Anarkismi
Artikkeli on vakavasti keskeneräinen. Korjaileminen ja lisäily on suotavaa.
Pohdiskelin tuossa taannoin anarkismin määrittelyä. Päädyin seuraavanlaiseen näin aluksi. Jollain toisella kerralla tulis varmaan toisenlainen. (Terveisin KyberPrimitiivi)
Anarkismi on ajatussuuntausten joukko. Anarkistien tavoitteena on anarkia, ylivallaton olemisen tila. Anarkiassa kukaan ei alistu kenellekään eikä alista ketään. Tämän maksimaalisen vapauden tilan saavuttamiseksi meidän on tunnistettava Ylivalta ylivalta kaikissa sen ilmenemismuodoissaan ja päästävä siitä eroon. Anarkismiin kuuluu myös ajatus solidaarisuudesta alistettuja kohtaan - kukaan ei ole vapaa ennenkuin kaikki ovat vapaita.
Meillä jokaisella on tietenkin omat näkemyksemme ylivallasta ja vapaudesta, ja usein nämä näkemykset ovat ristiriitaisia keskenään. Anarkismiin kuuluu myös kyky ennaltaehkäistä ja sovitella erimielisyyksiä.
Anarkisteiksi itseään kutsuvat ovat nähneet ylivaltaa muun muassa valtiossa, kapitalismissa, sosialismin hierarkisissa muodoissa, militarismissa, ydinperheessä, seksuaalinormeissa, sukupuolten välisissä suhteissa, luontosuhteessa, suhtautumisessa eläimiin tai sivilisaatiossa ylipäätänsä.
Anarkismin eri muotojen kehittyessä Godwinista lähtien näkemykset ovat aikojen saatossa muuttuneet (tai olleet muuttumatta). Joka tapauksessa nykyisin anarkisteiksi itseään kutsuvien joukko on moninainen.
Anarkistisen toiminnan historia ja nykypäivä on myös moninaisuuden sävyttämää.
Voidaan myös ajatella että monet ihmiset toteuttavat ja ovat toteuttaneet anarkistista elämäntapaa ilman että ovat tietoisesti kutsuneet sitä anarkismiksi. Esimerkiksi anarkoprimitivistien mielestä ihmiset elivät “luonnollisessa” anarkiassa 2 miljoonaa vuotta ennen sivilisaation ilmestymistä tai CrimethInc-kollektiivin mukaan olet anarkisti aina kun teet jotain ilman että joku sinua käskee etkä tekemiselläsi alista ketään.
Anarkismi on yhteiskuntafilosofinen ja poliittinen teoria ja liike. Se hyväksyy yhteiskunnalliset organisaatiot vain silloin kun ne perustuvat jäsenten hyväksyntään ja hylkää kaikki pakko-organisaatiot. Anarkistien päämääränä on anarkia eli sellainen yhteiskunta, jossa ei ole hallitsijoita eikä alamaisia, anarkia. Anarkismi edustaa anarkkista, valtiotonta, herruudetonta, ei-hierarkkista hallintomuotoa.
Anarkia ei anarkistien mukaan ole kaaosta ja sekasortoa, vaan tietynlainen ei-staattinen, muuttuva ja elävä yhteiskuntajärjestys.
Anarkismi on individualismia, jossa yksilö ja yksilönvapaus ovat aatteen ja käytännön keskiössä. Siinä vaikuttaa myös vahva yhteisöllisyyden, inhimillisen yhteistyön ja solidaarisuuden henki. Edelleen anarkismi voidaan nähdä ajatuksena oikeudenmukaisuudesta; ei ole oikein, että jotkut ihmiset alistetaan toisten ihmisten vallan alle, kun kaikki syntyvät vapaina ja samanarvoisia.
Valtion ja ylipäänsä hierarkkisen ja sortavan hallinnon vastustaminen on yhteistä kaikille anarkismin suuntauksille. Voidaan jopa hieman leikkisästi sanoa, että anarkismi on politiikan ateismia; anarkisti kiistää valtion tarpeellisuuden. He katsovat, että kaikki valtion positiivisista tehtävistä voidaan hoitaa jopa paremmin yhteisöjen, työläisten itsensä tai markkinoiden toimesta. Valtaosa anarkisteista katsoo, että parlamentaarinen demokratia ei ole demokratiaa lainkaan. He haluavat korvata nykyisen poliittisen järjestelmän suoraan demokratialla, jota harjoitetaan niin sanotusti “alhaalta ylös”-periaatteen mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi yhteisöjen federaatioissa päätökset tehdään aina alimmalla mahdollisella tasolla, yhteisöissä. Toisin kuin usein ajatellaan edustajuus ei ole suoran demokratian vastaista, heillä vain ei ole periaatteen mukaisesti valtaa päättää toisten asioista.
Anarkismin määritelmiä
Määritelmiä on monia. Eräs on tällainen: “One who believes in self-governance and no capitalism.” Toisessa sanotaan, että
Kropotkin, Bakunin, Tucker…
(Tämän varmaan voisi laittaa johonkin.. Määritelmiä osioon?
HarvainValtaLenttari: ” Yhteiskuntamme ongelmia ei ratkaista pinnallisilla uudistuksilla. Kehityksen suunnan kääntämiseksi on muutettava koko yhteiskuntarakenne. Uuden yhteiskunnan tulisi rakentua paikallisille ja suoralle demokratialle. Ihmisillä tulisi olla oikeus päättää itseään koskevista asioista. Käytännössä tämä voidaan toteuttaa monin eri muodoin, mutta keskeistä on nykyisin valtahierarkian kumoaminen. Emme tarvitse johtajia ja politikkoja päättämään puolestamme - voimme päättää asioistamme itse ja yhdessä. Kaikkea edustuksellisuutta on tietysti vaikea poistaa eri yhteiskunnan alueilta, eikä se välttämättä ole tarpeellistakaan. Edustajilla ei kuitenkaan pitäisi olla nykyisen kaltaista itsenäistä päätösvaltaa, vaan heidän olisi edustettava oman yhteisönsä mielipiteitä ja heidän päätöstensä tulisi olla alisteisia yhteisön päätöksille.
Kapitalistisen riisto-, roska, ja tuhotalouden lopettaminen on välttämätöntä. Tuotanto on saatava työntekijöiden ja kansalaisten suoraan hallintaan, pois suuromistajilta ja poliittiselta eliitiltä (valtio). Tämä mahdollistaa tuotannon muuttamisen ihmisten tarpeita vastaavaksi ja ekologisesti kestäväksi, sekä sen tulosten tasa-arvoisen jaon.”
Historiaa
Ajatuksia anarkismin synnystä
Anarkismin voidaan katsoa syntyneen poliittisena aatteena 1800-luvulla. Vastarintaa hallitsijoita ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan, tietynlaista “anarkiaa”, on kuitenkin ollut niin kauan kuin on ollut hallitsijoita ja hierarkia hierarkioita. Anarkismilla on yhteyksiä muihin 1800-luvulla syntyneisiin aatteisiin, erityisesti liberalismi liberalismiin ja sosialismi sosialismiin, mutta se on niistä erillinen aate. Voidaan ajatella, että anarkismi (ainakin osa) on paitsi vapaudellista sosialismia, toisaalta myös inhimillistä, sosiaalista liberalismia. Kuitenkaan anarkismia ei voida tyhjentävästi selittää näiden kahden aatteen yhdistelmänä; se on toisella tasolla. Siksi ei voida sanoa, että anarkismi on itsestään selvästi vasemmalla tai oikealla. Se on alhaalla tai alhaalta, anarkismi on valtaa ilman vallanpitäjiä ja auktoriteetteja.
Aikaisemmin anarkismin historian kirjoittajat ovat liittäneet ns. klassisen anarkismin synnyn aatteena ranskalaiseen filosofiin Pierre-Joseph Proudhon ja liikkeenä aristokraatti-kapinalliseen Bakunin. Joskus on sanottu, että saksalainen filosofi Johan Kaspar Schmitt (tunnetaan paremmin piilonimellään Max Stirner) vaikutti vahvasti aatteen syntyyn. Myöhemmin löydettiin heitä aiemmin vaikuttanut englantilainen filosofi William Godwin.
Proudhonin kautta anarkismi kuuluu laajaan 1800-luvun sosialistiseen liikkeeseen; anarkismia voidaan pitää yhtenä sen johtotähdistä. Proudhon oli alkujaan fourierilainen sosialisti, mutta myöhemmin hän kehitti omaa “teoriaansa”, ei koskaan kuitenkaan kokonaista oppia. Proudhonille anarkia tarkoitti lopullista päämäärää, tiettyä yhteiskunnallista raja-arvoa, jossa “auktoriteetti”, Valta on pienennetty minimiinsä. Proudhonin mukaan Valtaa ja Vapautta ei kumpaakaan voida täysin tuhota yhteiskunnasta, näin ollen “täydellistä anarkiaa” ei voida saavuttaa. (ks. esim. http://www.spunk.org/library/writers/proudhon/sp001863.html)
Englantilaisen Black Flag -anarkistilehden yksi perustajista Albert Meltzer on yksi Gowdinin puolestapuhujista. Hän esittää pamfeltissaan Anarchism: Arguments for and against, että Godwinista lähtee kolmen valtiotonta yhteiskuntaa vaativan liikkeen haarat. Näistä kolmesta yksi on anarkismi. Toinen on klassinen amerikkalainen individualismi, jonka edustajana mainitaan Thoreau ja Tucker. Hän katsoo, että sen jälkeläisiä ovat Gandhin ja Tolstoin “anarkismit”. Kolmanneksi Godwinin jälkeläiseksi Meltzer laskee “pelkän” liberalismin tai konservatiivisen individualismin.
Historiaa
ks. historia
I
(Lisätäänpä soppaan:)
II
Anarkismi, radikaali aatesuuntaus, jonka tavoitteena on täydellinen yhteiskunnallinen vapaus. Anarkismi hyväksyy yhteiskunnalliset organisaatiot vain silloin kun ne perustuvat jäsenten hyväksyntään ja hylkää kaikki pakko-organisaatiot. Ensimmäisenä esitti anarkistisia ajatuksia kreikkalainen filosofi Zenon jo antiikin ajalla. Keskiajalla anarkistista ajattelua esiintyi monien uskonnollisten ajatussuuntien, mm. adamiittien keskuudessa. Poliittisen anarkismin perustajana pidetään englantilaista William Godwinia (k.1836). Anarkismin teoreettisia oppeja kehittivät hänen jälkeensä mm. ranskalainen J.P. Proudhon ja saksalainen Max Stirner. Huomattavimman poliittisen merkityksen anarkismi sai tsaarinajan Venäjällä, jossa sen tunnetuimmat edustajat olivat Mihail Bakunin (k.1876) ja Pjotr Kropotkin (k.1921). Venäjällä anarkismi irtaantui äärimmäisen individualismin aatteista ja lähentyi kommunismia. Neuvostovallankumouksen jälkeen anarkistisia liikkeitä on esiintynyt lähinnä Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa. Toisen maailmansodan jälkeen anarkismilla ei ole ollut varsinaista poliittista merkitystä, mutta eräät yhteiskunnalliset protestiliikkeet ovat esiintyneet anarkistisin tunnuksin ja saaneet 1960-luvun loppupuolelta lähtien lisääntyvää kannatusta nuorison taholta erityisesti romaanissa maissa. Pohjoismaissa ei anarkismilla ole ollut merkitystä. Anarkistit ovat saaneet osakseen huomiota erityisesti sen johdosta, että he ovat käyttäneet päämääriensä saavuttamiseksi poliittisia murhia ja muita väkivaltaisuuksia, vaikka osa anarkismin aatteellista pohjaa luoneista ajattelijoista on pitänyt lähtökohtanaan yksinomaan ihmisen siveellistä kehitystä. Anarkismin tunnuksena pidetään mustaa lippua ja yleensä mustaa väriä.
==III=⇒
Tästä varmaan voisi aloittaa keskustelun. Anarkismi laajimmassa merkityksessään tarkoittaa varmaan nykyään kaikkia anti-autoritaareja (myös autonomisia ja muita vapaudellisia kommunisteja sekä yhteiskuntaekologeja ja pareconia yms) ja olettaisin että anarkismi.net enimmäkseen kannattaa tätä tulkintaa. Joten tehdäänkö valintaa anarkisteiksi hyväksyttyjen ryhmien välillä? .. ei sinänsä että niitä olisi kovin montaa täällä. Nuo kommarit/tottelemattomat tekevät kyllä oman propagandansa ja aika monet ei kait haluaisi nähdä niitä anarkistisen skenen jäseninä, mutta kyllä tuo laajin tulkinta anarkismi sanasta vaatisi niiden mukaan laskemisen, mielipide ja kemia eroista huolimatta. Itse kannattaisin sitä laajaa tulkintaa, niin että wikistä ja anarkismi.netistä tulisi kattojärjestelmä anti-autoritaareille. jussih
IV
BlackCrayon.com: library: dictionary
ANARCHISM
That organization of society in which the Free Market operates freely, without taxes, usury, landlordism, tariffs, or other forms of coercion or privilege.
RIGHT ANARCHISTS predict that in the Free Market people would voluntarily choose to compete more often than to cooperate.
LEFT ANARCHISTS predict that in the Free Market people would voluntarily choose to cooperate more often than to compete.
The Illuminatus! Trilogy
– Anarchism is a negative; it holds that one thing, namely government, is bad and should be abolished. Aside from this defining tenet, it would be difficult to list any belief that all anarchists hold. Just as atheists might support or oppose any viewpoint consistent with the non-existence of God, anarchists might and indeed do hold the entire range of viewpoints consistent with the non-existence of the state.
Anarchist Theory FAQ or Instead of a FAQ, by a Man Too Busy to Write One by Bryan Caplan Version 5.2
– This brings us to Anarchism, which may be described as the doctrine that all the affairs of men should be managed by individuals or voluntary associations, and that the State should be abolished.
Individual Liberty by Benjamin Tucker, “State Socialism and Anarchism: How far they agree, and wherein they differ.”
– The philosophy of a new social order based on liberty unrestricted by man-made law; the theory that all forms of government rest on violence, and are therefore wrong and harmful, as well as unnecessary.
Emma Goldman, “What is Anarchy?”
– ANARCHISM, the name given to a principle or theory of life and conduct under which society is conceived without government - harmony in such a society being obtained, not by submission to law, or by obedience to any authority, but by free agreements concluded between the various groups, territorial and professional, freely constituted for the sake of production and consumption, as also for the satisfaction of the infinite variety of needs and aspirations of a civilized being.
Prince Peter Kropotkin, The Encyclopaedia Britannica, 1910
– (an·ar·chism Pronunciation: 'a-n&r-“ki-z&m, -“när-) a political theory holding all forms of governmental authority to be unnecessary and undesirable and advocating a society based on voluntary cooperation and free association of individuals and groups
The Merriam-Webster Dictionary
– Anarchists believe that the highest attainment of humanity is the freedom of the individual to express himself, unhindered by any form of repression or control from without. The belief that all governments rest on violence to control their subjects.
1984 Funk & Wagnalls Encyclopedia
– Anarchism is grounded in a rather definite social-psychological hypothesis: that forceful, graceful and intelligent behaviour occurs only when there is an uncoerced and direct response to the physical and social environment; that in most human affairs, more harm than good results from compulsion, top-down direction, bureaucratic planning, pre-ordained curricula, jails, conscription, states.
Paul Goodman, Like A Conquered Province, 1965 Chapter 6: “Is American democracy viable?”
http://www.blackcrayon.com/library/dictionary/?term=anarchism