Kapinatyöläinen #29 - 2001
Pääkirjoitus
Tervetuloa vuoden toisen Kapinatyöläisen pariin. Kapis ilmestyy tästä lähtien kolme kertaa vuodessa. Myös teemanumeroita on tarkoitus saada kehiin. Teemallisuus ei tietenkään tarkoita sitä että numerossa olisi vain teemaan liittyvää juttua. Jokainen lukupaketti on edelleen monipuolinen. Tämän numeron teemana on Linnake-Eurooppa ja EU vähän yleisemminkin.
Mikä EU:ssa sitten mättää? Mikä sai meidät lähtemään Göteborgiin osoittamaan mieltämme? Tässä numerossa käsitellään kattavasti EU:n rajojensulkemispolitiikan seurauksia, taustoja ja vastarintaa sille. Ihmisten vapaan liikkuvuuden lisäksi haluamme kuitenkin myös paljon muuta. Koko EU on käytännössä täysin vailla edes aitoa edustuksellista demokratiaa, ihmisten todellisista vaikutusmahdollisuuksista puhumattakaan. EU:n ns. parlamentti on pelkkä puhesirkus, jota mikään vaikutusvaltainen taho ei viitsi edes lobata. Toisin on EU:n todellisten päättävien elinten, komission ja erilaisten “asiantuntijaelinten” laita. Niihin kohdistuu erittäin voimakas suuryritysten lobbaus, mikä varmistaa sen, että EU on käytännössä hyvin pitkälle samanalinen uusliberalistinen projekti kuin WTO:n, IMF:n tai Maailmanpankin kaltaiset elimet. Taloudellinen ja poliittinen eliitti eivät ole erillisiä toimijoita, vaan lukemattomien eri sidosten yhteen hitsaama valtakeskus.
Ja vaikkei näin olisikaan, ei nykyisenlainen EU silti olisi millään tavalla kannatettava projekti. Puheet paikallistason vallan lisäämisestä kansallisvaltioiden kustannuksella ovat täyttä roskaa. Päätöksentekoa pyritään keskittämään koko ajan kaikilla tasoilla. Entisen yksinapaisen kansallisvaltion tilalle on Eurooppaan muodostunut joukko kaksinapaisia valtioita, joille kaikki yhteisen sateenvarjon ulkopuoliset ovat vihollisia - silloinkin kun ovat todellisuudessa tarpeellisia.
Toisin kuin “menneitä hyviä aikoja” haikailevat nationalistit, me kuitenkin olemme täysin tietoisia siitä, ettei EU:n lakkauttaminen sinänsä muuttaisi mitään. Se on sama kuin jos rupeisi etsimään vessaa paskan ollessa jo housussa. Käytännössä tilanne oli tällainen jo ennen esim. Suomen EU-kansanäänestystä. Ylikansallisen pääoman ote maailmasta on kattava, ja se löytää kyllä keinonsa pakottaa päätöksentekojärjestelmät kaikkialla hokemaan omia mantrojaan. On löytänyt jo. Siksi vastarinnan onkin oltava laaja-alaista ja monimuotoista. Huippukokousmielenosoitukset ja muut demot ovat yksi vastarinnan muoto, mutta ei suinkaan ainoa eikä edes tärkein. Jokaiselle löytyy omat keinonsa taistella omien ja muiden alamaisiksi tuomittujen ihmisten vaikutusmahdollisuuksien puolesta. Osuuskunnat, vallatut talot, suoralla demokratialla toimivat ammattiliitot, ruokapiirit, kansalaistottelemattomuusaktiot, kauppojen ylimääräisen ruuan jakaminen tarvitseville, boikotit, asunnottomien yökahvilat. Kaikki nämä ja lukemattomat muut asiat ovat tapoja taistella paremman maailman puolesta. Kunhan vain pitää aina tavoitteenaan demokratian syventämistä ja ihmisten itsehallinnon lisäämistä.