www.anarkismi.net/kapis/

Kapinatyöläinen #29 - 2001

Kaupunki takaisin ihmisille

Helsingin kaupungin päättäjät ovat viime vuosina ottaneet sydämenasiakseen elävän kaupunkikulttuurin tuhoamisen. ”Kulttuuripääkaupungin” luominen tarkoitti käytännössä hengettömien lasi- ja teräsrakennelmien kyhäämistä parhaaseen Pjongjangin tyyliin. Ja samaan aikaan pyritään kaikin tavoin tuhoamaan vähäisinkin merkki siitä, että kyseessä on lähemmäs 500-vuotias kaupunki, jolla on rikas historia ja ennen kaikkea rikas omaehtoinen kaupunkikulttuuri. Yli satavuotisia VR:n makasiineja ei tee säilyttämisen arvoisiksi arkkitehtuuri tai vuoden 1932 maailmannäyttelyn kunniamaininta, vaan se omaehtoinen kaupunkikulttuuri, joka niihin on syntynyt, ja joka jatkaa edelleen täydellä teholla purku-uhasta huolimatta. Halu kotikaupungin elävänä pysymisestä oli se juttu, mikä sai tuhannet helsinkiläiset puolustamaan makasiineja mielenosoituksen voimin - niin kovasti kuin suomalainen poliittinen mentaliteetti moista vaikuttamista paheksuukin. Ne, jotka tämän kaupungin asioista tosiasiallisesti määräävät eivät voi käsittää tätä. Heille Helsinki on pelkkä ikävästi paisunut talorykelmä, josta täytyy yrittää tehdä Espoon kaltainen pukumiesten edustuskaupunki, kun ei sitä räjäyttääkään voi.

Vain tätä ajattelutapaa vasten voi julisteiden liisteröimisen harmaisiin metallirötisköihin nähdä vandalismina. Vandalismina, jonka estämiseksi on täysin tolkullista palkata siviilipukuisia vartijoita kyttäämään sähkökaappeja kaupungin keskustassa. Ja käyttää työvoimaresursseja sähkökaapin maalipinnan tuhoamiseen syövyttävällä liuoksella yhden perunajauholla kiinnitetyn julisteen poistamiseksi - sähkökaapin toisensa jälkeen. Eivätkä Stop töhryille -kampanjan nimellä kulkevan rahareiän järjettömyydet tähän lopu. Komea laillinen seinämaalaus kulosaarelaisessa meluvallissa on Stop töhryille kampanjan omavaltaisella päätöksellä maalattu virkamiehen likaisenvalkoisella värillä peittoon. Ja vieläpä niin tökerösti, että alla oleva taideteos paistaa maalipinnan läpi. Yhtä suurella päättäväisyydellä - ja yhtä korkeilla esteettisillä tavoitteilla - on tietenkin käyty myös ränsistyneisiin peltihalleihin, muuntajiin ym. maalattujen hienojen graffitien kimppuun. Alkoholin nauttiminen julkisella paikalla kriminalisoitiin uudelleen uuden vuosituhannen kunniaksi. Lakia ei toki käytännössä sanottavasti valvota - rajansa se on resurssien tuhlauksellakin - mutta onpahan poliisilla uusi kätevä veruke viedä putkaan tyyppi, jonka naama ei satu miellyttämään.

Ketkä saavat käyttää kaupungin katuja ja tontteja?

Toisinaan on väläytelty jopa ”asiattoman” oleskelun kieltämistä julkisilla paikoilla. Joidenkin ihmisten oleskelu julkisella paikalla on aina julistettu asiattomaksi. Nimittäin sellaisten, joilla ei muuta paikkaa ole. Kadulla nukkuminen on huomattavasti suurempi rikos kuin esimerkiksi kadulla meluaminen. Mihin tahansa hieman lämpimämpään soppeen päänsä kallistaa, uhkaa häätävä stevari. Asunnottomien kertoman mukaan asia ei koske suinkaan vain erilaisten virasto- ja liikerakennusten ovisyvennyksiä, takapihoja ym, vaan myös siltojen alusia ja mitä tahansa paikkoja, jotka ovat jonkin stevariauton kierroksen varrella. Ja samaan aikaan asunnottomien ensisuojapaikkoja karsitaan, vaikka asunnottomien määrä on kääntynyt Helsingissä kasvuun (heitä on nyt lähes 11 000) . Ja asunnottomien asioista mukamas vastaava Helsingin erityissosiaalivirasto on julistanut, ettei asunnottomien oma-apujärjestön vapaaehtoispohjalta pitämä asunnottomien yökahvila ole rahoittamisen arvoista toimintaa.

Pohjois-Koreassa rakennettiin vähille autoille moottoritie maan erinomaisuuden osoittamiseksi. Helsingin byrokraatit ovat päättäneet osoittaa erinomaisuutensa rakentamalla autoille keskustatunnelin, jonka avulla keskusta voitaisiin tehokkaammin ruuhkauttaa - mitään yhteyksiä nykyisiin tai tuleviin parkkihalleihin kun ei tunneliin ole tarkoitus rakentaa. Ilmansaasteet lisääntyvät, jalankulkijoiden liikkuminen vaikeutuu ja Pitkänsillan eteläpuolelle vähittäin rakennettu katkonainen pyörätieverkko jää aika hyödyttömäksi, jos joka korttelissa täytyy kadunylitystä odottaa minuuttitolkulla. Lopputulos on että liikenteessä meinaa mennä hermot niin jalankulkijoilta, pyöräilijöiltä kuin autoilijoiltakin. Se on kai taloudellisen ja poliittisen eliitin mielestä sitä ”eurooppalaista” kaupunkikulttuuria - joka ei heille kelpaa silloin kun on kyse julisteiden levittämisestä, katukaupustelusta, piknikin pidosta tai vapaasta oleskelusta kadulla.

Kaikkein härskein esimerkki yrityksistä tehdä Helsingistä suuryhtiöiden panttivanki, on pyrkimys riistää korkeatasoiseksi kaikkialla tunnustettu Lapinlahden mielisairaala pois mielenterveysongelmaisten käytöstä. Mitä sitä arvokasta tonttimaata kauniine puistoalueineen hulluille tuhlaamaan. Depression nopea yleistyminen yhteiskunnassa ei paina liike-elämän talutusnuorassa olevien byrokraattien vaakakupissa mitään, kun pohditaan depression hoitoon erikoistuneen sairaalan kohtaloa.

Vastarinta nousee

Onneksi yritykset tehdä Helsingistä pelkkä valtava liikeyritysten pääkonttori ovat nostattaneet voimakkaan vastarinnan. Elävää kaupunkikulttuuria on noustu puolustamaan mitä moninaisimpien asioiden suhteen. Ja aloite on tietenkin aina tullut tavallisten kaupunkilaisten keskuudesta. Jotkut asioista ovat pieniä, toiset isompia. Mikään niistä ei yksinään ratkaisisi kaupunkisuunnittelun ongelmia, mutta aivan kuten elävän kaupunkikulttuurin tukahduttaminenkin tapahtuu pienten päätösten katkeamattomalla virralla, myös sen puolustamisen on oltava katkeamaton sarja pieniä taisteluita. Makasiineista on tullut byrokraateille kova pähkinä purtavaksi. Vielä paremmin on Lapinlahden sairaalan laita. Henkilökunnan, entisten ja nykyisten potilaiden ja lukemattomien ”närkästyneiden kansalaisten” raivo on pelästyttänyt Helsingin päättäjät siinä määrin että Lapinlahden säilyminen psykiatrisen sairaanhoidon käytössä näyttää jo luultavalta. Ja asukasliikkeet ja muut kansalaisjärjestöt ovat koko ajan valmiita älähtämään muistakin suunnitelmista kuristaa kaupunki eläväksi ruumiiksi.

Vapaan sähkökaappimainonnan puolesta on alettu taistella niin katutasolla, kuin kaupunginhallitukseen kohdistetun painostuksenkin kautta. Anarkistien Kalliossa, Hakaniemessä ja Sörkassa aloittama intensiivinen Ehdottomasti sallittu -julisteiden levittäminen on levinnyt muuallekin kaupunkiin. Parikymmentä arvostusta nauttivaa tahoa (mm. Helsingin kulttuuriasiainkeskus, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, Elävän musiikin yhdistys Elmu, Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta, Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta, Helsingin taiteilijayhdistys) ovat lähettäneet kaupunginhallitukselle vetoomuksen sähkökaappien varustamiseksi vapaassa käytössä olevilla ilmoitustauluilla. Helsingin energia on lupautunut maksamaan niin ilmoitustaulujen suunnittelukilpailun kuin niiden asentamisenkin. Taistelu on tuottanut jo selviä tuloksia katutasollakin. Tätä kirjoitettaessa rakennusviraston sähkökaappien ”puhdistus” partiot ovat selvästikin vetäytyneet ainakin toistaiseksi kokonaan Hakaniemestä, mistä julisteet ennen poistettiin saman tien. Jatkuva Ehdottomasti sallittu julisteiden ilmaantuminen ympäri Hakaniemeä, Kalliota ja Sörkkaa on myös selvästi rohkaissut keikkajärjestäjiä, pienteattereita ym. uhmaamaan julisteiden levittämiskieltoa seudulla aiempaa aktiivisemmin.

Stop töhryille -kampanjan pilaamaan Kulosaaren meluvalliin ilmaantui peitetyn maalauksen kohdalle eräänä helmikuun yönä noin kymmenen metriä leveä ”Stop töhryille” -teksti, jonka perään oli maalattu vielä ”kirkkovene” pilkkaamaan kampanjan ajatusta siitä että kaikki seinään maalattu tai sähkökaappiin kiinnitetty on yhtä arvotonta ”töhrimistä”. Maalauksen ”puhdistaminen” meluvallista on tuonut peitetyn graffitin entistä paremmin taas näkyviin, korostaen toimenpiteen järjettömyyttä entisestään.

Kävelykeskustan laajentamisen - nykyisestä noin yhdestä kävelykadusta - ja pyörätieverkoston laajentamisen puolestakin on toimittu aktiivisesti viime vuosina. Critical Mass -pyöräily- ja kävelymielenosoituksia ajotiellä järjestettiin eräässä vaiheessa jopa kerran kuussa, nykyään muutaman kerran vuodessa. Näillä on myös vastustettu edellä mainittua keskustatunnelisuunnitelmaa.

Samojen asioiden puolesta on järjestetty Helsingissä joka vuosi menestyksekäs kadunvaltaustapahtuma jo vuodesta 1997 lähtien. Ne ovat keränneet poikkeuksetta kolminumeroisen määrän ihmisiä tanssimaan, piknikeilemään, taiteilemaan, temppuilemaan, pitämään infopöytiä ja muuten vain oleilemaan vallatulla ajotiellä. Myös muissa kaupungeissa on joka kesä saman kokoluokan kadunvaltauksia. Tämänvuotinen Helsingin kadunvaltaus pidettiin 12.5. ja teemana oli tällä kertaa paitsi liikennepolitiikka myös ennen kaikkea ns. nollatoleranssin vastustaminen. Lyhyesti sanottuna tempauksella vaadittiin ihmis- ja ympäristöystävällistä kaupunkia tässä artikkelissa kuvatulla tavalla. Poliittisen sanoman korostamiseksi tapahtumasta käytettiin nyt kansainvälistä nimitystä ”Reclaim the Streets”, neutraalimman ”Street Partyn” sijasta. Valtauspaikaksi valittiin keskeisistä keskeisin käytännössä mahdollinen kadunpätkä, Mannerheimintien Lasipalatsin edusta.

Kuka määrää?