Kapinatyöläinen #30 - 2001
Pääkirjoitus
Entinen New Yorkin poliisin yli-intendentti George W. Walling kirjoitti vuonna 1887 muistelmissaan, ettei uskonut että edes yksi ihminen viidestä sadasta kykenisi selittämään mihin kaupungin kaksi valtapuoluetta, republikaanit ja demokraatit itse asiassa pyrkivät aatteellisessa mielessä. Hän totesi puolueiden tavoitteiden kutsumisen "poliittisiksi" olevan virheellinen ilmaisu, "sillä niiden ainoana tarkoituksena, ainakin New Yorkissa, on pyrkiä valtaan ja riistoon. Meillä on tosin kaikki mahdollista, mutta minä en pitäisi mahdollisena sitä että joku meidän miljonääreistämme hirtettäisiin, vaikka hän olisi tehnyt murhan vakain tuumin ja harkiten. Kenelläkään niistä, jotka hirtettiin edellisen sukupolven aikana ei ollut rahaa eikä poliittisia ystäviä. Ainoa pelastuksen toivo tulevaisuudessa on siinä, että asetumme välittömästi ja pelkäämättä vastustamaan kaikkia niitä poliitikkoja, huijareita, varkaita ja roistoja, jotka ovat pesiytyneet kaupunkimme hallinnon kaikkiin elimiin. Me olemme jo saaneet kylliksemme petojen tyranniasta".
Wallingin kuvaama asiantila ei suinkaan päde vain yhteen kaupunkiin yhdessä maassa 1800-luvulla. Se on enemmän tai vähemmän pätevä ympäri maailmaa yhtä hyvin 2000-luvulla. Jos poliittisilla puolueilla joskus ehkä olikin aitoja poliittisia tavoitteita esim. Euroopassa, niin nyt kaikki riippuu lähinnä siitä keiden seurassa sattuu valtaan pyrkimään. Ja juuri pohjimmainen välinpitämättömyys kaikesta muusta paitsi valta-asemasta sinänsä on tehnyt korruptiosta olennaisen tekijän kaikissa poliittisissa järjestelmissä.
Suomessa on noteerattu näkyvästi viimeisin kansainvälinen korruptiovertailututkimus, jonka mukaan Suomi olisi maailman vähiten korruptoitunut valtio. Totta onkin, että Suomessa hoidetaan asiat eri tavalla kuin Japanin, Italian, Ranskan tai Yhdysvaltojen kaltaisissa maissa, jotka säännöllisesti joutuvat korruptiovertailuissa teollisuusmaalle outoon seuraan. Voidaan kuitenkin myös sanoa, ettei Suomen hallinto ole pohjimmiltaan sen moraalisempaa kuin esim. edellämainittujen maiden. Meillä korkeille tahoille hyödyllinen henkilö ei saa kaupungilta työpaikkaa, jossa ei tarvitse koskaan käydä töissä, vaan hänen on sentään näyttäydyttävä saamallaan työpaikalla. Liikemiehet eivät voi tehdä kampanjalahjoituksia, vaan niiden on luotettava rapujuhliin. Valtion pankin johtajaa ei päätetä kusiaarilla kavereiden kesken, vaan eduskunnan saunassa kavereiden kesken. Vedonlyöntitoimintaa ei pyöritä mafia vaan vapaasti julkisia varoja törsäävä urapoliitikko. Koko hallintoa leimaa pienen piirin keskinäisten palvelusten sotkuinen verkosto, jossa kansalaisten tarpeet jäävät pelkiksi korulauseiksi.
Sama tilanne on aina leimannut myös maailmanpolitiikkaa. Tärkeää ei ole se millaisen tyrannin ystävä olet, vaan se milloin murjotat hänelle, milloin sovit taas riitasi ja milloin löydät kivemman leikkikaverin. Tärkeää ei ole ihmisten kärsimys, vaan se milloin tuota kärsimystä kannattaa hyödyntää ja milloin ei. Kaikki tietävät ettei useimpien maailman sotien ja nälänhätien uhrien kärsimys ole koskaan poliittisesti hyödyllistä maailman mahtitekijöille. Kaikki tietävät, mutta sillä tiedolla on harvoin mitään merkitystä. Aivan kuten laiminlyödyn katujenhoidon tai terveyskeskuksen kohdalla.