Kapinatyöläinen #25 - 1999
Ystävämme valta
Sanotaan, että anarkistit vastustavat valtaa. Sanotaan, että valta turmelee. Sanotaan, että anarkistiryhmittymissä ei kenelläkään ole valtaa. Mutta mitä se valta oikein on?
Ministeri päättää, että kaikki maksavat enemmän veroja ja hän saa palkankorotuksen. Hän käyttää valtaa, ja se on vaarin. Porvari määrää palvelijansa kiillottamaan saappaansa huomiseen kettujahtiin. Hän käyttää valtaa, ja se on väärin. Uskonnollinen guru ehdottaa kannattajilleen massaitsemurhaa, jonka nämä innolla toteuttavat. Hän käyttää valtaa, ja se on väärin. Raavas työläismies päättää kavereineen kapakassa pitävänsä kekkerit, jotka hänen vaimonsa sitten järjestää. Hän käyttää valtaa, ja se on väärin.
Toveri Q tekee lehden yksin, kun kukaan muu ei tarjoutunut sitä tekemään, eikä ehkä halua ketään mukaan, ja lehti ilmestyy. Mutta onko se valtaa? Ja onko se väärin? Vuosien kokemuksella Toveri U kertoo kokouksessa nuoremmille mikä toimii ja mikä ei jotta voitaisiin demokraattisesti päättää asiasta. Mutta onko se valtaa? Ja onko se väärin? Toveri T päätyy aina edustamaan liikettä julkisuudessa vapaaehtoisten puuttuessa. Mutta onko se valtaa? Ja onko se väärin?
Mitä valta
on?
Valta ei voi ilmetä yksilössä tai ryhmässä, sillä valta tarvitsee vähintäänkin kaksi osapuolta, vallankäyttäjän ja vallankäytön kohteen. Vallankäytön kohde ei välttämättä ole vallan objekti, sillä hyväksyessään ja noudattaessaan kohteen mallia hän on subjekti siinä missä vallankäyttäjä, joskin eri roolissa. Ollakseen subjekti ja samaan aikaan vallan kohde, yksilöltä edellytetään aktiivisuutta: työläinen on subjekti, sillä hän aktiivisesti ylläpitää vallankäytön kohteen roolimalliaan. Muuttuessaan passiiviseksi hän myös asettaa itsensä objektiksi.
Valta sinänsä on vastavuoroista vaikuttamista, asetelmat vallankäyttäjä - vallankohde muuttuvat koko ajan. Jokaisessa ihmissuhteessa ja sosiaalisessa tilanteessa tapahtuu muihin kohdistuvaa vaikuttamista joko alitajuisesti tai tietoisesti, eli jokainen ihminen käyttää valtaa. Toveri pyytää toiselta kommenttia ja toinen sanoo mielipiteensä. Mielipiteensä pyydettäessä julkituonut on tällöin vaikuttaja ja vallankäyttäjä, ja kommentin kysyjä on vallankohde, sillä vastaus oletettavasti vaikutti hänen omaan mielipiteeseensä, mitä hän osittain toivoikin. Tämä ei kuitenkaan itsestään selvästi johda päätelmään, että alistettujen tulisi olla alistettuja, sillä se on heille toivottavaa ja kehittää heidän ideologiaansa. Valta ei ole pahaa vain sen takia, että se on valtaa, vallankäytön motiivit ja metodit määrittelevät sen diskriminoimisen.
Kärjistäen vaikuttaminen on anarkistisesta näkökulmasta tuomittavaa, jos sillä pyritään säilyttämään nykyinen valtarakenne ja hiljentämään/estämään vaihtoehtoisten yhteiskuntamallien olemassaolo. Tällöin on kyse valtion auktoriteetin edustamasta manipulaatiosta. Vaikuttaminen, eli valta, on hyväksyttävää ja jopa suositeltavaa sen pyrkiessä kohti innovaatiota ja kehitystä tasa-arvoiseen yhteiskuntaan, jossa valtasuhteet menevät tasan, eikä valta ole vain eliitin etuoikeus.
Anarkismin eräs ihanne on täysin vallaton (hah, sanaleikki) yhteiskunta, mutta miten toteutuisi käytännössä yhteiskunta, jossa ei ilmenisi vallankäyttöä niin virallisena kuin epävirallisenakaan? Valta on pahaa sen ollessa pysyvästi tietyillä ihmisillä, jotka väärinkäyttävät sitä ja sen resursseja. Valta on hyvää sen roolien vaihtuessa jatkuvasti ja silloin, kun se ei muodosta alistussuhteita. Herääkin kysymys voiko valtaa käyttää alistamatta vallan kohdetta?
Vallankäytön muuttuessa pysyväksi ja alistavaksi on yleistä, että vallan käytön kohteet rupeavat jotenkin vastustamaan kohteen ja alistetun rooliaan, eli he muuttuvat passiivisiksi. He eivät enää itse aktiivisesti pidä yllä malliaan, vaan pikemminkin pyrkivät siitä pois. Passiivisuus vallan kohteen roolia kohtaan on jaettavissa kahteen eri lajiin, jotka eivät välttämättä ole passiivisia kuin työnantajien ja pysyvän vallan käyttäjän näkökulmasta, alistuva ja vallankumouksellinen passiivisuus.
Alistuvassa passiivisuudessa ihminen alistuu asemaansa sorrettuna, ja vaipuu eristykseen, joka muuttaa hänet passiiviseksi myös hänen yksityiselämässään. Hän ei koe vallan kohteen malliaan rationaalisena tai hänen intressejään toteuttavana, mutta ei myöskään näe ratkaisua tilanteelle. Työnteosta ja sorretun asemasta tulee rutiini, johon ei kiinnitetä enää huomiota. Ihminen alistuu, hän on vallankäytön subjekti, joka on hyväksynyt itsestään objektin tekemisen.
Vallankumouksellisessa passiivisuudessa ihminen passivoituu vallankäytön ja alistamisen mallia kohtaan, muttei alistu siihen, vaan pyrkii siitä eroon ja löytämään ratkaisun. Hän lähtee yksilötasolta mukautuen omasta alistuksen asemastaan eroon, hänen passivoitumisensa on tietoista. Hän lähtee rikkomaan yhteiskunnan valtarakennetta ja pyrkii vaikuttamaan siihen sitä vastustaen ja painostaen. Vastustaminen on aktiivista provokaatiota mallia vastaan, jolloin tietenkin pyritään ulos mallista eli passivoidutaan sen noudattamiseen.
Sekä alistuvassa että vallankumouksellisessa passiivisuudessa yksilö käyttää valtaa. Syrjäytyessään hän vaikuttaa pikemminkin vain itseensä ja luo selkeän kaikkien nähtävän merkin, että yhteiskunta on yksinkertaisesti kakkaa. Yksilö on vallankäyttäjä ja valta on taaskin suhteellista, joskin objekti on nyt alitajuisesti subjekti, joka ylläpitää taas itse tilaansa objektina jonka aikaisempi subjekti hänelle asensi. Vallankäyttöä ei voi paheksua vain valtana oletuksella kaikki valta on pahaa. Valta on pahaa sen roolimallien ollessa uhrimentaliteetin hyväksyviä ja vallan käytön tarkoittaessa automaattisesti alistamista. Kollektiivinen vaikuttaminen ja vallankäyttö on vuorostaan ihanne.
Vallan lajit
Vallankäyttö ei ole yksinkertaisesti käskemistä. Vallan käytönkin voi jakaa erillisiin alalajeihin. Vallalla on muutama piirre, jonka mukaan sitä voi mitata. Sen ulottuvuus, niiden ihmisten lukumäärä, joita voidaan kerralla hallita, vaikutus yksilöön ja tietty alue, jolla se voi vaikuttaa. Kenraali vaikuttaa lukumäärällisesti suuriin massoihin, mutta vaikuttaminen ei ole yksilöllisellä tasolla absoluuttista. Alue, jolla kenraali vaikuttaa on armeija ja sotavoimat.
Fyysinen ja psyykkinen voiman käyttö, suora väkivalta ja verbaalinen väkivalta, ihmisen päätöksiin vaikuttaminen psyykelääkkeillä. Väkivallalla uhkaaminen kuuluu myös tähän tyhmään. Ihmisten sulkeminen vankilaan, joka ei ole suoraa väkivaltaa, mutta silti voiman käyttöä on tuomittavaa, jos tuomitsemiskriteerinä on yksilön vapaus. Voiman käyttö on selkeästi objektointia, jossa pyritään kaikin puolin kieltämään kohteen asema subjektina. Voiman käyttö on hyvin intensiivistä, sen vaikutus yksilöön on suuri, joskin pidemmällä aikavälillä voiman käyttö tai silla uhkaaminen muuttuu hataraksi, ihmiset/yksilöt rupeavat kapinoimaan. Väkivaltaa kohdistettaessa on tärkeää eristää yksilöt toisistaan, mitä useampi ihminen tietää ja kokee väkivaltaa, sitä todennäköisempää vallankumouksellinen toiminta on. Tämän voi havaita monista entisistä diktatuureista, joissa on vaikutettu puhtaasti väkivallalla ja kauhulla sotavoimien kautta kansaa riistäen.
Manipulaatio ja ihmisen taivuttelu ovat myös vallankäyttöä, mutta sen idea on se ettei yksilö tiedä häneen vaikutettavan. Tämän vallan alalajin vastustaminen on hankalaa, sillä yksilö on siitä harvoin tietoinen. Taivuttelu pystyy vielä jakamaan epäsuoraan ja suoraan, josta suorassa ovat vallan käyttäjä ja kohde suorassa kontaktissa toisiinsa. Epäsuorassa taivuttelussa, manipulaatiossa, vaikutetaan esimerkiksi tiedotusvälineiden kautta. Taivuttelussa vaikuttavat vallankäyttäjän status ja arvo, hänen asemansa yhteisössä. Suostuttelulla pystytään vaikuttamaan suuriin ihmismassoihin, mutta sen vaikutus yksilötasolla on huomattavasti heikompi kuin joukkoviestintämanipulaatiossa. Vallan laajuus suostuttelussa on myös heikkoa, sillä siten ei kyetä vaikuttaan monilla eri elämän alueilla. Manipulaatio vuorostaan kykenee vaikuttamaan varsin laajalti olettaen, että kaikki yhteiskunnan yksilöt altistuvat manipulaatiolla tarpeeksi suurissa määrin.
Kolmas alalaji on auktoriteetit. Auktoriteetteja ovat pakottava, palkitseva ja norminmukainen auktoriteetti. Pakottavassa auktoriteetissa käytetään suoraa väkivallalla uhkailua ja pyritään saamaan vallankäytön kohde olemaan vakuuttunut että vallankäyttäjällä on kapasiteettia käyttää voimaa häntä vastaan ja myös halua tehdä niin. Norminmukaisen auktoriteetin väärinkäyttö on hieman hankalampaa kuin muiden vallankäyttömuotojen. Tässä auktoriteetissa toimii subjekti-subjekti -asetelma parhaiten. Vallankäyttäjä ja vallankohde ovat molemmat sopimuksessa keskenään ja sopimuksen voi tavallaan ainakin teoriassa sanoa irti jonkin käyttäessä asemaansa ja valtaansa väärin. Ongelma tässä on se normisto, jonka mukaan sopimuksen ehtoja ylläpidetään. Lait eivät kuitenkaan yllättäen sanele oikeudenmukaisuutta, eikä norminmukainen valta toteudu sopimusluontoisena, vaan nykyisen kaltaisena parlamentaarisena demokratiana
Nykyinen yhteiskuntamme on jonkinlainen pakottavan ja norminmukaisen auktoriteetin välimuoto, joka käyttää myös manipulointia ja muita vallan muotoja suurissa määrin. Lienee sanomattakin selvää, ettei valtio käytä valtaa oikein. Se rajoittaa, loukkaa, merkitsee, tuomitsee, tukahduttaa yksilön, mitä häikäilemättömimmin keinoin. Valtio on yksinkertaistuksena väärin, sillä sen valta-asetelmat ja vallan metodit ovat väärät. Valtiossa ja parlamentaarisessa demokratiassa ovat valtarakenteet pysyvät, niissä ei tapahdu liikettä, eivätkä ne toimi vastavuoroisesti. Politiikka nykytilassaan ei aja enää ihmisten asioita, se on kadonnut työläisäitien ruokapöydästä. Politiikka nykytilassaan antaa diktaattoreiden alistaa ja kiduttaa alamaisiaan. Politiikka nykytilassaan on puolueiden valtataistelua
Valtaa tulee käyttää oikein, jokaisen tulee miettiä vaikuttaessaan mitä hän tekee. Käyttääkö hän valtaa millä motiivilla, millä metodilla, millä tasolla? Mitkä ovat hänen tavoitteensa ja onko hänen keinonsa pyrkiä kohti niitä asianmukaiset? Onko hänen käyttämänsä valta jotakin ihmistä kohtaan loukkaavaa ja alentavaa, käyttääkö hän valtaa sen tuoman tarpeellisuuden tunteen vuoksi? Valta ei ole automaattisesti väärin, mutta sen kanssa tulee olla varovainen. Valta turmelee, täydellinen valta turmelee täydellisesti.
Toveri QUT