Kapinatyöläinen #32 - 2002
Free soup for the revolution
Ruokaa ei aseita on kampanja, joka kritisoi asevarusteluun sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kustannuksella käytettäviä rahasummia jakamalla julkisella paikalla ilmaista kasvisruokaa kaikille sitä haluaville. Kampanja on osa maailmanlaajuista Food Not Bombs liikettä, jonka perustivat ydinvoiman ja militarismin vastustajat Bostonissa, USA:ssa vuonna 1980. Vaikka maailmanpoliittinen tilanne ”kansallisine” ja globaalisine uhkakuvineen onkin muuttunut liikkeen syntyajoista monelta osin, ei kampanja ole menettänyt ajankohtaisuuttaan tai toimivuuttaan; tällä hetkellä sen nimissä toimivia aktiivisia ryhmiä lienee parisen sataa ympäri maailmaa. Suomessa toiminta alkoi huhtikuussa 1998 nimellä Ruokaa ei aseita (REA), Helsingin ryhmän järjestäessä ensimmäisen ruoanjako-tapahtumansa Hakaniemessä. Tällä hetkellä aktiivisia REA -ryhmiä toimii eri kaupungeissa ainakin yksitoista.
Food Not Bombs liikkeen maailmanlaajuinen menestys johtunee suurelta osin konseptin yksinkertaisuudesta ja muunneltavuudesta. Ideaa voi soveltaa lähes loputtomiin yhteis-kunnallisten epäkohtien ja taisteluiden kentällä muuttamatta silti sen keskeistä teesiä, asevarustelun ja sosiaalisen eriarvoisuuden ristiriitaa. Tapahtuma voi toimia ehkä jo vakiintuneena ruoanjakotilaisuutena, tiedottaen samal-la ajankohtaisista kysymyksistä ja itse kampanjasta, tai se voi syventyä johonkin teemaan ja keskittyä esimerkiksi vetoomusten keräämiseen tai vaikkapa jonkin aktion tukemiseen tarjoamalla ruokaa toimijoille. Liikkeen suosio selittynee myös sen toiminnan helppoudella; näkyvä ruoan- ja tiedonjakotapahtuma on mahdollista järjestää vain muutaman ihmisen voimin lähes olemattomilla aineellisilla resursseilla.
Helsingin Ruokaa ei aseita toimintaan oli mielestäni erittäin helppoa tulla mukaan, sillä toiminnalla on pääkaupungissa melko vakiintuneet resurssit ja kanavat niiden hyödyntämiseen. Tämä tarkoittaa lähinnä safkan pummimisen helppoutta useiden luomutukkujen avustaessa toi-mintaa avokätisesti, sekä myös toimijoiden rutinoituneisuutta käytännön järjestelyissä. Tällä en tarkoita institutionali-soitumista osaksi valitsevaa järjestelmää tai omiin toimintatapoihin kangistumista, vaan lähinnä vastuun melko vaivatonta jakautumista ilman auktoriteetteja. REA:lla ei ole päätöksentekoelimiä eikä hierarkkisia toimintamalleja tai rakenteita, vaan sen lähtökohtaiseen ohjeistukseen kuuluu sisällyttää kaikki toimijat päätöksentekoon. Tämä on tosin välillä käytännössä hankalaa, sillä verkostomaisen rakenteen vuoksi tiedonkulku ei modernista teknologiasta huolimatta aina toimi halutulla tavalla, ainakaan maanlaajuisessa mittakaavassa.
Kampanjan kohdeyleisön koostuessa lähinnä sosiaalisesti ja taloudellisesti sorretusta väestönosasta on mielestäni hyvin olennaista erottaa toiminta eriarvoisuutta edistävästä ja synninpäästöllisestä perinteisestä reformistisesta hyväntekeväisyydestä ja korostaa sen radikaaleja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Toiminnan eräs keskeinen funktio onkin aktivoida ihmisiä heitä itseään koskevissa kysymyksissä ja kannustaa heitä itseorganisoitumiseen. Valtaosalle kohderyhmästä tapahtuma merkinnee kuitenkin yleensä vain ilmaista ruokaa, mikä ei sekään ole huono asia. Moni kantakaupungin spuge tietää, että Hakiksen torilla saa vatsansa täyteen aina kuukauden viimeisenä torstaina kello kolme. Helsingin REA tapahtuman vakiinnuttua tiettyyn aikaan ja paikkaan sille on muodostunut kasvava vakioruokailijoiden joukko, mikä osaltaan mahdollistaa myös pitkäjänteisemmän ja yksityiskohtaisemman keskustelun työväestön ongelmista ja niiden ratkaisumalleista.
Toiminnan konkreettisimmat tulokset näkyvät henkilökohtaisten kokemusteni mukaan nuorissa proleissa, jotka ovat siirtyneet kampanjan hyödyntäjistä sen tekijöiksi. Kynnys tähän ei välttämättä ole kovinkaan suuri, sillä monet esimerkkitapaukset eivät tee suurta sosiaalista eroa itsensä ja muiden päähänpotkittujen välille. Safkaa ja propagandaa henkinen kampanjointi on myös usein katutasolla ennestään tuttua ja tarjoaa selkeän ja konkreettisen toimintamallin myös yhteiskunnallisesti passiivisille ja syr-jäytyneille. Lähiöissä toimiva Itä-Helsingin Ruokaa ei aseita ryhmä on lyhyen historiansa aikana saanut paljon uusia aktiiveja nimenomaan paikallisista työväenluokkaisista nuorista. Esimerkiksi viimeisimmän tapahtuman, joka järjestettiin tiedotus- ja talkootueksi Herttoniemen vallatussa sosiaalikeskuksessa Siperiassa, tekijöistä kolme neljäsosaa oli paikallisia nuoria, jotka alakulttuurisesti edustavat enemmänkin lähiöräkis- kuin aktivistiskeneä. Ruokaa ei aseita on mielestäni erinomaisen toimiva kampanja sekä ideatasolla että käytännössä. Tiedonkulku ja toimijoiden tavoittaminen uusien ideoiden esiintuomiseksi on kuitenkin itsenäisten ryhmien välillä paikoin katkonaista. Tästä ja muista kampanjaa ja FNB liikettä koskevista asioista, kuten uuden ryhmän perustamisesta ja ensi kesänä Helsingissä jo kolmannen kerran järjestettävästä kansainvälisestä Food Not Bombs työleiristä on tarkoitus keskustella Rauhanasemalla Helsingissä 11.-12. tammikuuta järjestettävässä maanlaajuisessa REA tapaamisessa. Tervetuloa mukaan.
Petri Lokka