Kapinatyöläinen #24 - 1998
ANARKISMIN UNOHDETTUA LÄHIHISTORIAA
Valtaapitävät ovat aina pyrkineet vaikenemaan anarkistien ja anarkististen ajatusten merkityksestä maailmantapahtumissa. Kapinatyöläinen tarjoaakin nyt kahden pitkänlinjan anarkistin omiin kokemuksiin perustuvat historiankirjoitukset siitä mistä virallinen historiankirjoitus vaikenee.
Anarkistit ja Puolan Solidaarisuus-liike
Se mistä myöhemmin tuli Liike vaihtoehtoiseen yhteiskuntaan (RSA) oli alunperin ryhmä lukiolaisia Gdanskin seudulta. Ryhmän jäsenet olivat syntyneet vuosina 1962-64. Ryhmän kulttuurinen ja poliittinen aktiviteetti alkoi 70-luvun lopulla. Ryhmällä oli jatkuvasti ristiriitoja koululaisten Solidaarisuus-liiton kanssa, koska viimeksi mainittu pyrki yhdistämään koko opposition (mikä käsitettiin hyvin laajasti, aina nationalisteista sosialisteihin saakka). Kun sotatilalaki julistettiin Puolaan 13.12.1983, ryhmä vastusti aktiivisesti valtiota ja päätti yhdistää voimansa maan alle joutuneen Solidaarisuuden kanssa. RSA tarjosi Solidaarisuudelle apua vahasmonistuskoneen muodossa (valokopiokoneen teknologinen edeltäjä), mutta anarkistiryhmän autonomisuus aiheutti pian yhteistyön jäädyttämisen. Anarkistit osallistuivat kuitenkin aktiivisesti Solidaarisuuden organisoimiin mielenosoituksiin sekä liikkeen lehtien ja kirjojen levitykseen.
RSA:n manifesti ilmestyi vuonna 1983 ja tätä voi pitää ryhmän varsinaisena syntyhetkenä. Syyskuussa 1983 alkoi ilmestyä RSA:n lehti "Homek" maanalaisten kanavien kautta. Nuo kanavat kuitenkin sulkeutuivat pian, kun sotilaspalvelusta koskeva artikla 2 ja kirkkoa koskeva artikla 7, koskien kirkkoa, oli julistettu Puolassa voimaan. Ryhmää kohtaan esitettiin tällöin provokaatiosyytöksiä, mikä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta. "Homek" oli melko pitkän aikaa osa solidaarisuusoppositiotrendiä, vaikka suhtautuikin hyvin kriittisesti maanalaisen liikkeen johtajiin ja Lech Walesaan. Näitä kritisoitiin liiasta innosta tehdä kompromisseja stalinistien kanssa, heidän tuestaan "itselleen rajat asettavalle vallankumoukselle" sekä heidän taipumuksestaan esittää itsensä kansan ainoina edustajina. Sana "anarkismi" ei edes esiintynyt Homekissa ennen kuin vasta numerossa 14/15, ja lehti oli hyvin lähellä Solidaarisuus-liikkeen radikaalimpia ryhmittymiä.
Yhteistyö Solidaarisuuden paikallisten ammattiosastojen kanssa oli aina hedelmällisempää kuin yhteistyö liiton johdon kanssa. Erityisen hedelmälliseksi yhteistyö muodostui Nowa Hutan (Krakovan lähellä sijaitsevan) metallitehtaan tehdaskomitean kanssa. Nowa Hutan tehdaskomiteaja RSA järjestivät yhdessä mielenosoituksen vuoden 1984 vaalipäivänä (ollen samaa mieltä siitä, ettei pelkkä vaalien boikotointi ollut tarpeeksi) ja järjestöjen välillä harjoitettiin myös kirjoitusten ja lehtien vaihtoa. Gdanskin UNIMOR-elektroniikkatehtaan tehdaskomitean kanssa RSA järjesti vappumielenosoituksia.
Sen jälkeen kun kävi selväksi etteivät anarkistit tulleet toimeen Solidaarisuuden johdon kanssa eivätkä voineet hyväksyä sen passiivisuutta, he organisoivat kesäkuussa 1984 yhdessä erilaisten riippumattomien nuorisoryhmien kanssa "Riippumattomien ryhmien koalitio Vapauden". Tämä aiheutti vihamielistä suhtautumista heti ryhmän toiminnan alusta lähtien, sen kutsuessa koolle mielenosoitusta poliittisten vankien puolesta Brygidan kirkon ulkopuolelle (Useimmat opposition mielenosoitukset pidettiin siellä. Mielenkiintoista on että myös ns. "anarkistisia messuja" järjestettiin - anarkistikokouksia kirkon sisäpuolella). Pappi Jonkowski kutsui mielenosoitusta "salaisen poliisin provokaatioksi" sekä "vihamielisiksi, antikatolisiksi voimiksi".
Solidaarisuudella ei ollut mitään halua poliittisten vankien yhteiseen puolustamiseen. Liitto ei noteerannut millään lailla kahden aktivistin pidättämistä armeijan vastaisten lentolehtisten jakelusta vuonna 1985. 3.1. 1988 työläiset UNIMOR:ista, viideltä eri telakalta, nuorisoryhmistä (Taisteleva Solidaarisuus, Taisteleva nuorisorintama) sekä RSA: sta ja WIP: sta ("Vapaus ja rauha" -niminen anarkopasifistinen ryhmä) allekirjoittivat asiakirjan, johon sisältyi lista poliittisista vangeista, joista useimmat olivat anarkistiryhmien jäseniä. Solidaarisuuden johto kieltäytyi painamasta listaa liiton lehdessä.
RSA:sta tuli kuuluisa vuoden 1985 vappu- ja joulukuun 13. päivän mielenosoitusten jälkeen, jolloin mustia lippuja oli ensimmäistä kertaa ilmaantunut merkittävässä määrin ja ryhmästä julkaistiin aikakauslehdessä 40-sivuinen kuvitettu haastattelu. Uusia osastoja ilmaantui Szczesiin ja Poznaniin, järjestettiin monia tapaamisia sekä aktioita asepalvelusta ja Zarnowiecin ydinvoimalaa vastaan (joka suljettiin protestiaktioiden ansiosta). Kesäkuussa 1988 RSA muodosti yhdessä TOTART-nimisen ryhmän ja WIP:in kanssa yhteistyöorganisaation, jonka nimi muutettiin myöhemmin Anarkistiliitoksi .
Anarkisteilla oli tapahtumien edetessä yhä vähemmän ja vähemmän yhteistä sen kanssa mikä Solidaarisuus-ammattiliitosta muodostui. Liitto uhrasi (joitakin pieniä ryhmittymiä lukuun ottamatta) ajatukset syndikalismista ja työläisten itsehallinnosta hallituspaikoille ja kapitalistisille illuusioille. Tänään anarkistit sanovat Solidaarisuudelle saman kuin jälki-stalinisteillekin: "Alas kaikki hallitukset! ".
Janus Waluszko,
RSA-Gdansk
Israelin maatalouskommuunit
Israelin rakensivat siirtokuntia perustaneet maahanmuuttajat ja maa on vieläkin sen mukainen. Kommuunit olivat vuosina 1920-50 sionistisen projektin puolisotilaallinen etujoukko. Kymmenet tuhannet ihmiset rakensivat kuitenkin noin 200 sellaista kommuunia, joiden sisäinen hallinto oli aidosti libertaarisen kommunismin mallin mukainen. Yksittäistä kommuunia hallittiin suoralla osallistuvalla demokratialla. Korkein valta oli jäsenten viikoittaisilla kokouksilla. Kaikkia luottamustehtäviä kierrätettiin, yleensä niin että tehtävässä toimittiin yksi vuosi. Periaatteena oli jokainen kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeensa mukaan.
Lapset kasvatettiin omissa lastentaloissaan syntymästään lähtien (joihin vanhemmilla oli aina pääsy ja joista lapset vietiin aina iltaisin kotiin muutamaksi tunniksi). Sukupuolten välillä oli täydellinen muodollinen ja useimmilla elämän alueilla tosiasiallinenkin tasa-arvo.
Monet kommuuneihin liittyneet ihmiset tulivat tai jäivät niihin juuri libertaarisen kommunistisen elämäntavan vuoksi. Noin kolmasosa kommuuniliikkeestä muodostui leninistisen sionistisen liikkeen kannattajista. Liike kannatti itse asiassa siirtokuntien perustamista, mutta ajoi myös oman leninistisen puolueensa asiaa ja yhteiskunnallista vallankumousta.
En kuvaile yksityiskohtaisesti kommuunien libertaariskommunistisia aspekteja, koska ne turmeltuivat vuosien mittaan. Haluan vain tuoda esiin sen tosiasian, että 82:ssa tämän 22 000:n ihmisen liikkeen 84:stä kommuunista enemmistö äänesti ettei mikään liikkeeseen kuuluva kommuuni voi muuttaa toimintaperiaatettaan siten, että hyödykkeet jaettaisiin tovereille heidän työpanoksensa mukaan. Jos joku haluaa luoda silmäyksen näiden kommuunien toimintaan, aiheesta löytyy englanninkielisiä teoksia.
Varmastikaan mikään näistä kommuuneista ei muodostunut minkään suuntauksen libertaarisista kommunisteista - he olivat vain siirtokuntalaisia. Varmasti monista egalitaarisista periaatteista tehtiin myönnytyksiä teollistumiselle ja kommuunien ulkopuolisen palkkatyövoiman riistolle. Mutta kommuunit olivat kuin elävä laboratorio, josta jokainen libertaari voi oppia.
Otin itse osaa tähän liikkeeseen 17 vuoden ajan. Sen tuloksena tekemäni johtopäätös on että kun luokkayhteiskuntamalli kerran hylätään, ihmiset sopeutuvat hyvin nopeasti ja helposti libertaarikommunistiseen osallistuvaan demokratiaan perustuvaan malliin.
llan Sharif