Kapinatyöläinen #23 - 1997
KESKIAJAN ANARKISTISET LIIKKEET
Vaikka nykyaikainen, omaksi selkeäksi opiksi määritelty anarkismi syntyikin vasta 1 700-luvun lopussa, ovat anarkistiset ajatukset yhtä vanhoja kuin valtio ja rahatalous. Niitä on esiintynyt mm. antiikin Kreikassa, muinaisessa Kiinassa ja ajanlaskumme alun kirkkoisillä. Keskiajalla tällaiset ajatukset eivät enää jääneet pelkiksi sisäänpäin suuntautuneiksi lahkolaisopeiksi, vaan saivat jo yhteiskunnallista merkitystä.
Feodalistinen
yhteiskunta
Siinä missä varhaiskeskiaika oli ollut valtiorakenteiden ja rahatalouden hajoamisen ja "luonnollisten" yhteiskuntarakenteiden merkityksen kasvun aikaa, alkoi keskiajan loppupuolella (n. 1000-luvulta lähtien) valtion ja pääoman aseman vahvistuminen. Rahatalous alkoi syrjäyttää luontaistalouden. Vakituisten kauppareittien muodostuminen synnytti kaupunkeja, joihin aiemmin hajallaan kylissä harjoitettu tuotanto alkoi keskittyä. Keskiajan ainoat tuotantomuodot olivat maanviljelys ja käsityö. Niiden harjoittajat muodostivat kaupunkien työväenluokan (huomaa, että kaupungeissakin harjoitettiin maanviljelyä). Maaseutu oli kuitenkin luonnollisesti edelleen pääasiallinen elintarvikkeiden tuottaja. Ja rakennemuutos oli sielläkin aivan yhtä voimakas.
Varhaiskeskiajalla feodalismi oli ollut lähinnä sitä, että lääninherra riisti kyläyhteisöissä asuvilta maaorjiltaan osan heidän tuottamistaan elintarvikkeista ja käytti heitä oman maansa palkattomina viljelijöinä tietyn määrän päiviä vuodessa. Nyt feodaaliherra tarvitsi ja himoitsi rahaa ja sillä ostettavia ylellisyystavaroita. Maaorjasta tuli eräänlainen vuokraviljelijä, jonka täytyi maksaa feodaaliherralle maavuokra rahana, ja jolla toisaalta oli nyt mahdollisuus lunastaa itsensä rahalla vapaaksi.
Talonpojan oli pakko mennä kaupunkiin myymään tuotteitaan saadakseen rahaa maavuokraan ja valtiolle maksettaviin veroihin. Usein hän velkaantui pahasti kauppiaalle tai koronkiskurille ja joutui tämän määräysvallan alaiseksi. Tämä johti siihen, että jotkut talonpojat suorastaan menettivät maansa ja joutuivat muuttamaan kaupunkeihin. Kaupunkien käsityöläiset olivat kisälleineen (jotka oltuaan määräajan käskyläisinä tavallisesti kohosivat itse mestareiksi) järjestäytyneet suljetuiksi killoiksi, joihin kaupunkiin muuttajat eivät päässeet jäseniksi. Entisistä talonpojista tuli kaupunkien alhaisin köyhälistö, joka eli satunnaisilla töillä.
Hyvin ei kuitenkaan mennyt käsityöläisilläkään. Rahatalouteen siirryttäessä kasvoivat markkinoiden vaatimukset äkkiä niin suuriksi, ettei käsityöläinen enää voinut itse hoitaa tuotteittensa markkinointia, vaan hänen täytyi jättää se kauppiaalle. Lisääntynyt kysyntä ja rahantarve pakotti myös tehostamaan tuotantoa ja lisäsi raaka-aineen tarvetta. Riittävästi raaka-aineita ja parempia tuotantovälineitä saattoi saada vain kauppiaalta. Kauppias siis sekä toimitti raaka-aineet ja työvälineet, että hoiti tuotteiden myynnin. Käsityöläiset tietenkin köyhtyivät suuresti ja kauppiaat rikastuivat. Joistakin harvoista käsityöläismestareista tuli itsestään kapitalisteja, joilla oli kisällien sijaan palkkatyöläisiä, joista ei koskaan tulisi käsityöläismestareita.
Hengen kapina
Sekä kaupungeissa että maaseudulla syntyi vallankumouksellista käymistilaa. Koska sisäisesti enemmän tai vähemmän demokraattiset kyläyhteisöt olivat yhä olemassa, ja jokaiselle oli selvää, että valtion ja kauppapääoman muodostuminen kuuluivat yhteen, oli luonnollista, että anarkistiset ajatukset ottivat tulta. Koska keskiajan Euroopassa oli uskonnolla sama asema kuin nykyajan Euroopassa ajatuksella selkeästi määritellyn yhteiskuntajärjestelmän tarpeellisuudesta, oli jokainen koko yhteiskunnan uudistamiseen pyrkivä liike pakostakin uskonnollinen, kuten jokainen vastaava liike on nykyään aina tavalla tai toisella poliittinen. Kirkko oli keskiajalla osa sekä valtiota että pääomaa. Kirkolliset mahtimiehet omistivat suuret määrät maata, pitivät maaorjia, käyttivät suurta poliittista valtaa, sijoittivat omaisuuttaan ja keräsivät veroja. Anarkistiset kerettiläisliikkeet syntyivät ajatuksesta, että kirkko on paha, koska on valtion ja kauppapääoman liittolainen ja osa niitä. Se, että valtio ja kauppapääoma ovat pahoja asioita oli itsestään selvää jokaiselle keskiaikaisen proletariaatin edustajalle: useimmat eivät vain uskaltaneet sanoa sitä ääneen, koska kirkko oli julistanut molemmat pyhiksi.
Valtio ja pääoma kehittyivät nopeimmin Etelä-Euroopassa, erityisesti Pohjois-ltaliassa ja Etelä-Ranskassa. Niinpä anarkistisia liikkeitä syntyi ja levisi ensimmäiseksi siellä. Opiltaan puhtaan anarkistiset liikkeet eivät aina toimineet käytännössä täysin anarkismin periaatteiden mukaisesti. Liikkeiden uskonnolliset käsitykset perustuivat yleensä johonkin kolmesta seuraavasta kerettiläisopista tai niiden yhdistelmään.
Epifanioksen (eli jo 300-luvulla) dualistinen oppi perustui ajatukseen, että maailmassa vaikuttaa kaksi voimaa: täydellinen ja epätäydellinen. Täydelliseen, joka on Jumalasta, kuuluu kaikki henkinen, epätäydelliseen, joka on Saatanasta, kuuluu kaikki aineellinen. Kaikki maalliset lait kuuluvat aineellisen piiriin ja ovat siis Saatanasta. Jumalan lain mukaan kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, ja kaikki on luotu yhteiseksi, eikä kukaan omista mitään.
Joakim
Florisilaisen (1100-luku) mukaan maailma kehittyy kohti
parempaa kolmen vaiheen kautta. Ensimmäinen on Isän valtakunta,
jossa materia hallitsee täysin henkeä ja kaikki perustuu
kirjoitettuun lakiin. Toinen on Pojan valtakunta, jossa vallitsee
jo osittain suora Jumalan laki. Hengen valtakunnassa, joka on
samalla Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta, on vapauduttu
kokonaan materian kahleista ja maailmallisista laeista. Silloin
vallitsee täydellinen tasa-arvo, eikä kenelläkään ole valtaa
toisen yli, koska kaikki tekevät automaattisesti niin kuin on
oikein.
Amelrik Benalaisen (1100-luku) panteistisen opin mukaan ihmiskunnan historia on kehitystä kohti yhä täydellisempää ja täydellisempää jumalallista ilmestystä. Uusi testamentti syrjäytti Vanhan testamentin ja senkin jälkeen on tullut uusi ilmestys, jonka mukaan Jumala on yhtä kuin kaikki todellinen maailmassa. Paha kuuluu materiaan, joka ei ole todellista, vaan pelkkä varjo. Ihmisen sielu on irronnut Jumalasta ja joutunut materiaan. Päästyään takaisin osaksi Jumalaa ihminen ei enää voi tehdä syntiä.
Ensimmäiset maininnat anarkistisista kerettiläisliikkeistä ovat 1OOO-luvulta. Tällöin Länsi-Euroopassa levisi dualistispanteistinen kataarien kerettiläisoppi, jonka propaganda synnytti Pohjois-Ranskassa valdovalaisiksi kutsutun lahkon. Valdovalaiset muodostivat yhdyskuntia, joissa "alempi" osa eli kulutuskommuunissa (eli työssä käytiin yhteisön ulkopuolella, mutta kaikki mitä työllä hankittiin oli yhteistä kuten kaikki muukin) ja "täydelliset", yhdyskuntien uskonnonopettajat, elivät yksinomaan rivijäsenten kustannuksella omistamatta itse mitään. Liikkeeseen kuului melkein yksinomaan kaupunkikäsityöläisiä. Kirkko tietenkin vaino si sitä alusta alkaen.
Ensimmäinen kerettiläisanarkistien vallankumouksellinen yritys tapahtui 1200-luvun Pohjois-Italiassa jossa Dolcino-niminen tyyppi opetuslapsineen muunsi Joakim Florissilaisen opin vallankumoukselliseksi. Alueella oli jo 1100-luvulla ollut useita talonpoikaiskapinoita. Dolcinon ryhmä oli pieni mutta sen ideologinen johdonmukaisuus työnsi sen johtoasemaan vallankumousliikkeessä. Dolcinolainen liike ei kuitenkaan levinnyt edes yhtä laajalle kuin talonpoikaisliike, vaan hallitsevat luokat onnistuivat rajoittamaan kapinan paikalliseksi.
Ranskaan syntyi 1200-luvulla Amalrik Benalaisen oppiin yhteydessä oleva Vapaan hengen veljien ja sisarten lahko. Oikeudenkäynti-pöytäkirjojen mukaan lahkolaiset uskoivat jokaisen olennon olevan jumalallinen, sillä sielu on alkuaan Jumalasta, käsittivät itsensä jo koittamassa olevan Hengen valtakunnan ilmoittajiksi ja julistivat ettei Hengen valtakunnassa tarvita lakia, kirkkoa, valtiota eikä moraalia, koska suoraan hengen käskyjä totteleva ei voisi tehdä syntiä. He kiistivät kokonaan yksityisomistuksen ja perheen.
Samalla vuosisadalla syntyi Alankomaissa begardien liike, joka sai alkunsa kun kolmetoista kutojaa osti kaupungin tuntumasta maapalstan ja talon ja alkoi elää yhteisenä taloutena, hoitaen sitä yhteistyöstä saaduilla ansioilla. Heillä ei ollut tiukkoja sääntöjä eikä minkäänlaisia sitoumuksia. Begardien liike levisi laajalle, Vieniin ja Lontooseen saakka, ja sen edustajat olivat hyvin suosittuja suurten joukkojen keskuudessa. Aluksi begardit pyrkivät vain perustamaan kuvatunlaisia yhteisöjä, mutta myöhemmin he alkoivat tehdä aktiivista käännytystyötä. Heitä vainottiin vuodesta 1229, mutta maanalaisia begardisoluja säilyi uskonpuhdistukseen saakka (eli 15000-luvulle).
Englannissa vaikutti 1300-luvulla John Ball-niminen pappi, jolta on merkitty muistiin tällainen saarna: "Rakkaat veljet, elämä Englannissa ei parane niin kauan kuin eivät häviä aateliset ja maaorjat, niin kauan kuin emme tule kaikki yhdenvertaisiksi ja herroja on yllämme. Miksi olemme heidän orjiaan? Olemmehan kaikki peräisin samoista vanhemmista, Aatamista ja Eevasta. Millä nuo herrat voisivat osoittaa olevansa meitä parempia? Ehkä sillä, että me hankimme ja tuotamme sen, minkä he syövät? Heidän yllään on samettia, silkkiä ja turkiksia, kun taas meidän vaatteemme ovat kehnoa palttinaa. Heillä on viiniä, makeisia ja piiraita, kun taas me syömme leseitä ja juomme pelkkää vettä. Heidän osanaan on joutilaisuus komeissa linnoissa, meidän taas työ ja aherrus tuulessa ja sateessa pellolla; meidän työstämmehän he ammentavat ylellisyytensä". Englannissa puhkesi vuonna 1381 talonpoikaiskapina, jossa John Ball oli eräs sen johtajista. Kapina ei kuitenkaan ollut anarkistinen, vaan sillä tavoiteltiin tarkoin rajattuja parannuksia vallitseviin oloihin. Menestyksellisesti alkanut kapina päättyi kapinallisten tappioon ja John Ballin teloitukseen, talonpoikien luotettua naiivisti kuninkaan pakon edessä heille antamiin lupauksiin ja poistuttua jo valloittamastaan Lontoosta.
Taborin
kommuuni
Böömi oli 1400-luvulla Euroopan johtava valtio, jossa valtion ja pääoman valta oli kehittynyt pisimmälle. Väestön perusosan muodostivat tsekit, kapitalistit olivat enimmäkseen saksalaisia, ja koko valtiokin kuului Saksan keisarin alaisuuteen. Tsekkiläisen uskonpuhdistajan, Jan Husin polttaminen kerettiläisenä laukaisi Böömin vallankumouksellisen jännityksen kapinaksi. Vallankumoukselliset jakautuivat pian kahtia maltillisiin, joihin kuuluivat aateliset, tsekkikauppiaat ja vauraat käsityöläiset sekä "taboriitteihin", jotka olivat työläisiä ja talonpoikia. Ensin mainittujen keskukseksi tuli Praha, jälkimmäisten Taborin kaupunki, johon perustettiin taboriittinen kommuuni.
Taboriittien kommuunissa oli yhteinen kassa, johon koottiin kaikki kommuunin jäsenten työstä ja omaisuuden myynnistä tulevat varat, mutta kun kaupunkiin alkoi sotilaallisten voittojen tuloksena kasaantua rikkauksia, kahmivat johtajat ne tietenkin itselleen, ja loppuvaiheissa oli kommuunissa jo rikkaita ja köyhiä.
Taboriittien joukossa toimi kuitenkin adamiiteiksi kutsuttu anarkistisiipi. He pyrkivät vapautumaan kaikista laeista, sekä kirkollisista että siviililainsäädännön asettamista, ja halusivat hävittää yksityisomistuksen, perheen ja avioliiton sekä vaativat erikseen miesten ja naisten täydellistä tasa-arvoa. Adamiitit halusivat toteuttaa tämän kaiken heti ja täydellisesti. Maltilliset taboriitit hävittivät lahkon ja sen rippeet hajaantuivat metsiin ja vuorille. Adamiittien lisäksi taboriittien keskuudessa toimi muitakin anarkistisia liikkeitä, mm. begardeja. Maltillisten yhteiskuntaluokkien päästyä sovintoon Saksan keisarin ja katolisen kirkon kanssa, taboriitit hävitettiin.
Taborin kommuunin murskaamisen jälkeen syntyi taboriittiliikkeen pohjalta "määriläisveljinä" tunnettu pasifistinen anarkistiliike, jonka teoreetikkona oli Peter Chelcicky. Chelcickyn mukaan kaikki epätasa-arvoisuus johtuu pakanallisesta ja synnillisestä laitoksesta nimeltä valtio ja häviää sen mukana. Tosiuskovainen ei hänen mukaansa voi millään lailla osallistua edes välillisesti vallankäyttöön, koska silloin hänestä tulee osa valtion väkivaltakoneistoa. Väkivaltaakaan ei kuitenkaan saanut vastustaa väkivallalla. Chelcicky tuomitsi myös kaupankäynnin, johon tosiuskovainen ei hänen mukaansa myöskään osallistunut.
Chelcickyn seuraajat perustivat kommuuneja, joiden jäsenten täytyi luopua yhteisön hyväksi kaikesta omaisuudestaan ja sitoutua olemaan osallistumatta millään tavalla valtio- tai kauppatoimintaan. Yhdyskunnat perustivat veljestaloja, joissa tuotanto järjestettiin yhdyskunnan kustannuksin. Kommuunit menestyivät taloudellisesti erittäin hyvin, mutta siksi niihin alkoikin muodostua aineksia, jotka halusivat luopua ehdottomasta kiellosta osallistua valtio- ja talouselämään. Vuonna 1494 määriläisveljien yhdyskunnat hajosivat valtiolle ja kapitalismille myötämielisten saatua useimmissa tahtonsa läpi ja aatteelleen uskollisten joutuessa esivallan vainon kohteiksi. Suurin piirtein tähän päättyy, ei anarkismin esihistoria, vaan keskiaika.
Mika Sakki