www.anarkismi.net/kapis/

Kapinatyöläinen #30 - 2001

Otteita Yhdysvaltain presidenttien korruptiosta Toisen maailmansodan jälkeen

Jo kliseeksi muodostuneen hokeman mukaan valta turmelee aina ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti. Yhdysvaltain presidentillä ei koskaan ole ollut ehdotonta valtaa. Mutta vaikka Yhdysvaltain presidentti ei olekaan diktaattori, on hänellä varmasti käytännössä enemmän valtaa kuin kenelläkään muulla poliitikolla koko maailmassa. Yhdysvaltain asema maailman ainoana suurvaltana yhdessä sen presidenttikeskeisen poliittisen järjestelmän kanssa varmistaa tämän.

Tässä siis näin Kapiksen korruptioteema-numeron kunniaksi Yhdysvaltain presidenttien korruptiohistoria Toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta. Artikkeli ei missään tapauksessa ole kattava. Siihen on valittu eräitä tietoja kirjoittajan luotettaviksi katsomista lähteistä - niistä, joihin on ollut aikaa tutustua.

Harry S. Truman
1945 - 1953 (demokraatti)

Sai kiittää poliittisesta urastaan Kansas Cityn demokraattisen puolueen ja gangstereiden symbioosia. Kansan Citya hallitsi 30-luvulla pormestari Tom Pendergast yhdessä gangsteripomo Johnny Lazian kanssa (jonka paikan otti myöhemmin Charles Binaggio). Pendergast oli liittoutunut Lazian kanssa jo 20-luvulla. Harry S. Truman valittiin senaattiin vuonna 1935 Pendergastin suojattina, jonka voiton mafia oli varmistanut. Truman turvautui Kansas Cityn gangsteriyhteyksiinsä myös presidenttinä ollessaan. Vuonna 1946 hän halusi päästä eroon Roger C. Slaughterista, Kansas Cityn vaalipiirin kongressiedustajasta, joka jatkuvasti äänesti kongressissa hallitusta vastaan. Niinpä hän kääntyi Tom Pendergastin seuraajan, veljenpoika Jim Pendergastin ja Johnny Lazian manttelinperijän, Charles Binaggion, puoleen. Slaughter hävisi vuoden 1946 vaalit Pendergastin ja Binaggion suojatille, Enos Axtellille. Kansas City Star -sanomalehti kuitenkin esitti vaalien jälkeen todisteita vaalivilpistä. Asiasta järjestettiin osavaltion tutkimus, mutta juuri ennen kuin kuulemisten piti alkaa, murtauduttiin vaalilautakunnan turvaholviin ja kaikki äänestysliput vietiin. Syyllisiä ei koskaan saatu kiinni, ja Axtell sai pitää paikkansa.

Truman ei jättänyt maksamatta takaisin mafialta saamiaan palveluksia. Hän armahti presidenttikautensa aikana valtavan määrän kaltereiden taakse joutuneita Pendergastin miehiä. Yli puolet armahdetuista oli joutunut linnaan “Yhdysvaltain kansalaisen äänioikeuden toteutumisen estämisestä”. Trumanin sympatiat ulottuivat myös Kansan Cityn ulkopuolelle. Vuonna 1947 hän armahti new yorkilaisen Gambinon mafiaperheen sotilaan, “Jääpiikki” Danny Motton, jota uhkasi maasta karkotus. Motto jatkoi toimintaansa mafiassa kuolemaansa saakka 1980-luvulla.

Dwight D. Eisenhower
1953 - 1961 (republikaani)

Nimitti hallintoonsa suuyhtiöiden toimintaa valvomaan ihmisiä, joilla oli itsellään intressejä kyseisissä yrityksissä. Hänen puolustusministerinään toimi entinen General Motorsin pääjohtaja Charles E. Wilson, joka julisti puolustusministerinä ollessaan “Mikä on hyväksi General Motorsille on hyväksi Amerikalle”.

Eisenhower alkoi käyttää vuonna 1949 perustettua CIA:ta aktiivisesti erilaisten “likaisten sotien” toteuttamiseen ympäri maailmaa. Valtion varoja käytettiin laajamittaiseen lahjontaan ja ulkomaalaisten joukkojen kouluttamiseen suuyritysten etujen turvaamiseksi ulkomailla. Näistä tunnetuin oli Guatemalan invaasio. Guatemalan demokraattisesti valittu hallitus aikoi toteuttaa maareformin (2 % väestöstä omisti 70 % viljelysmaasta), mikä uhkasi United Fruit Companyn etuja. Niinpä vuonna 1954 toteutettiin CIA:n masinoima sotilasvallankaappaus, Yhdysvaltain ilmavoimien pommikoneiden antaessa ilmatukea. Guatemalan hallituksen vedotessa turhaan YK:hon, Eisenhower kielsi julkisesti tietävänsä mitään asiasta.Eisenhowerin kansliapäällikkö Shepherd Adams joutui vuonna 1958 eroamaan lahjusskandaalin vuoksi. Eisenhover suojeli häntä useiden lähteiden mukaan syytetoimilta myös Kennedyn kaudella. Washingtonin pitkäaikaisen sisäpiiriläisen Bobby Bakerin mukaan Kennedy pidättyi syytetoimista Adamsia vastaan, koska sai Eisenhowerilta vastineeksi sekä ex-presindentin itsensä että Illinoisin republikaani-senaattori Everett Dirksenin tuen kongressissa vastatuulessa olleelle osittaiselle ydinkoekieltosopimukselle. Bakerin mukaan Eisenhower yritti sopimusta myös Kennedyn seuraajan Lyndon Johnsonin kanssa, mutta tämä ei suostunut. Adams tuomittiin Johnsonin kaudella.

John F. Kennedy
1961 - 1963 (demokraatti)

Isä Joseph “Joe” Kennedy oli luonut omaisuutensa viinatrokarina kieltolain aikana ja pitänyt siitä lähtien yllä läheisiä suhteita mafiaan. Hän elätteli ensin itse toiveita presidentiksi pääsystä, mutta jouduttuaan pettymään näissä, päätti tehdä ainakin jostakin pojastaan presidentin. Tässä hän käytti runsain mitoin hyödykseen mafiasuhteitaan; ensin demokraattisen puolueen esivaalissa ( katolilainen Kennedy mm. voitti protestanttisessa Länsi-Virginiassa, missä mafian vaikutusvalta oli suuri) ja sitten itse presidentinvaalissa. Parissa Illinoisin osavaltion (missä Chicagon mafia, the Outfit, hallitsi) piirikunnassa annettiin huomattavasti enemmän ääniä kuin niissä oli äänioikeutettuja - Kennedyn saadessa totta kai murskavoiton. Osavaltion pääkaupungissa Chicagossa Outfit kontrolloi äänestysalueita 1-4, 6, 20, 21, 24, 25, 28 ja 29. Näillä äänestysalueilla Kennedy sai 80 % äänistä, muualla Chicagossa 60 %. Näin hän voitti viiden miljoonan äänestäjän vaalipiirissä 9 000 äänellä.

Myös Texasissa esiintyi todennäköisesti vaalivilppiä Kennedyn hyväksi vuoden 1960 vaaleissa. Jos Illinois ja Texas olisivat menneet vaaleissa Nixonille, tämä olisi voittanut vaalit kahdella valitsijamiehellä. Ei kuitenkaan voida tietää olisiko Kennedy hävinnyt ilman vaalivilppiä, koska on mahdoton sanoa ylittikö Texasin vilpillisten äänteen määrä Kennedyn runsaan 42 000 äänen voittomarginaalin.

Presidenttikautensa aikana JFK teki lukemattomia kyseenalaisia armahduspäätöksiä. Näistä tunnetuin on chicagolaisgangsteri John “Jake the Barber” Factorin armahdus vuonna 1962. Jake the Barber teki ennen armahdustaan 25 000 dollarin lahjoituksen Sikojenlahden operaation eloonjääneiden avustusoperaatioon. Lehtimiehille hän vakuutti ettei lahjoituksella ollut mitään tekemistä armahduksen kanssa, vaan hän oli muka tehnyt sen pikkuveljensä pyynnöstä.

Kennedyn murhan suhteen on esitetty paljon spekulaatioita mafian osuudesta. JFK:n oikeusministerikseen nimittämä Robert Kennedy kun oli vain kiihdyttänyt mafian vastaista taistelua, päinvastoin kuin mafialle oli ennen vaaleja luvattu. On tosin mainittava että Robert-veljelläkin oli näppinsä pelissä mm. Jake the Barberin armahdusprosessissa.

Lyndon B. Johnson
1963 - 1968 (demokraatti)

Pääsi senaattiin vaalivilpin avulla. Yrittäessään yhden epäonnistumisen jälkeen uudelleen ponnistaa edustajainhuoneesta senaattiin vuonna 1948, LBJ voitti Demokraattisen puolueen esivaalin (mikä hänen kotiosavaltiossaan Texasissa merkitsi tuohon aikaan käytännössä koko vaalin voittamista) 87 äänellä 250 000 äänestäjän vaalipiirissä. Kolmessa pienessä piirikunnassa vaalitulos oli mitä ilmeisimmin väärennetty Johnsonin hyväksi. Johnsonin pyrkiessä ensimmäisen kerran senaattiin vuonna 1941 arveltiin molempien ehdokkaiden käyttäneen vaalivilppiä. Hänen vastustajansa W. Lee O’Daniel oli kuitenkin tässä tehokkaampi, joten Johnson oli jäänyt vielä tuolloin rannalle.

Köyhässä perheessä kasvanut Jonhson loi omaisuutensa Toisen maailmansodan jälkeen liiketoimilla, joihin monet epäilevät sisältyneen lahjontaa (Johnson oli edustajainhuoneen jäsen vuodesta 1937 lähtien ja nimitettiin vuosien varrella moniin luottamustehtäviin). Johnsonin läheiseen tuttavapiiriin kuului mm. monia Teksasin öljymiljonäärejä, kuten Clint Murchinson sekä myöhemmin legendaksi noussut huijari Billie Sol Estes. Estes tuomittiin 1960-luvulla laajamittaisesta maatalousavustuspetoksesta Texasissa. Hän on väittänyt Johnsonin määränneen maataloustarkastaja Henry Marshallin murhan vuonna 1961, koska tämä oli pääsemässä selville Johnsonin ja hänen maataloustukipetoksistaan. Chicagon mafian avatessa vuonna 1955 yli 1000-huoneisen Stardust-hotellin Las Vegasiin, toimivat LBJ ja hänen ystävänsä, Washingtonin takakäytävämies Bobby Baker, kunniavieraina.

Richard Nixon
1968 - 1974 (republikaani)

Pyrkiessään ensimmäistä kertaa edustajainhuoneeseen vuonna 1946 levitteli runsaasti perättömiä väitteitä vastustajastaan Jerry Voorhisista. Nixon mm. väitti kommunistien soluttamana pidetyn ammattijärjestön, CIO:n tukevan Voorhisia, vaikka näin ei todellisuudessa ollut. Pyrkiessään senaattiin vuonna 1950 hän jatkoi hyväksi havaitsemaansa taktiikkaa. Hän levitti lentolehtistä, jossa verrattiin Douglasin äänestyskäyttäytymistä kongressissa kongressin vasemmistolaisimpana pidetyn jäsenen äänestyskäyttäytymiseen, vihjaten näin että kyseessä olisi kommunistinen äänestyslinja. Todellisuudessa molemmat olivat yksinkertaisesti äänestäneet puoluejohdon linjan mukaisesti. Douglas antoi hävittyään Nixonille haukkumanimen “Tricky-Dick”, mikä tuntui sopivan niin hyvin että seurasi tätä hänen loppuikänsä.

Eisenhower valitsi Nixonin varapresidenttiehdokkaakseen vuoden 1953 vaaleissa, ja he tulivatkin valituiksi. Nixonin varapresidenttikaudella New York Post paljasti hänellä olevan salaisen poliittisen tilin, johon oli hänen senaattorikaudellaan lahjoitettu rahaa hänen “talousmenoihinsa”. Nixon kuitenkin selvisi lopulta skandaalista ehjin nahoin, vaikka myönsi tilin olemassaolon. Vuonna 1956 veroviranomaisia piileskelevä omalaatuinen suurliikemies Howard Hughes antoi 200 000 dollarin “lainan” Nixonin Donald-veljelle. Tämä koskaan takaisin maksamaton “laina” tuli julkiseksi vuonna 1960, Kennedyn ja Nixonin presidentinvaalikilvan aikana.

Nixon pyrki presidentiksi ensimmäisen kerran vuonna 1961, mutta hävisi Kennedylle vaaleissa, jotka tiesi vilpillisiksi (ks. yllä). Vuonna 1968 hän kuitenkin yritti uudelleen. Vaalikampanjan aikana hän sabotoi etelävietnamilaisten liittolaistensa avulla tarkoituksellisesti rauhanneuvotteluja Pohjois-Vietnamin kanssa, koska lupaus sodan “kunniallisesta” lopettamisesta oli hänen tärkein vaaliteemansa, minkä Demokraattihallinnon aikaansaama rauha olisi tehnyt tyhjäksi. Nixon voittikin vaalit.

Vuoden 1972 vaaleja varten perustettiin Valkoisen talon salaisesta aloitteesta Committee to Re-Elect the President (CREEP), jonka virallinen tarkoitus oli kampanjoida Nixonin puolesta. Todellisuudessa kyseisen organisaation tehtävänä oli huolehtia laittomista keinoista Nixonin uudelleenvalinnan varmistamiseksi. CREEP:in kautta Nixonin kampanjaan kanavoitiin kymmenien miljoonien dollarien edestä laittomia kampanjalahjoituksia, joiden vastineeksi lahjoittajille luvattiin suosiollisia päätöksiä ja suurlähettiläänvirkoja. Demokraattien esivaalikampanjan aikana CREEP:in työntekijät pyrkivät huolehtimaan siitä että viidestä Demokraattien esivaaliehdokkaasta Mc-Govern tulisi valituksi; Nixonilla kun arveltiin olevan parhaat mahdollisuudet tätä vastaan. Muiden esivaaliehdokkaiden (erityisesti vaalikampanjaa alun perin johtaneen Harold Muskien) kampanjoita sabotoitiin levittämällä julkisuudessa väärennettyjä asiakirjoja ja kirjeitä, soittelemalla puheluita ehdokkaiden kampanjatyöntekijöiden nimissä ja soluttamalla ehdokkaiden kampanjatoimistoihin CREEP:in työntekijöitä aiheuttamaa kaikkea mahdollista kiusaa. McGovernin voitettua esivaalin alettiin näitä samoja keinoja luonnollisestikin käyttää häntä vastaan. CREEP toteutti myös ainakin kolme murtoa Nixonin vaalikampanjan auttamiseksi asiakirjoja varastamalla ja salakuuntelulaitteita asentamalla. Kolmannesta murtautujat jäivät kiinni, minkä tuloksena CREEP: in toimet alkoivat vähitellen paljastua, aiheuttaen lopulta ns. Watergate-skandaalin. Skandaali alkoi toden teolla kasvaa kuitenkin vasta vaalien jälkeen (Nixon tuli valituksi uudelleen), johtaen lopulta siihen että Nixon joutui ensimmäisenä presidenttinä Yhdysvaltain historiassa eroamaan kesken virkakauden.

Nixonin yhteydet järjestäytyneeseen rikollisuuteen olivat hyvin tunnettu asia. Presidenttikaudellaan hän armahti mm. erään Gambinon mafiaperheen capon (alipäällikön) nimeltä Angelo “Gyp” De Carlo sekä kuljetustyöläisten ammattiliitto Teamsterien gangsteriyhteyksistään tunnetun (ex-)pomon, Jimmy Hoffan. Teamsterit tukivat ainoana ammattiliittona Nixonia sekä vuoden 1968 että vuoden 1972 vaaleissa. Watergate-murron alkaessa kaatua Nixonin niskaan vuonna 1973 Teamsterien silloinen puheenjohtaja Frank Fitzsimmons, eläkerahastonhoitaja (ja mafiapankkiiri) Allen Dorfman ja Genovesen mafiaperheen johtohahmo Anthony Provenzano ohjasivat miljoona dollaria skandaalin vaimentamiseen.

Gerald Ford
1974 - 1977 (republikaani)

Ei koskaan valittu vaaleilla sen enempää presidentiksi kuin varapresidentiksikään. Nixon valitsi hänet uudeksi varapresidentikseen sen jälkeen kun hänen alkuperäinen varapresidenttinsä, Spiro Agnew, joutui eroamaan korruptioskandaalin vuoksi. Tultuaan presidentiksi Ford armahti Nixonin alle neljän kuukauden kuluttua virkaanastujaisistaan. Hän myönsi myöhemmin kongressin kuulustelussa, että oli keskustellut ennen Nixonin eroa Nixonin kansliapäällikön, Alexander Haigin, kanssa siitä mahdollisuudesta että hän armahtaisi Nixonin, mikäli tämä eroaisi ja hänestä tulisi presidentti. Haig oli itse asiassa antanut hänelle valmiin armahduspaperin, josta puuttui vain Nixonin nimi ja Fordin allekirjoitus. Ford väitti kuitenkin ettei mitään sopimusta asiasta oltu tehty.

Jimmy Carter
1977 - 1981 (demokraatti)

Pääsi presidentiksi lähinnä siksi, että sai äänestäjät vakuuttuneeksi siitä että oli erilainen kuin Watergaten ryvettämät poliitikot. Antoi jopa vaalilupauksen ettei koskaan valehtelisi. Joutui todellisuudessa tietenkin jatkuvasti valehtelemaan kansalaisille. Hän ei muutenkaan ollut niin pulmunen kuin minä esiintyi. Yhdysvaltalaiset yhteiskuntatieteilijät nimesivät 1970-luvun lopulla Carterin sitoutumisen Rockefellerien liikemiesdynastian poliittiseen koneistoon yhdeksi maan kymmenestä tarkimmin varjellusta salaisuudesta.

Ronald Reagan
1981 - 1989 (republikaani)

Kävi vuoden 1980 vaalikampanjansa aikana 45 minuutin neuvottelun mafiayhteyksistään tunnettujen Teamsterijohtajien Joe Presser ja Roy Williamsin kanssa. Neuvottelun jälkeen Teamstereista tuli ainoa ammattiliitto, joka tuki vaaleissa Reagania. Williams oli ollut vain päivää ennen neuvottelua tutkittavana mafiayhteyksistään ja kieltäytynyt vastaamasta 23 kertaa. Reagan sai vaalikampanjaansa apua paitsi yhdysvaltalaisilta myös italialaisilta gangstereilta. Palermolaisen Porta Nuovan mafiaperheen rahanpesijä tohtori Franzesco Pazienza väärensi vuoden 1980 vaalikampanjan aikana asiakirjoja, joiden mukaan Jimmy Carterin Billy-veli olisi tehnyt kauppoja Libyan diktaattori Muammar Gaddafin kanssa.

Tultuaan valituksi Reagan nimitti Presserin työmarkkinaneuvonantajakseen ja mafiayhteyksistä syytetyn Ray Donovanin työministeriksi. Mafia tappoi molemmat liittovaltion todistajiksi ryhtyneet mafiosot, jotka olivat todistaneet Donovania vastaan, ja hänet vapautettiin syytteistä vuonna 1984. Reagan myös kielsi FBI:ta aloittamasta uusia mafian vastaisia undercover-operaatioita. Teamsterit tukivat Reagania myös vuoden 1984 vaaleissa. Reaganin esikuntaan kuului väkeä, jolla oli ystävyyssuhteet myös Sisilian mafiapankkiiriin, Michele Sindonaan. Reagan oli luonut yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen jo toimiessaan Screen Actors Guild -ammattiliiton luottamushenkilönä Hollywoodissa 50-luvulla.

Vuonna 1987 puhkesi ns. Iran-Contra -skandaali. Oli paljastunut Reaganin myyneen salaa aseita Iranin islamistihallitukselle vastineeksi amerikkalaisten panttivankien vapauttamisesta Beirutissa. Asemyynnistä saadut rahat oli käytetty Nicaraguan ihmisoikeusloukkauksistaan tunnettujen Contra-sissien tukemiseen, vastoin kongressin kieltopäätöstä. Tapausta tutkimaan nimitetyt syyttäjät eivät kuulustelleet suoraan Reagania asiasta ennen kuin vasta 1990-luvulla, jolloin koko kuulustelu oli Reaganin nopeasti etenevän Alzheimerin taudin vuoksi enää pelkkä farssi. Reaganin kaudella CIA harjoitti Contrien tukemiseksi hyvin laajamittaista kokaiinin ja heroiinin tuontia Yhdysvaltoihin Arkansasin osavaltiossa sijaitsevan Menan lentokentän kautta (Bill Clintonin toimiessa Arkansasin kuvernöörinä).

George Bush
1989 - 1993 (republikaani)

Rikastui Lyndon Johsonin tavoin 50-luvulla Texasin hämärissä öljybisneksissä (vaikka syntyikin jo valmiiksi rikkaaseen perheeseen). Bush värväsi CIA:han mm. hyvin kokaiinikauppiaaksi tietämänsä Panaman diktaattori Noriegan, jonka hän myöhemmin presidenttinä hurskaasti syöksi vallasta osana “huumeiden vastaista sotaa”, saatuaan selville tämän myyvän tietoja myös Kuuban hallitukselle ja sandinisteille. Hyökkäyksessä Panamaan kuoli 3 000 - 4 000 ihmistä, enimmäkseen viattomia siviilejä. Ironista kyllä, huumeiden salakuljetus USA:han Panaman kautta itse asiassa lisääntyi Noriegan vangitsemisen jälkeen.

Bushin hallinto myönsi 2 miljardin dollarin edestä verottomia avustuksia miljardööri Robert Bassin johtamalle vaikeuksiin joutuneiden sijoitus- ja lainoitusyhtiöiden yhteenliittymälle. Bass oli “Team 100:n” jäsen, ryhmän jonka jäsenistä jokainen lahjoitti Bushin vuoden 1988 vaalikampanjaan vähintään 100 000 dollaria.

Eräs Bushin pojista, Neil, oli Silverado Banking, Savings and Loan -nimisen sijoitus- ja lainoitusyhtiön johtokunnan jäsen (yhtiö lahjoitti Bushin vuoden 1988 vaalikampanjaan 300 000 dollaria). Hän oli tässä ominaisuudessa mm. antanut hyväksyntänsä sille että eräs toinen johtokunnan jäsen myi yhtiölle omistamiaan toimistorakennuksia moninkertaiseen ylihintaan. Silverado joutui selvitystilaan vuonna 1988 lukuisten huonojen lainojen vuoksi, imien samalla yli miljardin dollarin edestä verorahoja tukiaisina. Pankkivaltuusto oli aikeissa sulkea koko yhtiön toiminnassa ilmenneiden epämääräisyyksien vuoksi juuri Bushin presidentinvaalikampanjan ollessa vauhdissa. Time-lehden mukaan puhelu Reaganin-Bushin Valkoisesta talosta sai heidät lykkäämään asian presidentinvaalien jälkeiseen aikaan. Eräs toinen Bushin poika, nykyinen Floridan kuvernööri Jeb Bush, sai isänsä ollessa varapresidenttinä liittovaltion viranomaiset maksamaan yhdessä erään liikekumppaninsa kanssa tekemänsä toisen kiinnityksen (hyvin epätavallista), jotta he pystyisivät ostamaan 500 000 dollarilla toimistorakennuksen, jonka arvoksi oli aiemmin arvioitu 4,56 miljoonaa dollaria.

Omien junailujensa lisäksi Bush peri myös Reaganin luurankoja. On paljon todistusaineistoa siitä, että hän oli tiiviisti mukana Iran-Contra -jutussa, vaikka esitti julkisuudessa aina viatonta. Teamsterit jatkoivat ammattiliitolle hyvin epätyypillistä republikaanipresidenttiehdokkaan tukemista myös vuoden 1988 vaalikampanjassa (minkä jälkeen liitto siirtyi takaisin demokraattien leiriin Clintonin ja myöhemmin Goren tukijaksi).

Bill Clinton
1993 - 2001 (demokraatti)

Sai pyrkiessään ensimmäistä kertaa julkiseen virkaan vuonna 1974 sedältään Raymond Clintonilta 10 000 dollarin kampanjalahjoituksen. Raymond-sedällä oli yhteyksiä Hot Springsin mafiaan.

Ollessaan Arkansasin kuvernöörinä Clinton junaili julkisista varoista tukea eräälle sijoitus- ja lainoitusyhtiölle yhdessä vaimonsa kanssa tekemänsä huonon tonttisijoituksen pelastamiseksi. Tämän ns. Whitewater-skandaalin Clintonin presidenttikaudella aloitetut julkiset tutkimukset raukesivat ilman syytettä. Clinton kuitenkin pimitti paljon tietoja virka-asemaansa vedoten, ja hänen Hillary-vaimonsa muutti erikoissyyttäjä Starrin mukaan kertomustaan tutkimusten aikana.

Indonesialainen suurliikemies James Riady teki yhdessä alaisensa John Huangin kanssa ainakin 700 000 dollarin edestä laittomia kampanjalahjoituksia Clintonin presidentinvaalikampanjoihin (mistä Huang tuomittiin vuonna 1999 ja Riady vuonna 2001). Riadylla ja Huangilla oli läheiset suhteet Indonesian ja Kiinan hallituksiin, joilta heidän Lippo Group-yhtiönsä sai runsaasti tuottoisia bisnessopimuksia, selvästikin vastineeksi oletetusta vaikutusvallastaan Clintoniin. Kampanjalahjoitukset myös tuottivat tulosta. Asian Development Bank kieltäytyi vuonna 1994 rahoittamasta Edison Paiton -hiilivoimalaprojektia Indonesiassa, koska tiesi diktaattori Suharton sukulaisten pistäneen projektista omiin taskuihinsa 50 miljoonaa dollaria. Clinton tuli hätiin ja kehotti kauppaministeriötä myöntämään projektille tukea Yhdysvaltain valtion varoista. Clintonin kaudella Yhdysvaltain veronmaksajien rahoista tuettiin kaikkiaan 26:ta voimalaprojektia Indonesiassa - vaikka Indonesialla oli varaa ylläpitää vain yhtä ainoaa voimalaa. Suharton perheen “voimalaprojekteihin” kerjäämät “sijoitukset” päätyivät enimmäkseen perheen omiin taskuihin. Edison Paiton-voimala on seissyt hylättynä vuodesta 1999 lähtien, tilintarkastuksen paljastettua 280 miljoonan dollarin edestä kavalluksia sen varoista. Myös Kiinan hallitus sai vastinetta Lippo Groupiin sijoittamilleen varoille. Clinton harjoitti koko virkakautensa ajan Kiinanpolitiikkaa, jossa kauppasuhteet ja ihmisoikeuskysymykset pidettiin tiukasti erillään. Riady onnitteli Clintonia tästä tavatessaan tämän vuonna 1996 ja kehotti jatkamaan samaan tyyliin.

Mafiayhteyksistään tunnettu (ja pariinkin otteeseen tuomittu) Labourer’s International Union of North America -ammattiliiton puheen-johtaja Arthur Coia kuului Clintonin merkittävimpiin taloudellisiin tukijoihin. Suhteellisen pieni LIUNA lahjoitti vuonna 1996 Clintonin vaalikampanjaan kaikista ammattiliitoista neljänneksi eniten rahaa. Coia myös tuki Clintonia NAFTA-sopimuksen läpirunnomisessa (HYVIN poikkeuksellista ay-johtajalta). Coia oli hyvin tervetullut vieras Valkoisessa talossa jopa mafiayhteyksiä käsittelevän oikeusprosessin ollessa meneillään. Clintonin henkilöstöpäällikkö Harold Ickesin lakiasiaintoimisto oli solminut sopimuksen Coian kanssa kuukautta ennen Ickesin Clintonin henkilöstöpäälliköksi nimittämistä.

Clinton teki virkakautensa viimeisenä päivänä useita epäilyttäviä armahduksia. Näihin kuului mm. monia talousrikossyytteitä maanpaossa elävä amerikkalainen suurliikemies Marc Rich, jolla on myös yhteyksiä Venäjän järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Richin entinen vaimo (johon tämä pitää edelleen yhteyttä) lahjoitti huomattavan summan rahaa Clintonin vuoden 1997 vaalikampanjaan. Clinton armahti myös kaksi amerikanitalialaiseen mafiaan yhteyksiä omaavaa henkilöä; konkurssipetoksesta tuomitun liikemies Bill Fugazyn ja rikosasianajaja William Bordersin. Borders oli tuomittu osallisuudesta liittovaltion tuomarin lahjomiseen mafioso Santo Trafficante jr:n laskuun 80-luvulla. Lahjottu tuomari, Alcee Hastings, vapautettiin liittovaltion tuomioistuimessa, mutta senaatti tuomitsi hänet myöhemmin valtakunnanoikeudessa eroamaan virastaan. Hastings valittiin erottamisensa jälkeen kongressiin, missä hän tuki Clintonia voimakkaasti Monica Lewinsky- oikeusjutun aikana.

George W. Bush
2001 - (republikaani)

Epäonnistui toistuvasti öljybisneksissään 1970- ja 80-luvuilla. Sai 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa yhteensä kolme kertaa pelastettua kulloisenkin yhtiönsä konkurssilta turvautumalla isänsä poliittisiin kontakteihin liikemaailmassa. Vuonna 1986 (Bush vanhemman ollessa varapresidentti) pelasti senhetkisen yhtiönsä sulauttamalla sen Harken Energyyn. Vaikkei hänellä ollut tarjota muuta kuin nimensä, hän sai 1,5 miljoonan dollarin arvosta yhtiön osakkeita sekä sievoisia “konsulttipalkkioita”. Vuonna 1990 piskuinen Harken yhtiö sai koko teollisuuden yllätykseksi rahakkaan öljynporaussopimuksen Persianlahdella sijaitsevan Bahrainin valtion aluevesiltä, vaikkei yhtiö ollut koskaan aiemmin porannut vedessä. Yhdysvaltalaisen Mother Jones -vaihtoehtolehden toimittajan kysyttyä eräältä Harkenin sisäpiiriläiseltä oliko Yhdysvaltain presidentin pojan yhtiön johtokunnassa olo auttanut saamaan Bahrainin sopimuksen, tämä vastasi “Sitä vartenhan hän siellä pirun johtokunnassa on, helvetti sentään.”

Bahrainin sopimuksen ansiosta Harkenin osakekurssi nousi pilviin. George W. myi 60% osakkeistaan. Kahdeksan päivää myynnin jälkeen yhtiö julkaisi neljännesvuosiraportin, jossa yllättäen kerrottiin yhtiön menettäneen valtavasti varojaan. Kuukautta myöhemmin alkoi Persianlehden sota, mikä sai yhtiön kurssin putoamaan puoleen huippulukemistaan. Harken-yhtiöllä on edelleen porausoikeutensa Bahrainissa, mutta niitä ei ole koskaan käytetty.

Vuonna 1991 yhdysvaltalainen vaihtoehtolehti Texas Observer julkaisi artikkelin, jonka mukaan Harken-yhtiöllä oli “suoria yhteyksiä huumeiden salakuljetukseen, valuuttasääntöjen rikkomiseen ja CIA:n hyvin dokumentoituun rooliin Australian hallituksen horjuttamisessa”.

George W. lobbasi isänsä presidenttikaudella yhdessä Neil-veljensä kanssa Argentiinan ja Chilen välisen maakaasuputken rakennussopimuksen Yhdysvaltain suurimmalle maakaasuyhtiölle, Enronille. Enron lahjoitti myöhemmin 100 000 dollaria George W:n kuvernöörinvaalikampanjaan.

Toimiessaan Texasin kuvernöörinä George W. investoi 600 000 dollaria baseball-joukkue Texas Rangersiin. Vuonna 1991 kuvernööri päätti rakennuttaa Arlingtonin kaupunkiin uuden kotistadionin Rangersille. Projektiin investoitiin 135 miljoonaa dollaria Texasin veronmaksajien rahoja, kokonaiskulujen ollessa 195 miljoonaa dollaria (stadion-projektia varten määrättiin äänestäjien suostumuksella erityinen lisävero). Stadionin rakentamista varten lunastettiin yksityisiä maita julkisilla varoilla paitsi tulevan stadionin ja sen parkkipaikan alueelta, myös paikoista joihin ei tähän päivään mennessä ole rakennettu yhtään mitään. Näiden alueiden osalta tarkoituksena oli selvästikin vain antaa tietyille maanomistajille mahdollisuus myydä joutomaansa hyvään hintaan.

Uuden suureellisen stadionin ansiosta Texas Rangersin osakkeiden arvo nousi niin että George W:n alkuperäinen 600 000 dollarin sijoitus oli jo 15 miljoonan dollarin arvoinen muuttuessaan käteiseksi, kun joukkue myytiin vuonna 1998. Nousua avitti se, että seuran johto oli muuttanut George W:n alkuperäisen 1,5 prosentin omistusosuuden (joka vastasi hänen tekemäänsä sijoitusta) kymmenen prosentin osuudeksi.

“Hän ei ole yrittäjä. Hän on sosiaalitukiasiakas.” Kiteytti arlingtonilainen stadionlisäveroa vastustanut lakimies James Runzheimer George W:hin liikemiehenä Dallas Morning Newsin haastattelussa vuonna 1999.

George W. ei ole muuttanut tapojaan presidentiksi tultuaan. Kioton sopimusta vastustava Exxon-öljy-yhtiö oli koko hänen presidentinvaalikampanjansa suurin lahjoittaja.

Lähteitä:

Kalevi Haikara: Kuka surmasi sananvapauden? Otava 1984 (Carter)

Bob Woodward: Shadow - five presidents and the legacy of Water-gate. Simon & Schuster. New York 1999 (Ford, Carter, Reagan, Bush sr, Clinton)

Ilkka Ahtokivi: Joten me päätimme tappaa hänet - mafian historia. Otava 1994. (Truman, Kennedy, Nixon, Reagan, Bush sr.)

John Tuohy: “Abuse of Privilege”. Rick Porrello’s Americanmafia. com, Feature
Articles 22, February 2000 - http://AmericanMafia.com/feature_articles_22.html (Truman, Kennedy, Nixon)

The American President (Kunhardt Productionin ja Thirteen/WNET:n ylläpitämä nettitietopaketti kaikista USA:n presidenteistä) -
http://www.americanpresident.org - (Truman, Eisenhower, Johnson, Nixon, Ford, Reagan, Bush sr, Clinton)

Michael J. Birkner: “The story underneath the story. A vicuna coat was just the tip of the iceberg”. Concord Monitor Online, January 12, 1999 -
http://www.concordmonitor.com/stories/top100/tcmp_adams_ v.shtml (Eisenhower)

Anthony Summers: J. Edgar Hoover - FBI:n päällikön salainen elämä. Recallmed 1994 (Truman, Eisenhower, Kennedy, Johnson, Nixon)

Cal McCrystal - Lewis Chester - Stephen Aris - William Shawcross (The Sunday Times Insight Team): Watergate - raportti tapahtumista ja niiden taustasta.
Weilin+Göös 1974 (Nixon)

Charles R. Smith: “U.S. Pays for Clinton-Riady-China Connection”. NewsMax.com,
February 1, 2001 -
http://www.newsmax.com/archives/articles/2001/1/31/185632.shtml (Clinton)

J.R. de Szigethy: “Reputed Mafia Associates Among Those Pardoned By President Clinton”. Rick Porrello’s Ameri-canmafia.com, 21.1.2001 -
http://AmericanMafia.com/news/1-21-01_Mafia_Asso-ciates_Pardoned.html (Clinton)

Richard Alm - Mark Curriden: “Bush known for working behind scenes, not for decisionmaking”. The Dallas Morning News, 30.7.1999
http://www.dallasnews.com/specials/bush_campaign/career/0730bcareer1bushbiz.htm (Bush jr.)

Organizedcrime.about.com: Alleged Mob Associates. Guide pics. (linkkikokoelma toisistaan riippumattomiin artikkeleihin) -
http://organizedcrime.about.com/cs/allegedassociates/index.htm (Truman, Clinton)

The Bush Files. (laaja nettikokoelma artikkeleita Bush jr:stä eri valta- ja vaihtoehtomedioista) (Bush jr.)

William P. Barrett: “Billie Sol Notso”. Aol.com 1998. - http://members.aol.com/wmpb/BillieSol/ (Johnson)

Webster Griffin Tarpley - Anthony Chaitkin: George Bush - The Unauthorized Biography. 1992. - http://www.kmf.org/williams/bushbook.html (Bush sr.)

Sally Denton - Roger Morris: “The Crimes of Mena”. Penthouse, July 1995. - http://serendipity.magnet.ch/cia/c_o_mena.html (Reagan, Bush sr., Clinton)