www.anarkismi.net/kapis/

Kapinatyöläinen #18 - 1995

 

TIERRA Y LIBERTAD!
-Taistelu maasta ja vapaudesta jatkuu Meksikossa

 

Tierra y libertad!Diktaattori Porfirio Diaz hallitsi Meksikoa 30 vuotta ennen kuin vuonna 1910 alkanut vallankumous syöksi hänet vallasta vuonna 1911. Vallankumous ei Diazin kukistuessa kuitenkaan ollut lopussa, vaan vasta alussa. Aseistautuneita vallankumousjoukkoja toimi Meksikossa vielä 20-luvun alussakin, eikä petetyn kansan taistelu maan ja vapauden saamiseksi ole sen koomin lopullisesti laantunut. Vuoden 1994 alussa alkanut uuszapatistinen kansannousu ei ole erillinen historiallinen ilmiö, vaan pitkän kehityksen huipentuma.

Diazin diktatuuri kuului maailmanhistorian julmimpiin. Maatyöläiset olivat tosiasiassa orjia, velkaantuneita intiaaneja, jotka palkkojensa olemattomuuden sekä suurtiloilla että mahonkityömailla myytävien välttämättömyystarvikkeiden kalleuden takia eivät voineet koskaan maksaa velkojaan eivätkä siten myöskään voineet saada vapauttaan takaisin. Tiettyjä välttämättömyystarvikkeita kun oli aivan pakko ostaa, koska velkaorjilla ei ollut oikeutta poistua haciendalta tai monterialta ilman isäntänsä lupaa. Kun orja sitten kuoli siirtyi maksamattomien velkojen taakka hänen jälkeläisilleen ja niin edelleen.

Teollisuustyöläisten asema ei ollut yhtään sen parempi. Kaivoksiin ja valimoihin hankittiin työläisiä yksinkertaisesti siten, että ratsupoliisit kiertelivät kaduilla ja poimivat ihmiset pakolla mukaansa. Kukaan ei mennyt vapaaehtoisesti töihin kaivoksiin tai valimoihin, koska sen tiedettiin aiheuttavan käytännöllisesti katsoen varman ja tuskallisen kuoleman jo muutaman viikon sisällä. Työläisille ei välttämättä tarvinnut maksaa mitään, koska suuri osa ei kestänyt hengissä edes ensimmäiseen tilipäivään asti.

Kauniin tyttären syntyminen sellaiseen perheeseen jolla ei ollut vaikutusvaltaa oli suuri onnettomuus. Kaunis neitonen saatettiin muitta mutkitta ottaa jonkun jalkavaimoksi tai prostituoiduksi ja poikkiteloin asettuvaa aviomiestä, isää tai veljeä uhkasi hirttotuomio. Jos vallanpitäjät jostain syystä tarvitsivat rahaa nopeasti, niin poliisit yksinkertaisesti menivät kadulle ja ryöstivät kadulla vastaan tulevilta ihmisilta rahat "sakottamalla".

Noin vuodesta 1900 lähtien intiaanin ja mestitsin jälkeläinen Ricardo Flores Magon alkoi veljineen julkaista "Regenetation"-nimistä hallituksen vastaista lehteä, jonka levikki kasvoi miltei 30 000:een. Ricardo oli lehden perustamishetkellä USA:ssa maanpaossa, jossa hän tutustui tunnettujen anarkistiteoreetikkojen kirjoituksiin. Hän oli lapsena saanut käytännössä seurata monien Meksikon intiaanien harjoittamaa "primitiivistä" tai "luonnollista" anarkokommunismia, josta Diazin hallinto oli parhaansa mukaan yrittänyt tehdä loppua ryöstämällä maat suurtilallisille. Lopulliseen maanpakoon Ricardo Flores Magon joutui jo vuonna 1904, mutta hänen suurin vaikutuksensa Meksikossa oli silti vasta edessäpäin. Vuonna 1905 perustettiin Junta Organizadora del Partido Liberal Mexicano (PLM), joka nimestään huolimatta oli itse asiassa anarkistijärjestö. "Me tulemme vallankumouksen tiellä ollessamme kutsumaan itseämme liberaaleiksi ja käytännössä propagoimaan anarkiaa ja ajamaan anarkistisia ajatuksia", totesi Flores Magon amerikkalaisesta vankilasta (jossa hän oli useita kertoja USA:n hallituksen kaverikseen katsoman diktaattorin vastaisesta toiminnasta) lähettämässään kirjeessä.

PLM organisoi useita merkittäviä lakkoja sekä kaksi aseellista kapinaa (vuosina 1906 ja 1908) ja teki näin ehkä enemmän kuin mikään muu taho välttämätöntä pohjatyötä vallankumoukselle (kuten monet ei anarkistiset historiankirjoittajat myöntävät). Itse vallankumous sai alkunsa kun liberaali suurtilallinen Francisco Madero kieltäytyi hyväksymästä vilppiin perustuvaa "vaalitappiotaan" Diazille ja kutsui kansaa aseisiin. Vallankumous uhkasi tukahtua alkuunsa Maderon paettua nolojen vastoinkäymisten jälkeen USA:han. Tällöin kuitenkin PLM:n militantit ryhtyivät aseelliseen toimintaan eri puolilla Meksikoa, onnistuen valtaamaan Mexicalin kaupungin (ensimmainen kapinallisten suorittama kaupungin valtaus Meksikon vallankumouksessa) ja pian koko Baja Californian (Meksikon puoleisen Kalifornian).

Tierra y libertad! - Emiliano ZapataKapinointi levisi koko maahan ja se tuotti valtavan määrän erilaisia vallankumouksellisia ja "vallankumouksellisia" joukkioita, joiden tavoitteet vaihtelivat puhtaasti henkilökohtaisesta kostosta kokonaan uudenlaisen yhteiskunnan luomiseen. Meksikon vallankumouksen kuuluisimmaksi hahmoksi nousi pienviljelijä nimeltä Emiliano Zapata.

Zapata oli kyläkokouksessa valittu "kylänvanhimmaksi" riitelemään vesioikeuksista jo ennen vallankumouksen alkua ja vallankumouksen päästyä vauhtiin etelän kapinointi ryhmittyi pian hänen ympärilleen. Pohjoisessa taas Doroteo Arango -niminen velkaorjuuteen syntynyt mestitsi oli 16-vuotiaana ryhtynyt maantierosvoksi tapettuaan sen suurtilallisen pojan joka oli raiskannut hänen sisarensa. Tästä miehestä tuli kuuluisa vallankumousjohtaja nimellä Pancho Villa.

Madero kannattajineen palasi Meksikoon, havaittuaan että vallankumous oli ottanut tulta sillä aikaa kun hän oli luikkinut karkuun. Madero onnistui säilyttämään asemansa Diazin vastaisen kapinan valtakunnallisesti kaikkein merkittävimpänä johtajana. Diazin asevelvollisuusarmeija oli upseeristoltaan korruptoitunut ja taistelutahdoltaan heikko ja se lyötiin kuudessa kuukaudessa. Madero valittiin sitten Meksikon presidentiksi. Magonistat pitivät hallussaan Baja Californiaa, pyrkien toteuttamaan siellä anarkokommunistista maataloutta. Etelässä zapatistat olivat edenneet Mexico Cityn liepeille saakka, toteuttaen valtaamillaan alueilla "vaistonvaraista" anarkokommunismia. Magonistat ja zapatistat pitivät yhteyttä toisiinsa, mutta vaikka zapatistat tiesivätkin mitä anarkismi oli he eivät olleet sitoutuneet mihinkään erityiseen oppijärjestelmään. Vllla kannatti Maderoa- Magonistat olivat toisinaan tehneet madelalaisten kanssa yhteistyötä yhteistä vihollista, eli Diazia vastaan mutta nyt he ryhtyivät Maderon konservatiivisen hallinnon vihollisiksi. Myös Zapata alkoi taistella Maderoa vastaan, havaittuaan ettei tällä ollut aikomustakaan antaa intiaaneille sen enempää maata kuin vapauttakaan. Maderon armeija eli entinen Diazin armeija sai kukistettua Baja Californian, mutta ei zapatisteja. Eräs Maderon oma kenraali Victoriano Huerta, petti presidentin ja tuli vallankaappauksella Meksikon uudeksi diktaattoriksi.

Venustiano Carranza-nimisestä suurtilallisesta tuli Huertalle se mitä Madelo oli ollut Diazille. Huertan vastainen kapinointi polarisoitui Canaun, Zapatan ja Villan ympärille. PLM:n militantit olivat edelleen aktiivisia eli puolilla Meksikoa ja jo ennen Maderon kukistumista olivat Sonoran osavaltion yaqui-intiaanit suorittaneet laajoja maanvaltauksia PLM:n auttamina ja inspiroimana. Carranza, Zapata ja Villa löivät kukin omalta tukialueeltaan käsin Huertan joukot. Tämän jälkeen zapatistat ja villistat alkoivat liittolaisina (joskaan eivät varsinaisesti aseveljinä) taistella Carranzaa vastaan, joka oli "toinen Madero" myös ideologisesti. USA tunnusti Cananzan hallituksen.

Mexico Cityn vallankumoukselliset työläiset olivat osin anarkosyndikalistisen ammattiliiton jäseniä. Varsinaisten anarkistimilitanttien loikattua Villan tai Zapatan riveihin saatiin suuri osa muista ennakkoluuloihin vetoamalla taistelemaan talonpoikia vastaan. Anarkosyndikalistinen ammattiliitto muodosti häpeällisellä lailla "punaisia pataljoonia" taistelemaan Villan ja Zapatan joukkoja vastaan. Ainoan kerran historiassa nimellisesti anarkistit taistelivat asein toisiaan vastaan.

Työläiset eivät tietenkään täysin luottaneet Carranzan lupauksiin mutta laskivat pääsevänsä edulliseen taisteluasemaan Carranzaa vastaan sitten kun zapatistat ja villistat olisi kukistettu. Zapatistat ja villistat saatiin vetäytymään omille tukialueilleen ja anarkosyndikalismin innoittamat työläiset alkoivat pian vakavasti uhata Carlanzan hallitusta. Työlaiset mm. tekivät kaksi yleislakkoa parin kuukauden sisällä. USA:sta kasin itse Flores Magon tuomitsi jyrkästi työläisten "luokkapetturuuden" mutta toki tuki työläisten taistelua Carranzaa vastaan. Valitettavasti työläisten vastarinta kerta kaikkiaan murskattiin.

Meksikon Suuren Vallankumouksen Symboli Zapata piti armeijoineen hallussaan kotiosavaltiotaan, jossa ylläpidettiin kirjoista ja abstrakteista aatteista riippumatonta "luonnollista anarkismia". Zapata kuoli marttyyrikuoleman vuonna 1919 ansaan houkuteltuna juuri kun kollega Nestor Mahno valloitti koko Ukrainan.

Villa jatkoi taisteluaan kunnes sai hallitukselta armahduksen ja yllätys yllätys erittäin suuren maatilan. Villa surmattiin myöhemmin. Samoin Flores Magon ilmeisesti murhattiin USA:laisessa vankilassa. Vallankumouksen keskellä vuonna 1917 Meksiko sai perustuslain jolla Meksikosta tuli maailman ensimmäinen sosialistinen valtio. Järjestyksessä toinen ja kolmas olivat Ukraina ja Neuvostoliitto. Kun Meksikon presidentit ja hallitukset vaihtuivat tiuhaan tahtiin niin anarkosyndikalistit yrittivät kilpailla hallituksen kontrolloiman ammattiyhdistyksen kanssa mutta 30-luvun puolivälissä heidät onnistuttiin marginalisoimaan virallisten ammattiliittojen tarjoamien välittömien etujen avulla. "Maareformi" jäi nimelliseksi. Rautatiet ja öljy "sosialisoitiin" mutta muuten Meksikosta tuli ulkomaisten suuryhtiöiden temmellyskenttä. Rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Meksikossa ei ole toteutunut edes parlamentaarinen "demokratia", joskaan se ei ole myöskään Neuvostoliiton kaltainen diktatuurivaltio sanan täydessä merkityksessä.

Tierra y libertad!Kansa ei kuitenkaan ole unohtanut vallankumouksen iskulausetta "Maa ja vapaus". Vallankumouksen ajalle tyypilliset maanvaltaukset ovat jatkuneet tähän päivään asti ja ne aiheuttavat usein armeijan lähettämisen paikalle. Vuoden 1994 ensimmäisenä päivänä Chiapasin osavaltion intiaanitalonpojat herättivät aseellisen zapatistiliikkeen henkiin. Ejercito Zapatista de Liberacion National (EZLN) pyrkii käytännön ohjelmassaan maan jakamiseen maatyöläisille, asuntojen jakamiseen kaupunkien asunnottomille, täydelliseen sukupuolten väliseen tasa-arvoon sekä poliittiseen vapauteen ja kaikkien vähäosaisten elinolosuhteiden parantamiseen. Ideologialtaan EZLN on libertaarisosialistinen, sanoutuen tiukasti irti kaikista autoritaarisen sosialismin muodoista. Se toteuttaa anarkistisia periaatteitaan myös käytännössä. Zapatistat ryhtyivät aseelliseen kapinaan vasta saatuaan siihen kaikkien tukialueensa intiaaniyhteisöjen kyläneuvostojen luvan. He tekivät kielteisen päätöksen suhtautumisesta hallituksen tarjoamaan rauhansopimukseen vasta sen jälkeen kun tukialueen kylissä oli kaksi kuukautta keskusteltu asiasta ja päätetty hylätä tarjous. Zapatistiarmeijan "ylipäällikkö" on virallisestikin Chiapasin intiaaniyhteisö, eikä kukaan yksittäinen henkilö. EZLN toteuttaa myös sisäisesti demokratiaa ja sukupuolten välistä tasa-arvoa (puolueettomienkin arvioiden mukaan). Zapatistien hallussa olevalle alueelle (asukasluku noin miljoona) perustettiin kouluja ja kyläläisten yhdessä ylläpitämiä kauppoja sekä maatiloja. Zapatistit sanovat kitkeneensä seudulta alkoholismin ja prostituution, jakaneensa terveysvalistusta, kieltäneensä puiden kaatamisen sekä huumeiden kasvatuksen ja käytön. Päätöksenteossa noudatettiin demokratiaa ja kaikki tärkeät asiat ratkaistiin kansanäänestyksellä Alueella vierailleet terveystyöntekijät ovat myöntäneet havainneensa merkkejä köyhien elämän kohenemisesta. Tästä kaikesta tehtiin tietenkin loppu hallituksen palautettua tämän vuoden maaliskuussa "laillisen järjestyksen" osavaltioon. Tämä on Meksikon Punaisen ristin edustajan mukaan merkinnyt alkoholismin, prostituution ja muiden ongelmien paluuta alueelle. Zapatistikapinan tähän saakka merkittävin saavutus kuitenkin kasvaa vastustamattomasti. Kapina on innostanut maattomat talonpojat kaikkialla Chiapasissa ryhtymään oma-aloitteisesti todenteolla valtaamaan suurtilallisten maita.

Nykypäivän zapatistien toimintastrategia on ajan mukainen. Liikkeen vakituisena tiedottajana toimii keskiluokkaista kaupunkilaista alkuperää oleva valkoinen mies (mikä oli avoimesti kerrottu tosiasia jo ennen kuin Meksikon hallitus ainakin oman väittämänsä mukaan selvitti kyseisen henkilön henkilöllisyyden), joka hallitsee internetin käytön ja osaa esiintyä karismaattisesti (siinä määrin että on päässyt meksikolaisten naisten tärkeimpien fantasiakohteiden joukkoon). Taistelutoimintaa on ollut niin vähän kuin mahdollista, mikä on pitänyt liikkeen suosion korkealla sekä kotimaassa että maailmalla sen ohella että se on tietenkin säästänyt kallisarvoisia ihmishenkiä. Liikkeen internetin kautta maailmalle levittämä vastapropaganda Meksikon hallituksen propagandalle on iskenyt vauraan sivistysvaltion statusta röyhkeästi tavoittelevaa valtaeliittiä tehokkaasti sekä yleispoliittisesti että sotatoimien kannalta. Aika näyttää kuinka merkittävään vaiheeseen taistelu maasta ja vapaudesta on nyt Meksikossa edennyt.

Mika Sakki