Kapinatyöläinen #25 - 1999
Missä ovat ihmisten asunnot?
Maailman ihmiset asuvat kaupunkiasunnoissa, maatiloilla, hökkelikylissä, sademetsissä, telttaleireissä, yömajoissa, roskiksissa ja missä nyt ikinä voivatkin. Kaikki nämä asumismuodot ovat kuitenkin maailmanlaajuisesti uhattuina. Niitä uhkaavat keinottelijat, vuokrankorotukset, sosiaalisen asuntorakentamisen leikkaukset, parkkipaikat, ostoskeskukset, tieprojektit, golfkentät, armeijan tukikohdat, korruptio, metsäyhtiöt, poliisi, paikalliset kauppiaat ja loputon lista kaikkea muuta mitä nyt hallitseva eliitti tapaa saada aikaan kaikkien muiden ihmisten kiusaksi.
Kuka päättää mitä rakennetaan?
Asuntopula ei missään päin maailmaa eikä minkään asumismuodon kohdalla johdu siitä ettei maata ja resursseja asuntojen rakentamiseen riittäisi. Se johtuu siitä, että yhtiöt ja keinottelijat ja poliitikot määräävät sen mitä rakennetaan ja mitä ylipäätään saa rakentaa. Lopputulos on aina se, että rakennetaan suureellisia liikekeskuksia, pääkonttoreita, kovan rahan asuntoja.
Euroopan Unionin viidessätoista jäsenvaltiossa on yhteensä noin 3 miljoonaa asunnotonta ja 15 miljoonaa kehnosti tai ahtaasti asuvaa.
Britanniassa 150 000 ihmistä asuu kadulla ja sadat tuhannet muut surkean alivarustetuissa ja riittämättömissä asunnoissa. Ja samaan aikaan valtio rakentaa miljardeja maksavaa Millennium - areenaan juhlistamaan vuosituhannen vaihtumista - ja muistuttamaan tuleviakin sukupolvia siitä kuinka perusteellisesti Labour-puolue on hylännyt ne ihmiset, joita sen pamput saavat asemastaan kiittää.
Brasiliassa saattaa samalla kadulla elää valtava määrä ihmisiä muovista, aaltopellistä jne. rakentamissaan hökkeleissä samaan aikaan kun kadun toisessa päässä sijaitsee kolmen miljoonan markan arvoisista asunnoista koostuvia pilvenpiirtäjiä.
Suomessa leikataan innolla sosiaalista asuntorakentamista, vaikka jonotuslistat kunnallisiin vuokra-asuntoihin pitenevät kokoajan ja erityisesti pääkaupunkiseudun asuntotilanne alkaa olla jo todella epätoivoinen. Ja samaan aikaan on kaikkialla maassa meneillään massiivisia moottoriteiden rakennusprojekteja, ja Helsinkiin rakennetaan innolla nykytaiteen museoita ja jos jonkinlaista käyttökelvotonta häkkyrää vuoden 2000 "kultuuripääkaupunkiuden" kunniaksi. Eikä hyödytön mahtailurakentaminen todellakaan rajoitu tähän. Heti Kiasman viereen ollaan rakentamassa massiivista toimistoblokkia kolmea mediakeisari Erkon imperiumin roskalehteä varten. Tarjonta ei tietenkään koskaan saa sanottavasti vastata kysyntää. Jos tarjontaa olisi liikaa kysyntään nähden, asuntojen ja maan hinnat sekä vuokrataso laskisivat. Jos on tarpeen ollaan vaikka valmiit seisottamaan jo rakennettuja asuntoja vuosikausia tyhjillään, jos niitä ei saadakaan kaupaksi pyydettyyn hintaan. Esimerkiksi Helsingin Töölössä ja Pukinmäessä on kaksi kokonaista kerrostaloyhtiötä seissyt 90-luvulla vuosikausia tyhjillään tai lähes tyhjillään, koska rakennuttaja ei ole saanut niitä kaupaksi pyytämäänsä hintaan.
Asuntojen hintojen ollessa Suomessa pohjassa 90-luvun laman aikana ostivat keinottelijat etenkin Helsingissä suurimman osan myyntiin tulleista asunnoista. Ne joko pantiin vuokralle tai remontoitiin viimeisen päälle ja pantiin odottamaan asuntojen hintojen nousua. Ja hintojen noustua vuoden 98 aikana pilviin, on vuokralaiset häädetty ja myyty asunnot hyvällä voitolla eteenpäin. Ostajina on ollut lähes yksinomaan oman asunnon etsijöitä, koska nykyisillä hinnoilla ei sijoitusasuntoja kannata hankkia. Näin vuokra- asuntojen määrä on selvästi laskenut samaan aikaan kun niiden tarve on kasvanut räjähdysmäisesti ihmisten muuttaessa kiihtyvällä vauhdilla suuriin kaupunkeihin töihin tai opiskelemaan. Tuloksena on ollut vuokratason nousu siihen malliin että Helsingissä ei nykyään kattoa pään päälle saa alle 2000 markan kuukausivuokralla, ellei asunnossa ole jokin todella ratkaisevana pidetty puute - joko asunnon kunnon tai vuokranantajan suhteen.
Kuka ne rakentaa?
Kaikkialla maailmassa on tyypillistä se, että ne ihmiset jotka asuntoja rakentavat ja ne jotka niitä omistavat ovat kaksi varsin kaukana toisistaan olevaa ryhmää. Malesiassa ja ylipäätään Kaakkois-Aasiassa on talouskasvun aikana vallinnut rakennusbuumi toteutettu lähinnä köyhemmistä naapurimaista tulleiden siirtotyöläisten voimin. Nyt kun talouskasvun kupla on Aasian "taloustiikereissä" puhjennut, ovat juuri nämä rakennuksilla alipalkattuina pitkää päivää epäinhimillisissä työolosuhteissa tehneet siirtotyöläiset päätyneet sankoin joukoin kaduille työttömiksi ja asunnottomiksi. Malesian hallitus on Aasian talouskriisin aikana pyrkinyt karkottamaan näitä siirtotyöläisiä kovin ottein takaisin kotimaihinsa. Ja kuitenkin juuri heidän selkänahastaan on revitty ne Kuala Lumpurin pröystäilevät pilvenpiirtäjät, joissa maan hallitseva eliitti asuu. Sama ilmiö näkyy myös Euroopassa. Esim. Saksassa talouskasvun aikana rakennustyömaat olivat täynnä erilaisten "reppufirmojen" kautta pimeästi suurille rakennusfirmoille työskenteleviä siirtotyöläisiä. Saksalainen tutkiva journalisti Gunter Walraff kirjoitti maailmankuulun "Pohjalla"-teoksensa juuri tällaisten siirtotyöläisten epäinhimillisistä työolosuhteista, pisimmillään 36 tunnin työvuoroista ja vähäisten palkkojen törkeästä huijaamisesta 80-luvulla (tiedot hän sai naamioitumalla itse turkkilaiseksi siirtotyöläiseksi). Saksan tuolloinen liittokansleri ehti vielä tänä vuonna kiittää näitä oman terveytensä Ein Reichin eteen uhranneita ihmisiä julistamalla että "Saksa ei ole maahanmuuttajien maa".
Japanissa ylpeiltiin vielä 80-luvulla (katteettomasti toki) sillä, ettei maassa ollut asunnottomia niin kuin länsimaiden suurkaupungeissa. Vuonna 1996 tehdyn hallituksen tutkimuksen mukaan Tokiossa oli 3 000 asunnotonta (näistä 40% 50-60- vuotiaita). Paikallinen pelastusarmeija arvioi todelliseksi määräksi 5 000-10 000. Erääksi suureksi syyksi asunnottomien määrän nopeaan kasvuun on arvioitu Japanin 90-luvun taloustaantuman aiheuttamaa pienten rakennusfirmojen konkurssiaaltoa. Rakennustyöläiset ovat elinikäisillä työsuhteilla ylpeilleessä Japanissa olleet aina rakennusprojektista toiseen siirtyileviä kausi- ja keikkatyöläisiä aivan samaan tapaan kuin muissakin maissa. Suuri osa Japanin asunnottomista on vaille työmahdollisuuksia jääneitä rakennustyöläisiä. Kyseessä ei suinkaan ole mikään Japanin erikoisuus, vaan päinvastoin tyypillinen teollisuusmaiden ilmiö. Suomessakin hyvin monet asunnottomista ovat entisiä rakennustyöläisiä (kuten jokainen vaikkapa asunnottomien päiväkeskuksessa työskennellyt voi todeta).
Asunnottomien asema kaupungeissa
Valtiovallan suhtautuminen itse rakentamissaan hökkeleissä asuviin tai kokonaan vaille asuntoa jääneisiin ihmisiin on kaikkialla maailmassa jotakin mitä ei mielellään esitellä. Kolmannen maailman suurkaupungeissa laittomasti rakennettujen slummien asukkaat saavat elää jatkuvan häätöuhan alla. Esim. Cambotzan pääkaupungissa Phnom Pehnissa on kolmasosa kaupungin kymmenistä tuhansista epävirallisten siirtokuntien asukkaista joutunut häätöjen kohteiksi. Monet perheet ovat numeroineet asuntojensa kaikki osat, jotta kykenisivät helposti ottamaan ne mukaan ja rakentamaan ne uudelleen häädön jälkeen.
Kaikki eivät kuitenkaan suhtaudu häätöihin näin fatalistisesti. Sierra Leonen hallituksen uhatessa huhtikuussa 1998 tuhota pääkaupunki Freetownin liepeille syntyneet hökkelikylät, totesi neljän huoneen hökkelissä 10-päisen perheensä kanssa asuva Pa Komrabai Kamara uutistoimisto IPS:lle näin: "Olemme asuneet täällä 10 vuotta, yrittäen kovalla työllä raapia elantomme sieltä mistä voimme. Kuolen, jos meidät pakotetaan pois täältä". Häädöt muodostuvatkin usein hyvin väkivaltaisiksi ja asunnot joutuvat suoraa päätä puskutraktorien alle. Israelissa ovat palestiinalaisten laittomasti rakennettujen asuntojen (laittomasti siksi, että palestiinalaisille ei juuri rakennuslupia heru) väkivaltaiset tuhoamiset olleet hyvin yleisiä erityisesti viime aikoina. Syyskuussa vangittiin lähellä Hebronia asunut Ata Jaber -niminen palestiinalainen, hänen hyökättyään israelilaisten sotilaiden kimppuun näiden tuhotessa hänen taloaan toista kertaa kuukauden sisällä. Israelilaiset ja palestiinalaiset rauhanaktivistit ovat tehneet yhdessä vastarintaa palestiinalaisten talojen tuhoamista vastaan niin puskutraktorien tielle asettumalla kuin tuhottuja taloja uudelleenrakentamallakin. Lokakuussa palestiinalaiset ja israelilaiset vapaaehtoiset rakensivat uudelleen viisitoistahenkisen Fakian perheen talon, jonka viranomaiset tuhosivat elokuussa.
Kaikkialla latinalaisessa Amerikassa ovat kaupunkien ostoskeskusten kauppiaat palkanneet kuolemanpartioita tappamaan katulapsia, jotteivät nämä enää häiritsisi heidän liiketoimintaansa. Nämä kuolemanpartiot koostuvat usein kauppiaiden lahjomista poliiseista. Samanlaisia ilmiöitä esiintyy myös muualla maailmassa, esim. Keniassa.
New Yorkissa arvioidaan olevan n. 100 000 asunnotonta. New Yorkin poliisin käynnistettyä ns. zero-tolerance -kampanjan, on heidät pyritty järjestelmällisesti häätämään kaikkialta minne he vain yrittävät asettua. Koska asuntotuotantoon ei kaupungissa kuitenkaan sanottavasti ole sijoitettu, on viestinä kodittomille ilmeisesti se, että heidän tulisi yrittää pidättää hengitystään ja lakata olemasta. Kodittomien saaminen pois ihmisten silmistä on Yhdysvalloissa niin tärkeää, että jopa ilmaisen ruuan jakaminen kodittomille voi muodostua hyvin suureksi synniksi. Niinpä kodittomille kaupunkien keskustoissa ilmaista ruokaa jakava Food Not Bombs -järjestö on joutunut pelkän ruuan jakamisen takia niin järjestelmällisen poliisin vainon kohteeksi, että Amnesty International ja YK:n ihmisoikeuskomissio ovat toistuvasti (turhaan) vaatineet USA:n hallitukselta selvitystä asiasta. Tokiossa viranomaiset tyhjensivät vuonna 1994 kovin ottein satojen kodittomien asuttaman läpikulkutunnelin kaupungin suurimman rautatieaseman tienoilla. Samanlaiset väkivaltaiset häädöt ovat sen jälkeen toistuneet usein.
Maakysymys
Suurin asunnottomuuden ja puutteellisissa oloissa asumisen syy koko maailman mittakaavassa on se, että monet ihmiset eivät kykene enää elättämään itseään maanviljelyllä ja joutuvat siksi muuttamaan kaupunkien slummeihin. Tämä ei suinkaan johdu siitä, ettei viljeltävää maata riittäisi, vaan siitä ketkä sen omistavat ja mihin sitä käytetään. Esimerkiksi Brasiliassa 1% maanomistajista omistaa noin 49% kaikesta viljelykelpoisesta maasta, siinä missä kaikki pienviljelijät omistavat yhteensä 3% maasta. Ja kuitenkin pienviljelijät tuottavat 80% maan maniokista, lähes 80% maissista ja pavuista ja 40% riisistä –kaiken tämän 3 prosentilla viljelykelpoisesta maasta! Rikkaiden maanomistajien maat ovat enimmäkseen kesantona tai hyvin vähäisessä käytössä samaan aikaan kun miljoonat ihmiset näkevät Brasiliassa nälkää.
Suuri osa kolmannen maailman viljelykelpoisesta maasta menee siirtomaa-ajoilta periytyvien vientikasvien (kahvin, teen, tupakan, puuvillan) viljelyyn. Vientikasvit ovat ilmaston ja maaperän suhteen hyvin vaativia ja parhaat maat on jo siirtomaa-ajoista lähtien varattu niiden tuotantoon. Neljännes kaikesta maailman keinokastellusta peltoalasta kasvaa puuvillaa. Vientikasveilla onkin ollut aina ratkaiseva osuus esimerkiksi Itä-Afrikan nälänhätien syntymisessä (aivan kuten Irlannin perunanälänhädän kohdalla 1800- luvulla). Maatyöläiset joutuvat työskentelemään nälkäpalkalla ylikansallisten suuryritysten omistamilla plantaaseilla viljelemässä ylellisyyskasveja sen sijaan että voisivat itse tuottaa ruokaa perheelleen. Esimerkiksi suklaan, kahvin ja sokerin kuluttajahinnasta vain 10-20% palautuu ne tuottaneisiin kehitysmaihin. Ja kuitenkin esimerkiksi Tansanian noin 200 000 tuottaa rahassa mitattuna yhtä paljon kuin noin 500 suomalaista kahvipaahtimoiden työntekijää. Kaikissa kolmannen maailman maissa maanomistus ei ole keskittynyt samalla tavalla kuin esim. Brasiliassa. Esim. Keniassa maa on viljelymaa on enimmäkseen pienviljelijöiden omistamia pieniä plänttejä. Lopputulos on kuitenkin aivan sama. Luontaistaloudesta rahatalouteen joutuneet pienviljelijät ovat joutuneet siirtymään ruokakasvien viljelystä vientikasvien viljelyyn, koska oman ruuan tuottaminen ei tuo rahaa esim. vaatteisiin ja lasten koulumaksuihin. Ja koska vientikasvien hinnat heittelehtivät rajusti maailmanmarkkinoiden mukaan, käy hyvin helposti niin että sato ei kykenekään enää elättämään perhettä ja edessä on muutto kaupunkiin työtä hakemaan.
Rahatalous tekee myös monin muin tavoin pienviljelijöiden aseman vaikeaksi. Boliviassa 3 000 talonpoikaa marssi 8.10. pääkaupunki La Paziin vaatimaan omistuskirjoja maahansa sekä suunnitellun vesiveron kumoamista. "Miten me voimme maksaa vedestä, kun ei meillä riitä vettä edes satojemme kasteluun tai eläintemme juottamiseen? Desaguadero-joen vesi on saastunutta ja vahingoittaa lampaitamme ja lehmiämme", kiteytti viljelijä Esteban Flores talonpoikien mielialat.
Alkuperäiskansojen häätö mailtaan
Alkuperäiskansat on kaikkialla perinteisesti työnnetty viljelykelvottomille maille pois heiltä maat varastaneiden tunkeutujien tieltä. Tämä prosessi jatkuu edelleen kaikkialla maailmassa. Mm. Amazonin alueen kaupungit ovat viime vuosina kasvaneet räjähdysmäisesti sademetsien asukkaiden joutuessa muuttamaan niihin. Alkuperäiskansojen häätöä toteuttavat ennen kaikkea ylikansalliset metsäyhtiöt, kaivosyhtiöt, voimayhtiöt jne. ottavat paikallisten hallitusten tuella haltuunsa maat, jotka ovat perinteisesti olleet niitä viljelevien ihmisten käytössä, mutta joita ei kenenkään ole katsottu "omistavan", koska eihän maa voi "kuulua" kenellekään, siihen voi ainoastaan olla käyttöoikeus. Yhtiöt julistavat että maa kuuluu nyt heille, koska he ovat työntäneet sopivan kenraalin taskuun sopivan summan rahaa ja jos paikalliset vastustavat maidensa haltuunottoa, heidät ammutaan tai pannaan vankilaan. Tällä lailla ovat suomalaisetkin metsäyhtiöt lähteneet Kaakkois-Aasian sademetsiä valloittamaan. UPM-Kymmenen yhteistyökumppani Aprill on joutunut monin paikoin konfliktiin paikallisten asukkaiden kanssa, jotka eivät noin vain niele maansa varastamista. PT Inti Indorayan Utama-sellutehdas Pohjois-Sumatralla on toistaiseksi suljettuna tuhansien ihmisten mielenosoitusten ja tehtaan saarron tuloksena. PT Riau Andalan Pulp and Paper, Aprillin Keski-Sumatralla Riaun provinssissa sijaitseva sellu ja paperitehdaskompleksi on hyvin väkivaltaisten kiistojen kohteena. Aprillin itsensä kustantaman SGS- sertifiointifirman tekemän selvityksen mukaan RAPP:n konsessioalueista maakiistojen alla on neljännes, n. 40 000 hehtaaria. Todellinen luku on todennäköisesti paljon suurempi. Heinäkuussa RAPP:n turvallisuusvartijat hajottivat väkivaltaisesti Lubuk Jambi -nimisen kylän asukkaiden RAPP:n vastaisen mielenosoituksen. RAPP:n turvallisuusmies tappoi välikohtauksessa Rasyid- nimisen kyläläisen puukottamalla. Samalla RAPP tuhosi puskutraktorilla kyläläisten moottoripyöriä.
Tällaisella toiminnalla on tarvittava poliittisen eliitin tuki ja apu myös yhtiöiden kotimaissa. Rainforest Foundationin 11.10. julkaistu 18 kuukauden tutkimustyön tuloksena syntynyt raportti Euroopan Unionin rahoittamista kolmannen maailman "kehitysprojekteista" on armotonta luettavaa. Euroopan Komission toteuttamat projektit ovat johtaneet mm. kyläyhteisöjen häätämiseen perinteisiltä asuinsijoiltaan Ugandan sademetsissä, perinteisten maanviljelytekniikoiden kieltämiseen Palawan-alkuperäiskansan asuttamilla alueilla Filippiineillä, kasvaneeseen metsästykseen, puunkaatoon ja salametsästykseen Kamerunin sademetsissä sekä sademetsiin kohdistuneen paineen lisääntymiseen Nigeriassa ja Ghanassa. EU:n "kehitysprojektit" on toteutettu salassa, ilman että EU-maiden kansalaisille tai edes hallituksille on annettu mitään informaatiota siitä mihin rahat käytetään. Myöskään paikallisia asukkaita, joiden elämää projektit koskettavat, ei yleensä ole mitenkään informoitu koko asiasta. He saavat usein ensimmäistä kertaa kuulla koko asiasta "kun purkutraktorit tulevat tuhoamaan heidän kylänsä", raportissa todetaan.
Alkuperäiskansojen häätäminen mailtaan ei suinkaan ole pelkästään kolmannen maailman ilmiö. Myös mm. Pohjois-Amerikassa ja Australiassa alkuperäiskansoja häädetään entisiltäkin karuilta mailtaan, kun kaivosyhtiöt löytävät niistä jotakin rahan arvoista. Esimerkiksi Kanadan Wisconsinin intiaaniheimot ovat käyneet viimeiset kaksikymmentä vuotta taistelua alueelle kaavailtua Exxon-yhtiön sulfiittikaivosta vastaan. Myös Suomessa ovat ylikansallisten timanttiyhtiöiden suunnitelmat Lapissa aiheuttaneet konflikteja paikallisen saamelaisväestön kanssa.
Vastarinta
Ihmiset ovat kaikkialla maailmassa nousseet taistelemaan asumisoikeuksien puolesta niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Kaupungit ovat täynnä tyhjiä taloja, joiden rakennuttaja ei saa niitä kaupaksi haluamaansa hintaan tai joiden omistajat ovat hylänneet ne, kun eivät ole keksineet niille enää mitään käyttöä. Englannissa asunnon tarpeessa olevat ihmiset ovat jo Toisen maailmansodan jälkeisestä asuntopulasta lähtien rutiininomaisesti vallanneet kokonaisia myymättä jääneitä kovan rahan kerrostaloja asunnoikseen ja kytkeneet itse itselleen sähköt ja veden. Tällainen asunnonvaltaus on Britanniassa niin massiivinen ilmiö, että viranomaiset ovat joutuneet käytännössä hyväksymään valtaajat talojen asukkaiksi.
Muualla Euroopassa talonvaltaus on usein ideologisempaa. Päämääränä ei ole ainoastaan asuntojen saanti niitä tarvitseville, vaan kokonaisen "vaihtoehtokeskuksen" luonti vallatun talon tai joskus kokonaisen kadun ympärille. Suuria keskittymiä ovat mm. Berliini, Hampuri. Barcelona ja Kööpenhamina. Kööpenhaminassa on kokonainen vallattu kaupunginosa, "Cristiania". Tämä itsehallintoalue on toiminut jo 26 vuotta. Kaikki alueen hallinto toteutetaan anarkismin periaatteiden mukaisesti, eli suoralla demokratialla. Koko aluetta koskevista asioista päätetään kaikkien asukkaiden yleiskokouksissa. Näiden lisäksi on pienempiä kokouksia, kuten taloudellisten asioiden kokous, aluesuunnittelun kokous, Chirstianian yrittäjien kokouksesta, työpaikkakohtaiset ja yleiset työläisten kokoukset (jotka ovat kaikkien työpaikkojen päättävä elin) ja talokohtaiset kokoukset. Cristianiassa ei ole lakeja, mutta siellä on voimassa seuraavat yhteisesti sovitut kiellot: ei kovia huumeita, ei aseita, ei väkivaltaa, ei kauppaa alueen tonteilla.
Christiania on onnistunut taistelemaan itselleen käytännössä jonkinlaisen virallisen aseman Kööpenhaminassa. Monissa Euroopan kaupungeissa valtiokoneisto on kuitenkin kohdistanut viime vuosina talonvaltausliikkeeseen voimakkaita tukahdutustoimia. Mm. Barcelonassa ja Berliinissä on poliisi pyrkinyt järjestelmällisesti tyhjentämään vallattuja taloja. Berliinin nykyinen pormestari onkin uhonnut pitävänsä tavoitteenaan ettei Berliinissä ole hänen valtakautensa loputtua enää yhtään vallattua taloa (rapistumaan jätettyjen rakennusten kunnostamisesta hän ei luonnollisestikaan ole puhunut mitään). Talonvaltausliike elää kuitenkin edelleen voimakkaana Euroopan kartalla. Annan tästä esimerkkinä muutaman tuoreen anarkistien talonvaltausprojektin. Varsovassa ovat paikalliset anarkistit vallanneet (lokakuun alusta alkaen) talon hylätyssä sotilaskasarmissa. Talossa on paitsi asuttu myös järjestetty paljon erilaisia vaihtoehtotapahtumia. Poliiseista ei ole ollut haittaa, koska he eivät saa toimia sotilasalueella. Paikallisiin asukkaisiin valtaajat ovat luoneet erittäin hyvät suhteet. Natsiskinit ovat tähän mennessä neljä kertaa yrittäneet hyökätä taloon (viimeksi polttopulloin varustautuneina), mutta heidät on joka kerta lyöty takaisin. Marraskuun alussa kasarmille ilmaantui äkkiä sotilaita. He ovat kuitenkin toistaiseksi pysytelleet parakissaan, eivätkä ole vielä ryhtyneet tyhjentämään vallattua taloa. Brysselissä on huhtikuusta lähtien ollut vallattuna yhdeksän vuotta tyhjillään ollut 2-4 avenue de la Porte de Hal:issa sijaitseva rakennus. Rakennuksessa toimii useita vaihtoehtoprojekteja, niin kulttuurisia, yhteiskunnallisia kuin poliittisiakin (Joukossa mm. "Kollektiivi häätöjä vastaan") Poliisi tyhjensi rakennuksen 25.8, mutta se vallattiin uudelleen neljä päivää myöhemmin. Valtauksen tulevaisuus on, kuten arvata saattaa, epävarma.
Prahassa on ollut vappupäivästä lähtien vallattuna kymmenen vuotta tyhjillään ollut "Milada"- niminen rakennus, jota ei löydy kiinteistörekisteristä ja jota ei näin ollen ei omista kukaan. Rakennuksesta on kunnostettu paitsi asunto monille ihmisille, myös baari, infoshop ja teehuone ja tiloissa on järjestetty monia konsertteja, näyttelyitä ja muita tapahtumia. Tontin, jolla rakennus sijaitsee omistaa Opetusministeriön alainen "Informaation ja koulutuksen instituutti" (IFIE). Omistajatahon kanssa tehtiin suullinen sopimus siitä, että valtaajat saavat asua rakennuksessa, kunhan eivät tee rikoksia. Poliisin "äärimmäisyysainesten vastainen iskujoukko" teki kuitenkin kesän aikana pari rynnäkköä taloon, varastaen joitakin asukkaiden henkilökohtaisia tavaroita. Ketään ei syytetty mistään näiden ratsioiden tuloksena, mutta IFIE antoi valtaajille määräyksen lähteä mennessä. Valtaajat eivät kuitenkaan lähteneet, vaan alkoivat rakentaa barrikadeja. Lokakuussa viisi valtaajista linnoittautui rakennuksen katolle poliisien ja vartiointiliikkeen miesten tehdessä rynnäkön taloon. Vartiointiliikkeen miehet (joista jotkut olivat natsiskinejä) hajottivat sillä aikaa kaiken talossa. IFIE:n palkkaamaan vartiointiliikkeen vetäydyttyä talosta, valtaajat ovat palanneet sinne ja järjestäneet erilaisia tapahtumia valtauksen tukemiseksi. Talo elää parhaillaan jatkuvan häätöuhan alla.
Sen lisäksi että vallataan taloja, niitä pyritään myös rakentamaan. Vuonna 1997 toteuttivat englantilaiset asumisoikeuksien puolesta toimivat aktivistit "Land is Ours" -aktion, jossa hylätylle tonttimaalle rakennettiin talkoovoimin laittomasti talo anarkistiarkkitehti Colin Wilsonin johdolla.
Slummiasukkaiden järjestäytyminen
Asunnottomat ja itserakennetuissa hökkeleissä asuvat ovat myös pyrkineet järjestäytymään kaikkialla maailmassa. Erityisen tärkeää tällainen toiminta on Kolmannessa maailmassa, jossa joidenkin suurkaupunkien asukkaista enemmistö asuu laittomasti rakennetuissa asunnoissa. Kolmannessa maailmassa toimivia slummiasukkaiden järjestöjä ovat mm. Squatters and Urban Poor Federation Kambotsassa, National Slum Dwellers Federation ja Mahila Milan Intiassa sekä South African Homeless People's Federation Etelä-Afrikassa. Slummiasukkaiden järjestöt pyrkivät paitsi saamaan huomiota asialleen häätöjen estämiseksi ja resurssien saamiseksi elintasonsa parantamiseen myös ennen kaikkea organisoimaan asukkaita itse parantamaan ja kehittämään asuinalueitaan. Tällaisen omaehtoisen toiminnan avulla on slummeihin saatu rakennettua mm. toimivia sähkö- ja vesijohtojärjestelmiä (laittomasti tietenkin). Slummiasukkaiden järjestöt perustavat myös usein säästörahastoja, joista voidaan lainata rahaa häätöjen kohteeksi joutuneille perheille uuden talon rakentamiseen. Esim. Kambotsan SUPF:n säästörahastoprojektissa on mukana yli 3000 perhettä.
Kolmannessa maailmassa ovat maanvaltaukset erittäin tärkeä taistelumuoto. Maattomat talonpojat ja slummiasukkaat toteuttavat kaikkialla maailmassa spontaaneja maanvaltauksia, mutta he ovat myös muodostaneet järjestäytyneitä yhteiskunnallisia liikkeitä. Merkittävin näistä lienee Brasilian maattomien liike, Movimento Sem Terra), MST. Brasilian maanomistustilanteesta on ollut puhetta jo edellä. Maassa asuu tällä hetkellä lähes 500 000 perhettä maanomistajilta vallatuilla alueilla odottamassa valtauksensa laillistamista maareformin kautta. MST toteuttaa valtaukset aina väkivallattomasti, mutta kymmeniä maanvaltaajia on kuollut suurmaanomistajien ja näiden palkkaamien pyssymiesten murhaamina. MST harjoittaa maanvaltausten ohella muutakin maattomien asiaa edistävää toimintaa. Maaliskuussa 1998 tuhannet MST:n jäsenet valtasivat hallituksen virastoja kymmenessä osavaltioiden pääkaupungissa maareformin vauhdittamiseksi. MST:n maattomat talopojat ovat myös tähän mennessä ainakin 170 kertaa ryöstäneet joukolla ruokaa maattomille maanvaltaajille. Viimeksi heinäkuussa yli 300 maatonta talonpoikaa otti haltuunsa viisi kuorma-autollista (120) tonnia ruokaa maanvaltaajille.
Myös länsimaissa toimii paljon asunnottomien ja puutteellisesti asuvien järjestöjä. Näille on eräs keskeinen toimintamuoto usein katulehtien julkaisu. Asunnottomat myyvät kadulla näitä lehtiä ihmisille ja saavat pitää suurimman osan hinnasta itsellään, lopun mennessä lehden toiminnan pyörittämiseen. Ensimmäinen tällainen lehti on lontoolainen the Big Issue, jonka levikki mitataan nykyään sadoissa tuhansissa. Big Issuen esimerkin rohkaisemana tällainen toiminta on levinnyt kaikkialle maailmaan. Monet asunnottomien järjestöt ovat kuitenkin arvostelleet Big Issueta siitä, että se on levikin valtavan kasvun myötä menettänyt täysin radikaalisuutensa ja siitä on tullut lähinnä Suomen City-lehden tyylinen viihdelehti, jonka tuotto vain menee asunnottomien hyväksi. Monet asunnottomien lehdet ovatkin tällaisen kehityksen estämiseksi ottaneet tietoiseksi periaatteeksi sen, että lehden sisältö koostuu lähes kokonaan nimenomaan asunnottomien asian ajamisesta.
Suomessa toimii Vailla vakinaista asuntoa ry. Siihen kuuluvat asunnottomat myyvät yhdistyksen Asukki-lehteä kadulla, joskin paljon vaatimattomammassa mittakaavassa kuin monessa muussa maassa. Yhdistys myös mm. ylläpitää Yökeskus Kalkkersia, johon asunnottomat voivat tulla yöksi lämpimään.
Asunnottomien järjestöt harrastavat toki paljon muutakin toimintaa kuin lehdenmyyntiä. Marraskuussa 1997 neljä asunnotonta valtasi Yhdysvaltain Santa Monicassa hylätyn asunnottomia majoittaneen motellin, kahliten itsensä talon rakenteisiin. Motellin omistanut valtion voittoatavoittelematon organisaatio oli aikeissa antaa hotellin toimistotiloiksi Santa Monican kaupungille. Motelliin asettui pian paljon valtaajien tukijoita ja valtaus sai positiivista julkisuutta. Poliisi kuitenkin odotetusti poisti valtaajat lopulta.
Yhdysvalloissa toimii myös Homes Not Jails järjestö, jonka toimintamuotona on nimenomaan hylättyjen rakennusten valtaaminen asunnottomien käyttöön. Järjestö on toteuttanut valtauksia etenkin New Yorkissa ja muualla itärannikolla. Heinäkuussa 1997 kuusikymmentäviisi Home Not Jails aktivistia valtasi kaksi tyhjillään olevaa taloa San Franciscon Presidiossa, käytöstä poistetussa armeijan tukikohdassa. Poliisi onnistui lopulta tyhjentämään rakennukset, vahvoista ja kekseliäistä barrikadeista huolimatta. Presidiossa on toteutettu valtauksia jo vuodesta 1994 lähtien. Vuoden 1997 pidätettiin Presidion valtauksissa kaiken kaikkiaan yli 200 ihmistä.
Suomessa talonvaltausjärjestö Oranssi toteutti 80-luvulla ja 90-luvun alussa monia asumisoikeuden saamiseen päättyneitä talonvaltauksia. Nykyään järjestö tulee kuitenkin jo niin hyvin toimeen valtiovallan kanssa, ettei sanottavasti enää toteuta valtauksia. 90-luvulla on toteutettu ympäri Suomea muitakin valtauksia asunnonsaantitarkoituksessa. Joskus väliaikainen asumisoikeus on käytännössä saatukin, mutta talot ovat kuitenkin yleensä joutuneet lopulta puskutraktorien jyräämiksi.
Lopuksi
Ylivoimainen enemmistö maailman ihmisistä joutuu jatkuvasti jollain lailla kärsimään järjestelmästä, jossa asuminen ei ole oikeus, vaan jotakin mitä tapahtuu taloudellisen ja poliittisen eliitin armosta. Miljoonille ihmisille ei sallita minkäänlaista asumisoikeutta. Nekään, joille tämä armo sallitaan vuokranmaksun tai velanoton kautta, eivät kuitenkaan voi olla jatkuvasti törmäämättä oikeutensa rajallisuuteen. Keinottelijoiden vallasta hyötyy vain erittäin pieni ihmismäärä. Siksi tämän vallan aktiivinen vastustaminen on jokaisen hallitsevaan eliittiin kuulumattoman edun mukaista. Tässä artikkelissa on listattu monia vastarinnan keinoja, mutta ne ovat vain esimerkkejä. Taistelua asumisoikeuksien puolesta tapahtuu hyvin monella tasolla. Myös esimerkiksi vuokranmaksulakot ja muut asumiseen liittyvistä epäoikeudenmukaisista maksuista kieltäytymiset ovat eräitä vastarinnan ilmenemismuotoja. Dublinissa, Irlannissa, kaatui viime vuonna kiinteä, ylimääräinen "vesivero" (jolla ei käytännössä ollut mitään tekemistä vedenkäytön kanssa, koska se ei vaihdellut kulutuksen mukaan), kun ihmiset kieltäytyivät joukolla maksamasta sitä. Anarkistien tavoitteena on yhteiskunta, jossa asuminen on ilmaista kaikille. Nykyisen yhteiskuntajärjestelmän aikana on kaikki asumisen rajoitusten ja asuinkulujen vastainen toiminta toimintaa vapaamman ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta.
Mika Sakki