Kapinatyöläinen #31 - 2002
Vappu maailmalla
Toukokuun 1. oli jälleen täynnä vapaudenhenkisiä poliittisia tapahtumia - ja niiden tukahduttamista - kaikkialla maailmassa. Tässä pieni otos.
Australia
Yli 10 000 ihmistä osallistui Melbournessa M1 -kansalaisjärjestökoalition ja ammattiliittojen yhteiseen vappumarssiin. Marssin aikana 250 ihmistä sulki maahanmuuttoasiainministeriön sisäänkäynnin kanaverkolla, tehdäkseen siitä symbolisesti internointileirin. Sydneyssa yli tuhat anarkistia ja aktivistia tukki paperittomien siirtolaisten internointileirejä pyörittävän yhtiön sisäänkäynnin. Marssia jatkettiin Maailmanpankin rakennuksen, Sydneyn pörssin, Israelin suurlähetystön, ja USA:n suurlähetystön kautta Austaralian hallituksen rakennuksille. Poliisin kanssa oli pientä kärhämää
Intia
2 000 prostituoitua marssi soihtujen kanssa Kalkutassa, vaatien virallista asemaa ja sosiaaliturvaa. Seksityöläiset ovat osa yhteiskuntaa ja käyttävät nyt oikeuttaan liittyä kansainväliseen työväenluokkaan totesi eräs marssin järjestäjistä. Ympäri Intiaa järjestettiin myös suuria perinteisiä vappumarsseja.
Iran
5 000 työläistä marssi Teheranissa vaatien palkkojen nostamista ja vakituisia työsuhteita. Marssijoiden joukossa oli vaateteollisuuden työntekijöitä, jotka sanoivat ettei heille oltu maksettu palkkoja 14 kuukauteen.
Iso-Britannia
7 000 - 15 000 ihmistä otti osaa Vaihtoehtoisten vappufestivaaliin Lontoossa. Aktivistit pitivät paikalle komennettuja 4 000 - 5 000 kyttää (haastateltujen kyttien lausunnot vaihtelevat) pilkkanaan hajaantumalla pienempiin karnevaalikulkueisiin ja juoksuttamalla heitä ympäri kaupunkia. Myös Critical Mass -pyöräilykulkue, katufutisturnaus sekä Sohon katujuhlat järjestettiin (viimeksi mainittu Sex Workers Unionin toimesta). Kyttien ja mielenosoittajien välille ei syntynyt suurempia yhteenottoja.
Pienempiä anarkovapputapahtumia järjestettiin Glasgowssa, Leicesterissa, Bristolissa, Belfastissa ja Greenwichissa
Israel/Palestiina
Joukko israelilaisia ay- ja rauhanaktivisteja toi Israelin armeijan piirittämään Qalqilian kaupunkiin kahdella jättirekalla 13 tonnia elintarvikkeita. Paikalliset asukkaat ottivat heidät erittäin sydämellisesti vastaan.
Kreikka
Ammattiliitot julistivat lakon vapuksi hallituksen siirrettyä toukokuun lomapäivän 7. päivään, koska ortodoksien pääsiäisviikko (joka on suuri kulutusjuhla Kreikassa) osui tänä vuonna vappuviikolle. Lakossa olivat julkinen liikenne, valtion ja kuntien työpaikat, useimmat pankit ja Ateenan pörssi. Sairaaloissa hoidettiin vain hätätapaukset. Kaupat olivat kuitenkin auki. Vappumarssi keräsi Ateenassa yli 10 000 ihmistä, vieraillen mm. Yhdysvaltain ja Israelin suurelähetystöillä.
Kolumbia
10 000 ihmistä osallistui Calissa ammattiliittojen mielenosoitukseen uusliberalismia ja USA:n interventiota (siis Kolumbiaan) vastaan. Poliisi hyökkäsi rauhallisen mielenosoituksen kimppuun. Useita mielenosoittajia loukkaantui.
Malesia
Poliisi hajotti satojen plantaasityöläisten marssin, pidättäen 17 ihmistä (jotka pääsivät muutamaa päivää myöhemmin vapaaksi takuita vastaan). Marssilla vaadittiin minimipalkkaa, järjestäytymisoikeutta, oikeuksia talonpojille ja alkuperäiskansoille sekä loppua työläisten eläkerahojen käyttämiselle yritysten pelastusoperaatioihin.
Ranska
Yli miljoona ihmistä marssi natsi Le Penia vastaan eri puolilla Ranskaa.
Ruotsi
Syndikalistit ja anarkistit marssivat perinteiseen tapaan eri puolilla maata. Tukholmassa SAC:n ja SUF:n marssiin osallistui 2 700 ihmistä, Göteborgissa 1 500, Malmössä 1 500, Umeåssa 500, Uppsalassa 200, Karlstadissa 100, Örebrossa 100, Luleåssa 50, Motalassa 40, Västeråsissa 30 ja Boråsissa 15. Lisäksi puolella tusinalla paikkakunnalla syndikalistit ja anarkistit osallistut yhteiseen marssiin Vänster Partietin kanssa. Karlskronassa Kansallissosialistinen rintama järjesti 60 ihmistä keränneen marssin. Paikalliset anarkistit ja syndikalistit saivat vain tuntien varoitusajalla koottua kaksi kertaa suuremman vastamielenosoituksen.
Tukholmassa järjestettiin vappuiltana marssin jälkeen 1 500 -3 000 ihmistä kerännyt Reclaim the Streets -tapahtuma. Kadunvaltaus sujui ilman poliisin häirintää. Katubileiden jälkeen joukko osanottajia otti yhteen poliisin kansa läheisellä ostoskadulla. Kymmenittäin ihmisiä pidätettiin. Poliisi ja seuraavan päivän lehdet väittivät kadulla rikotun useita satoja ikkunoita. Myöhempi tarkistus osoitti todelliseksi määräksi 10-20! Lisäksi elokuvateatteri Ritz, joka oli poliisin ja median mukaan tuhottu täydellisesti, oli todellisuudessa täysin koskematon, kuten 72 kansalaistodistajiksi ilmoittautunutta sivullista seuraavana päivänä poliisille todisti.
Singapore
Oppositiojohtaja Chen Soo Juan pidätettiin laittoman mielenosoituksen järjestämisestä. Hän oli anonut lupaa vappumielenosoitukselle työläisten oikeuksien puolesta, mutta Singaporessa sellaisia ei tavata myöntää.
Slovenia
Ljubljanassa paikalliset anarkistit järjestivät kaupungin ensimmäisen vappumarssin ainakin kymmeneen vuoteen.
Thaimaa
Tuhannet ihmiset osallistuivat Bangkokissa vappumielenosoitukseen korruptiota ja valtionyhtiöiden yksityistämistä vastaan.
Tshekki
Anarkistit järjestivät vappumarssin sekä perinteiseen tapaan Prahassa että maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Brnossa. Molempiin marsseihin osallistui suunnilleen 300 ihmistä. Brnon marssin tarkoituksena oli toimia vastamielenosoituksena natsien marssille kaupungissa. Kuten tavallista, kytät suojelivat natseja, pidättäen kolme anarkistia. Myös joissakin pienemmissä kaupungeissa järjestettiin anarkistidemoja.
Turkki
Istanbulissa vappumarssiin osallistui noin 150 anarkistin blokki ja Ankarassa 100:n. Anarkisteja osallistui marsseihin myös pienemmissä kaupungeissa. Kurdialueella pidätettiin yli 50 ihmistä vappumarsseihin osallistumisesta.
Uusi-Seelanti
Wellingtonissa yli 70 anarkistia ja aktivistia valtasi kaupungin omistaman tyhjillään olevan rakennuksen, järjestäen siellä Reclaim the Building bileet, missä esiintyi monia dj:tä ja anarko-punkbändejä. Kytät häätivät valtaajat seuraavana aamuna.
Venäjä
Moskovassa kytät hyökkäsivät anarkistien ja autonomien vappumielenosoitukseen Moskovan valtionyliopistolla, pidättäen 10 ihmistä. Pidätetyt vapautettiin kuuden tunnin kuluttua.
Yhdysvallat
Työväen vapun synnyinkaupungissa Chicagossa marssi 150 anarkistia, Bostonissa 300-400, Eugenessa 200, San Fransiscossa 150 (liittyen marssin päätteeksi ammattiliittojen ja siirtolaisjärjestöjen vappumielenosoitukseen), Phoenixissa 100, Minneapolisissa 100. Berkeleyssa muutama sata anarkistia järjesti kadunvaltauksen. Läsnä oli terrorismin vastaisten erikoisjoukkojen jäseniä, koska FBI on määritellyt Reclaim the Streetsin terroristijärjestöksi.
Anarkisteja osallistui runsaasti myös vappumarsseihin siirtolaisten oikeuksien puolesta Los Angelesissa, New Yorkissa ja Portlandissa. Los Angelesin vappumarssi keräsi peräti 10 000 osanottajaa; ennen kaikkea latinoja.
Zimbabwe
12 000 ihmistä osallistui ammattiliittojen presidentti Mugaben vastaiseen vapputapahtumaan