Kapinatyöläinen #13 - 1993
Anarkistipankkiiri
Fernando Pessoa: O Banqueiro Anarquista (1922; suom. 1992: Anarkistipankkiiri)
Tämä portugalilainen klassikko koostuu vain viidestäkymmenestäkolmesta varsinaisesta tekstisivusta. Kirjoitus julkaistiin alun perin toukokuussa 1922 Contemporânea-lehden ensimmäisessä numerossa, eli tämä kirjanen täyttäisi tarpeensa paremmin pamflettina. Suomalaiset eivät ilmeisesti ota vieläkään vakavissaan pehmeäkantisia teoksia, joten tätäkin suojapaperiin käärittyä kestokulutushyödykettä joutuu arvostamaan 79,- edestä.
Kirjoittajansa Fernando Pessoan (1888 – 1935) pääteos on dialogimuotoon kirjoitettu yhteiskuntateoreettinen polemiikki. Kaikkein mielenkiintoisinta on se, että teoksen todellisen arvon voi ymmärtää vain henkilö joka on itse anarkisti.
Pessoa oli todennäköisesti ollut kanssakäymisessä anarkistien kanssa. Kukaan täysin ulkopuolinen ei olisi voinut kirjoittaa niin tarkkanäköisesti ongelmista joita anarkistit kohtaavat pyrkiessään järjestäytymään ihanteidensa mukaisesti. Nämä ongelmat on tuotu kirjassa niin aidosti esiin etteivät ne ole voineet päätyä sinne pelkällä järkeilyllä.
Kirjan nimetön päähenkilö kertoo pettyneensä anarkistitovereihinsa näiden osoitettua keskuudessaan sellaisia paheita kuin johdattelua, sisäistä arvovaltakamppailua ja auttamisen muodossa tapahtunutta "tyrannisointia".
Lopullinen pesäero syntyy kun pölkkypäätoverit eivät lämpene anarkistipankkiirin radikaalille ehdotukselle. Ajatuksen mukaan anarkistit harjoittavat keskenään tyranniaa ja asettavat esteitä toisilleen. Niinpä anarkistien tulisi toimia erillään. Jokaisen tulisi pyrkiä omin voimin vapauttamaan itse itsensä. Lopulta hän päätyy pankkiiriksi, koska mahdollisuus joutua sorretuksi pienenee suorassa suhteessa siihen miten paljon onnistuu keinottelemaan itselleen sorron välineitä.
Tiivistäen voi sanoa, että kirja kertoo kääntymisestä anarkokommunismista, joka on anarkismin pääsuuntaus, anarkoindividualismin kannalle. Yhteisen onnen tavoittelun sijasta käperrytään omaan itseen ja omaan hyvinvointiin. Jopa toisten hyvinvoinnin kustannuksella. Tuttua ajattelemattomuutta viime vuosikymmenen kasinotalouden ajoilta.
Tässä välissä on muistutettava, että Anarkistipankkiiri syntyi ennen Espanjan vuoden 1936 vallankumousta, jossa joukkovoimaan perustuvan anarkismin toimivuus todistettiin. On valitettavaa, että Pessoa kuoli vuotta ennen tätä historian merkittävintä sosiaalista mullistusta.
Kirjan viimeinen repliikki, "... kun he ovat valeanarkisteja, minä olen oikea anarkisti", laukaisee kysymyksen miten vakavissaan kirja on kirjoitettu. Kirjan päähenkilön mielipiteet eivät tietenkään välttämättä ole kirjailijan omia. Ehkä kyseessä onkin vain ilkikurinen ajatusleikki. Ehkä Pessoa loi anarkistipankkiirissa oman donquijotensa, vääryyttä vastaan taistelevan ainoan oikean uskon julistajan.
Jos sitten kritiikkiä.
Kuten tuli jo todettua Pessoa tuo erinomaisesti esille anarkistijärjestöjen sisäisiä ongelmia. Niitä kuitenkin liioitellaan kohtuuttomasti ja pidetään aiheetta ylitsepääsemättöminä. Päähenkilön helmasyntinä on heitellä sellaisia lohduttomia ilmaisuja kuin "luontaiset taipumukset" (tyranniaan) ja "luonnostaan kieroutuneet". Tietysti ympäröivä kilpailuyhteiskunta vaikuttaa anarkisteihin negatiivisesti. Tietysti riisto ja sorto luovat paineita jotka heijastuvat anarkistikokouksissa. Tietysti autoritaarinen kasvatus luo huonoja taipumuksia ja vääristää anarkistienkin luonteita. Jokainen on elinympäristönsä tuote. Ihmisellä on kuitenkin järki, sen myötä oma tahto ja kyky tietoisesti kehittää itseään. Anarkistipankkiirin fatalismi on ristiriidassa näiden aatteiden kanssa.
Kirjassa ei synny todellista keskustelua, sillä toinen osapuoli on aivan liian passiivinen. Teos latistuu anarkistipankkiirin hurmioituneeksi uhoamiseksi, jota kirjan kertojaminän hämmästyneet kysymykset ja uteliaisuus ruokkivat. Kritiikin puuttuessa voi anarkistipankkiiri esittää yliolkaisia totuuksiaan. Mikä esimerkiksi on kirjassa anarkismin päämääräksi väitetty "vapaa yhteiskunta"? Päämääränähän on ihmisten vapaus. Ei yhteiskunnan.
Kirjan lopullinen saldo on kuitenkin kirkkaasti positiivisen puolella. Oli ilo lukea intensiivistä punnittua tekstiä. Esteettisen elämyksen lisäksi kirjasta tulee olemaan hyötyä käytännössäkin: Pessoan anarkistijärjestöihin kohdistama kritiikki tullaan huomioimaan Suomen Anarkistiliiton strategiaa suunnitellessa.
Kari Häkkinen