Kapinatyöläinen #28 - 2001
Jättiläinen on herännyt
Seattlen mielenosoitukset joulukuussa 1999 olivat monella tapaa käännekohta. Euroopassa Seattlen jälkivaikutuksista muistetaan ennen kaikkea kansainvälisten talousjärjestöjen vastaisten suurmielenosoitusten leviäminen kaikkialle missä tällaiset järjestöt kokoontuvat. Seattlella oli kuitenkin myös toinen merkitys. Se oli paitsi kymmenien tuhansien ihmisten uusliberalismin vastainen mielenosoitus WTO-huippukokouksen aikana myös kymmenien tuhansien AMERIKKALAISTEN uusliberalismin vastainen mielenosoitus. Ja aivan kuten kansainvälinen taloudellisen globalisaation vastainen liike myös Yhdysvaltain uusliberalismin vastainen liike on noussut Seattlen myötä ennennäkemättömään kukoistukseen. Tällä seikalla on maailmanlaajuista merkitystä, onhan Yhdysvallat maailman ainoa suurvalta, jonka sisäisillä tapahtumilla on aina potentiaalista vaikutusta koko maailmanpolitiikkaan.
Tämä artikkeli käsittelee sitä millaisia ”spektaakkeleita” Yhdysvaltain uusliberalismin vastainen liike on Seattlen ja Washingtonin jälkeen luonut. Siinä ei käsitellä sitä usein paljon tärkeämpää arkista ruohonjuuritason työtä, jota lukemattomat eri ryhmät Food Not Bombsista School of Americas -Watchiin toteuttavat. Tällainen toiminta vaatisi kokonaan oman jutun.
”Anarkistit iskevät”
Yhdysvaltalainen media on nostanut anarkistit uusliberalismin vastaisen liikkeen kovaksi ytimeksi. Yhdysvaltalaisessa valtamediassa on Seattlen jälkeen ilmestynyt runsaasti artikkeleita anarkismista. Kaikille artikkeleille on ollut yhteistä käsitys, että vasemmistoanarkismi elää nyt nousukautta Yhdysvalloissa ja että Seattlen, Washingtonin, Philadelphian ja Los Angelesin suurmielenosoitukset ovat yhteydessä tähän ilmiöön. Historiallisia rinnastuksia on tehty niin vuoden 1886 Haymarketin tapahtumiin, wobbleihin kuin 1960-luvun lopun radikaaliliikkeeseenkin. "Anarkisteista” tuntuu tulleen Yhdysvalloissa samanlainen kumouksellinen mörköhahmo kuin ”wobbleista” 1910-luvulla ja kommunisteista 30- ja 50-luvuilla.
”Anarkistien” lisäksi yhdysvaltalaista uusliberalismin vastaista liikettä määrittävät paikallisessa valtamediassa valtaeliitin edustajien kokousten yhteydessä pidetyt mielenosoitukset - aivan kuten kansainvälistäkin uusliberalismin vastaista liikettä nykyään. Siitä kuinka oikeutettua näiden mielenosoitusten voimakas yhdistäminen anarkisteihin on voidaan olla montaa mieltä. Anarkismin suosio on aivan epäilyksettä kasvanut Yhdysvalloissa viime vuosina, ja anarkisteilla on ollut merkittävä osuus niin Seattlen, Washingtonin, Philadelphian kuin Los Angelesinkin mielenosoituksissa. Lukumäärällisesti anarkistit ovat kuitenkin olleet vain pieni osa mielenosoittajista, vaikka heitä onkin ollut aina paljon enemmän kuin vain ne muutama sata mustiin pukeutunutta kommandopipotyyppiä, joihin mediahuomio on enimmäkseen keskittynyt (esim. Washingtonin arviolta 10 000:sta mielenosoittajasta anarkisteja arvioidaan olleen reilusti yli tuhat). Mielenosoitusten ja niihin liittyvien kansalaistottelemattomuusaktioiden suunnitteluun ja toteuttamiseen on osallistunut hyvin laaja kirjo erilaisia ryhmiä, joista anarkistit ovat olleet vain yksi. Mielenosoitusten suunnittelussa ja toteuttamisessa käytetyt toimintatavat ovat kuitenkin olleet hyvin anarkistisia (suora demokratia, konsensukseen pyrkiminen, päätösvallaltaan itsenäiset pienryhmät, hajauttaminen).
Katujen tukkimiseen pyrkivät suurmielenosoitukset ovat nykyisessä mitassaan uusi ilmiö myös Yhdysvaltain poliisille (ts. uusi moneen kymmeneen vuoteen). Seattlessa kytät eivät osanneet reagoida järkevästi uuteen tilanteeseen, vaan tekivät pahoja strategisia virheitä. Purkaessaan sitten turhautumistaan järjettömään ja valikoimattomaan väkivaltaan he saivat Seattlen keskustan asukkaiden vihat päälleen ja kasoittain huonoa julkisuutta USA:n mediassa (jota suomalainen media ei tietenkään välittänyt edelleen meille). Washingtonissa kytät käyttivät järkevää puolustus/hyökkäysstrategiaa, mistä johtuen kokoukselle aiheutunut häiriö oli Seattleen verrattuna vähäistä. Myös poliisiväkivaltaa käytettiin paljon vähemmän ja paljon taktisemmin kuin Seattlessa. Philadelphiassa kytät ottivat uuden askeleen. Sen lisäksi että toimivat kaduilla tehokkaasti mielenosoittajien tavoitteiden estämiseksi, he myös käyttivät järjestelmällisesti raakaa väkivaltaa - mutta tällä kertaa huolellisesti poissa valtamedian silmistä.
Philadelphia
Republikaanien puoluekokous alkoi Philadelphiassa maanantaina 30.7. 20 000 - 25 000 mielenosoittajaa oli aloittanut vastatapahtumat jo viikonloppuna. Tiistain 31.7. oli tarkoitus olla mielenosoitusviikon kansalaistottelemattomuuspäivä. Mielenosoittajat toteuttivat väkivallattomia katujen tukkimisia totuttuun tyyliin 5-50 hengen pienryhmissä. Pääteemoina olivat kuolemanrangaistuksen vastustus, Mumia Abu-Jamalin vapauttamisen vaatiminen ja USA:n vankilajärjestelmän jatkuvan laajenemisen vastustaminen. Koko Philadelphian keskustan liikenne onnistuttiinkin sulkemaan täydellisesti parin tunnin ajaksi. Poliisi sai kuitenkin lopulta hajotettua katusulut. Monien kokousedustajia kuljettavien bussien pääsyä kokouspaikalle onnistuttiin viivyttämään, ja esimerkiksi Pennsylvanian osavaltion 78-henkinen delegaatio jäi kahden tunnin ajaksi vangiksi hotelliinsa. Kaikki kokousedustajat kuitenkin pääsivät lopulta kokouspaikalle; ainakin poliisin ja järjestäjien ilmoituksen mukaan.
Mielenosoittajista sen sijaan ainakin 465 pääsi Republikaanien puoluekokouksen aikana putkaan, ja yli 300:aa heistä pidettiin vangittuina peräti kolme viikkoa. Vain 36:ta pidätetyistä syytettiin jostain vakavasta rikoksesta. Kaikkien muiden pidätysperusteeksi ilmoitettiin jokin mitätön rikkomus; liikenteen häiritseminen, häiriön aiheuttaminen tms (mielenosoitusviikon ainoa varsinainen yhteenotto poliisin ja mielenosoittajien välillä sattui George W. Bushin hotellin edustalla, missä Philadelphian poliisipäällikköä lyötiin. Maanantaina 30.7. poliisi pidätti 75 ihmistä varastorakennuksesta, jota käytettiin mielenosoittajien tarvikevarastona ja kokouspaikkana, syyttäen heitä ”liikenteen häiritsemisestä” - vaikka he olivat pidätettäessä sisätiloissa. Poliisi myös poimi maanantaina ja tiistaina päivällä (kansainvälisten kauppajärjestöjen ja rahoituslaitosten kokouksista poiketen Yhdysvaltain puoluekokoukset pidetään iltaisin) tunnettuja kansalaistottelemattomuusaktivisteja kadulta ilman mitään perusteita, syyttäen heitä ”häiriön aiheuttamisesta”. ”Liikenteen häiritsemisestä” tai ”häiriön aiheuttamisesta” pidätetyille asetettiin 10 000 - 1000 000 dollarin takuusummia, mikä osoittaa Philadelphian oikeuslaitokselta jo melkoista röyhkeyttä. Miljoonan dollarin takuusummia asetetaan normaalisti lähinnä sarjamurhaajille tai poliisintappajille.
Pidätettyjen kohtelu oli takuusummien mukaista. Käsiraudoissa olevien ihmisten silmiin ruiskutettiin pippurikaasua. Pidätettyjä hakattiin, potkittiin sukupuolielimiin ja muualle vartaloon ja heitettiin seiniä päin. Eräs naispoliisi väänsi ja veti erästä miespuolista pidätettyä munista ja seitsemän todistajaa näki poliisien raahaavan erästä naispuolista pidätettyä alastomana ja vertavuotavana läpi virtsaa, ulostetta ja muuta jätettä sisältävän jätekaukalon. Niiltä pidätetyiltä, jotka kieltäytyivät antamasta sormenjälkiä, murskattiin ranteita ja sormia. Diabeetikoilta, astmaatikoilta ja epileptikoilta evättiin ajoittain lääkitys. Myös vessan pääsy evättiin pidätetyiltä ajoittain, ja asianajajilta estettiin ylensä pääsy heidän luokseen. - Ja media oli siis täysin tietämätön (tai ainakin esitti tietämätöntä) kaikesta tästä.
Los Angeles
Demokraattien puoluekokous 14.-18.8. toi Los Angelesin kaduille yli 10 000 - 15 000 mielenosoittajaa ja tuhansittain poliiseja. Los Angelesin viranomaiset pyrkivät ahkerasti lietsomaan etukäteen hysteriaa pelottelemalla kaupunkilaisia ”tuhoamisen strategiaa ja sissitaktiikoita harjoitusleireillä opetelleilla kansainvälisillä anarkisteilla”.
D2KLA:n nimellä kulkenut mielenosoitusten suunnittelukoalitio järjesti mielenosoituksia monilla eri teemoilla. Kaikille oli kuitenkin yhteistä Demokraattisen puolueen aina vain konservatiivisemmaksi ja Wall Street -riippuvaisemmaksi käyvän politiikan vastustaminen.
Ensimmäinen yhteenotto poliisin kanssa tuli 14. päivän iltana. Puoluekokouspaikan ulkopuolella järjestettiin kokouksen aikana mielenosoitus, jonka aikana Rage Against the Machine piti ilmaiskonsertin. Los Angelesin kaupunki oli yrittänyt kieltää tapahtuman, mutta tuomioistuin oli kumonnut kiellon perustuslain vastaisena. Noin tunnin kuluttua konsertin päättymisestä poliisi hyökkäsi väkijoukon kimppuun, julistaen kokoontumisen laittomaksi sillä perusteella, että jotkut ihmiset kiipeilivät turva-aidalla tai repivät sitä. Jotkut ”tiedotusvälineet” ilmoittivat pari väkijoukon rinteeseen sytyttämää nuotiota poliisin hyökkäyksen syyksi. Väkijoukon keskuudessa olleiden valtamedian edustajien mukaan nuotiot kuitenkin sytytettiin vasta poliisin alettua hajottaa väkijoukkoa. Todellinen syy poliisin hyökkäykselle olikin mitä ilmeisimmin se, että Clintonin puhe lähestyi loppuaan ja Demokraattisen puolueen pamput halusivat että väkijoukko raivattaisiin pois poistuvien puoluekokousedustajien tieltä.
Poliisit ampuivat summittaisesti kumiluoteja, kyynelkaasua ja pippurisuihketta väkijoukkoon. 11-vuotias Abraham Media sai kumiluodin selkäänsä. TV-toimittajaa, joka yritti kuvata tapahtumaa, hakattiin kiväärinperällä selkään. Myös monia muita mielenosoittajia ja toimittajia hakattiin ja ammuttiin kumiluodeilla. Kodittomien oikeuksia ajava aktivisti Ted Hayes sai kumiluodin lähietäisyydeltä rintaansa, yrittäessään lähestyä poliiseja neuvottelutarkoituksessa. Ainakin kuusi ihmistä jäi poliisihevosten jalkoihin. Kaikki tämä oli poliisin mukaan välttämätöntä siksi että ”noin 15 anarkistia” heitteli poliiseja muovipulloilla ja betoninpaloilla. Washington Postissa tavaroiden heittelijöiden määrä kasvoi ”muutamaksi sadaksi mielenosoittajaksi” ja mm. USA Today:ssa kerrottiin ”mielenosoittajien hyökkäyksestä” samalla kun poliisi yritti pitää keskustan ”rauhallisena”.
Puoluekokouksen aikana pidätettiin kaiken kaikkiaan 198 ihmistä. Poliisit ampuivat kumiluodeilla ja pamputtivat rauhallisia mielenosoittajia maanantain ohella myös ainakin 16.8. pidätyn poliisiväkivallan vastaisen marssin aikana. Poliisin hyökkäys tapahtui sen evättyä kovaäänisauton pääsyn mielenosoitusalueelle ja marssin pysähdyttyä kadulle tämän tuloksena.
Suuri yleisö?
Suuren yleisön suhtautumisesta puoluekokousmielenosoituksiin Philadelphiassa ja Los Angelesissa on olemassa ainakin kaksi mielipidetiedustelua, joiden tulokset äkkiseltään tuntuvat keskenään ristiriitaisilta Rasmussen Research-tutkimuslaitoksen 836 aikuiselle 16.8. tekemän mielipidetiedustelun mukaan 55 % yhdysvaltalaisista oli sitä mieltä, että kumiluodit eivät ole liian rankka keino mielenosoittajia vastaan käytettäväksi. Niistä 28 prosentista, jotka olivat päinvastaista mieltä selvä enemmistö oli etnisten vähemmistöjen edustajia. 57 % oli sitä mieltä että poliisin vahva läsnäolo oli todennäköisesti ehkäissyt väkivaltaa Los Angelesin puoluekokouksen aikana. 52% vastaajista kannatti kokoontumisvapauden rajoittamista rauhan turvaamiseksi puoluekokousten aikana. 30 % vastanneista olisi jopa ollut valmis luopumaan Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisessä pykälässä määritellystä kokoontumisvapaudesta.
Zogby-tutkimuskeskuksen 21.8. julkistamassa tutkimuksessa 1 004 yhdysvaltalaiselle aikuiselle esitettiin tällainen kysymys: ”Kun näet uutisia mielenosoituksista republikaanien ja demokraattien puoluekokousten ulkopuolella, saavatko ne sinut tuntemaan sympatiaa, epäluuloa, ärtymystä vai ylpeyttä”. 32,9 % vastaajista ilmoitti olevansa ylpeitä mielenosoittajista, 31,2 % ilmoitti olevansa epäluuloisia mielenosoittajien suhteen, 13,2 % tunsi sympatiaa, 15,7 % ärtymystä ja 6,9 % ei osannut sanoa.
18-29 -vuotiaista vastaajista 41,1 % oli ylpeitä mielenosoittajista; 30-49 -vuotiaista 42,5 %; 50-64 vuotiaista ylpeitä oli 32,9 % ja yli 65 -vuotiaista 18,8%. Tämän perusteella alle viisikymppisistä yhdysvaltalaisista siis useammat tukivat kuin vastustivat mielenosoituksia.
Näiden kahden gallupin vertailu antaa hyvän kuvan siitä, että ihmiset suhtautuvat erilaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin yleensä varsin sekavin tuntein. Poliittisesti enemmän tai vähemmän passiivisten ihmisten mielipiteille tehdään usein väkivaltaa, kun ne pakotetaan yksinkertaisiksi kyllä tai ei -valinnoiksi. Mielipidetiedustelujen antamaan kuvaan vaikuttaa suuresti se millaisia kysymyksiä täsmällisesti ottaen esitetään. Kaiken kaikkiaan voitaneen kuitenkin sanoa, että uusliberalismin vastaiset suurmielenosoitukset ovat Yhdysvalloissa onnistuneet luomaan suurelle yleisölle mielikuvan siitä, että vallitsevalle talouden yhtiövallalle on olemassa varteenotettava vastavoima.
Mika Sakki