Kapinatyöläinen #28 - 2001
RIKOLLISEN TUNNUSTUKSIA
Helsingin kaupunki julisti vuonna 1998 sodan graffiteille. Sota on kulkenut nimellä "Stop töhryille" ja sen budjetti nimellä "projektirahoitus". Vuoden 1999 loppupuolella kampanjan kellokkaat päättivät laajentaa sotansa koskemaan myös julisteiden kiinnittämistä sähkökaappeihin. Graffitimaalarien jahtaamiseen verrattuna teko oli riskialtis. Komeiden seinämaalausten ja säälittävien tussitöherrysten harmaantuvassa väestössä herättämä järjetön "turvattomuuden tunne" teki bommailijoista varsin pehmeän kohteen nollatoleranssille. Katuilmoittelun suhteen tilanne on aika lailla toinen. Julisteiden liisteröiminen sähkökaappeihin on tietenkin aina ollut rikos, mutta kaikkea muuta kuin paheksuttu sellainen. Sähkökaappien käyttäminen kaupallisen ja poliittisen mainostamisen välineenä on perinteisesti ollut maan tapa Suomen - ja minkä tahansa länsimaan - kaupungeissa. Asiaa kuvaa hyvin se, että jäätyäni kaverini kanssa pari vuotta sitten Itäkeskuksessa vartijalle kiinni julisteiden liisteröinnistä paikalle soitetut kytät antoivat meille pienen nuhdesaarnan jälkeen sakkojen sijasta liisteröintivälineet ja julisteet takaisin.
Helsingin kaupunki on itsekin käyttänyt sähkökaappiliisteröintiä järjestämiensä yleisötapahtumien mainostamiseen - jopa Stop töhryille - kampanjan aloittamisen jälkeen! Asiassa ei ole tarvinnut luottaa pelkästään Helsingin kaupungin työntekijöiden henkilökohtaisiin kertomuksiin asiasta. Näin kerran henkilökohtaisesti haalaripukuisen äijän kiinnittävän kätesän näköisen letku-harja-yhdistelmän avulla kotitaloni edessä olevaan sähkökaappiin suurta julistetta, jossa mainostettiin Helsingin kulttuuripääkaupunkivuoteen 2000 liittyviä keskustelutilaisuuksia kaupunkikulttuurista. Keskustelu onkin varmasti tarpeen. Helsingin kaupungilla kun näyttää olevan kovin skitsofreeninen käsitys siitä mikä on hyväksyttävää kaupunkikulttuuria ja mikä ei. Vähemmän huvittava puoli asiassa on tietysti se, että kaupunkilaiset joutuvat rahoittamaan jakomielisen kaupunkinsa jokaisen sivupersoonan.
Kissa ja hiiri -leikkiä
Eräs tapa millä Stop töhryille -projekti käyttää kaupunkilaisten verorahoja on siviilipukuisten vartijoiden palkkaaminen ydinkeskustaan vain ja ainoastaan julisteiden liisteröintiä (ja periaatteessa varmaan myös bommailua) torjumaan. Saatuaan liisteröijän/liisteröijiä kiinni itse teosta pareittain liikkuvat vartijat ottavat nämä kiinni ja hälyttävät poliisin paikalle. Poliisia saa yleensä odotella kauan, koska harva kyttä on valinnut ammattinsa palavasta halusta pitää sähkökaapit harmaina. Tiedän yhden tapauksen jolloin poliisi ei viitsinyt tulla paikalle lainkaan; lopulta vartija otti "rikollisen" henkilötiedot ylös ja päästi tämän menemään. Asiasta ei sen koommin kuultu. Tavallinen käytäntö on kuitenkin se, että poliisit lopulta saapuvat paikalle, vievät liisteröivät kamarille ja ilmoittavat joko paikanpäällä tai myöhemmin puhelimitse että Helsingin kaupunki ei esitä mitään vaatimuksia jos julisteiden levittäjät käyvät viikon sisällä repimässä pois työnsä tulokset. Kampanjan alkuaikoina vaatimus oli lähinnä vitsi, sillä julisteet oli viikon kuluttua takuuvarmasti jo päälleliisteröity. Niinpä minäkään en ydinkeskustassa syksyllä 1999 kiinnijäätyäni vaivautunut tekemään yhtään mitään, mutta sain silti määräajan päätyttyä puhelun. jossa juttua "tutkiva" poliisi ilmoitti että asia oli selvä.
Stop töhryille -kampanjan riehuttua ydinkeskustassa pidemmän aikaa on julisteiden mahdollisimman pikainen poistaminen sähkökaapeista ja kaikkia julisteiden liimailijoiden tiedossa oleva alueen erikoisvalvonta kuitenkin alkanut todella pitää sähkökaapit luonnollisessa rumuudessaan. En tunne ketään, joka olisi todella joutunut oikeuden ja vahingonkorvausvaateiden eteen liisteröinnistä, mutta jotkut ovat tosiaan repineet kiinnittämiään julisteita laskun pelossa. Kaupallisten ilmoitusten levittäjät lienevät olleet vielä helpommin säikäytettävissä.
Sähkökaappien käyttäminen mainostusvälineinä ei kuitenkaan ole Helsingissä loppunut kampanjan myötä. Lähiöissä julisteita ei selvästikään revitä kaupungin toimesta lainkaan; ainakaan organisoidusti. Keskustan asuinkaupunginosissa julisteita kyllä revitään ahkerammin kuin aiemmin, mutta lähinnä vain kaikkein vilkasliikenteisimmiltä paikoilta. Siviilipukuisen stevarikyyläyksen laajentaminen edes kantakaupungin kunnolla kattavaksi tulisi niin kohtuuttoman kalliiksi, että Helsingin kaupunki tuskin ikinä sellaiseen rupeaa. Ainakin Kalliossa liisteröinti onkin pikemminkin lisääntynyt ja laajentunut alueellisesti Stop töhryille -projektin aikana.
Myöskään ydinkeskustan liisteröinti
ei nollatoleranssikampanjasta huolimatta ole lakannut. Vaikka
juliste säilyisi paikallaan vain muutaman
tunnin, moni kohderyhmään kuuluva ehtii sen jo nähdä - ja
yksittäisen julisteen huomioarvo on nyt tietysti paljon
suurempi, kun joka sähkökaappi ei ole täyteen liisteröity.
Poliittisten julisteiden levittäjät eivät kiinni jäädessään
yleensä tunnusta liisteroineensä kuin sen yhden julisteen, minkä
stevarit varmasti ovat nähneet heidän kiinnittävän. Eikä
heidän voida todistaa liisteröineen sen enempää kuin mitä
stevarit joko ovat nähneet tai he itse tunnustaneet.
Todistamisen taakkaa ei voida siirtää epäillyn harteille millään
nollatoleranssikampanjoilla.
Piirileikin uusiin sääntöihin on muutenkin sopeuduttu nopeasti. Vaikka esim. Kalliossa ei kaupungin siviilipukuisia sähkökaappivahteja tarvitsekaan pelätä, on kyttien ja perinteisten univormustevarien kynnys puuttua liisteröintiin kampanjan myötä aiempaa matalampi (mikä ei sinänsä ole vielä paljoa, sillä ennen se oli hyvin korkea), joten silmät pidetään sielläkin auki aiempaa tarkemmin. Ainakin yksi kaverini on joutunut Kalliossa juoksemaan kyttäautoa karkuun. Kun hän myöhemmin vielä joutui Kaisaniemessä univormupukuisen stevarin bongaamaksi ja jäi varsin vaiherikkaan takaa-ajon jälkeen kiinnikin, hän päätti ruveta käyttämään fillaria liisteröidessään. Päätös osoittautui hyödylliseksi. Kun joku univormustevari seuraavan kerran ahdisteli häntä ydinkeskustassa, hän paineli fillarilla sopivan matkaa eteenpäin, stevarin jäädessä juosta läähättämään perässä. Stevari osoittautui palkkaansa nähden ihailtavan sitkeäksi. Sama äijä tavoitteli kaveriani liisterointireissun aikana vielä kahdesti uudelleen, ennen kuin lopulta ymmärsi perässä juoksemisen toivottomuuden.
Breznev-setä asuu Helsingissä
Julisteiden ahkeran poistamisen, univormupellejen motivoinnin ja omien siviilipukujen palkkaamisen lisäksi Stop töhryille -kampanja on yrittänyt myös nostattaa yleistä mielipidettä sähkökaappimainontaa vastaan. Tulokset eivät kokemusteni mukaan ole olleet kaksiset. Joku jo valmiiksi loogisen ajattelun lakikirjalla korvannut henkilö kenties on saanut uutta intoa taivastella sähkökaappien käyttämistä rikolliseen toimintaan, mutta kukaan tuskin on muuttanut sallivaa asennettaan asiaan kampanjan tuloksena. Monivuotisen ja ajoittain varsin aktiivisen "liisteröintiurani" aikana ei kukaan ohikulkija ole ikinä soittanut poliisille nähdessään julistetta kiinnitettävän sähkökaappiin - ei ennen eikä jälkeen nollatolerenssikampanjan aloittamisen. Negatiivisia huomauksia tulee silminnäkijöiden jatkuvaan virtaan nähden todella vähän ja nekin koskevat vähintään puolessa tapauksista vain julisteen sisältöä, eivät julisteen liisteröintiä sinänsä. Kalliossa on ohikulkijoilta tullut itse asiassa enemmän positiivista kuin negatiivista palautetta.
Eräs Helsingin sanomien toimittaja kuvasi lehdessään Stop töhryille-projektin "valistuskampanjaa" osuvasti "neuvostopropagandaa muistuttavaksi". Kampanja jäljittelee totalitaarisia valtioita myös ylläpitämällä ilmiantonumeroa (09) 166 56 31, johon voi soittaa jossakin näkemistään seinä- tai sähkökaappirikollisista tai näiden toiminnan tuloksista. Poliittisten julisteiden levittäjien keskuudessa vihjenumeroon on soiteltu tekaistuja ilmoituksia julisteista tai graffiteista paikoissa, joissa niitä ei todellisuudessa ole.
Näin siis me suurrikolliset.
Rocco Siciliano