Kapinatyöläinen #33 - 2003
Reformisti?
Venäläissyntyinen yhdysvaltalaisanarkisti Alexander Berkman kuvasi teoksessaan “ABC of Communist Anarchism” (1927) osuvasti parlamentarismiin uskovia “radikaaleja”. Hän totesi etteivät “uudistuksia” ja “parannuksia” lakiteitse ajavat reformistit itsekään oikein tiedä mitä pitäisi “uudistaa”; toisinaan he sanovat että ihmiset ovat pahoja ja heidät pitäisi uudistuksilla pakottaa parantamaan tapansa, toisinaan he puhuvat että olosuhteet pitäisi uudistaa ihmisille paremmiksi. Aina kun jokin on mennyt vikaan he julistavat että tarvittaisiin uusi laki. He yrittävät poistaa maailmasta pahuuden kieltämällä sen lailla.
Niinpä niin. Jos halutaan poistaa prostituutio, kriminalisoidaan se. Jos maahanmuuttajat kohtaavat rasismia, kielletään rasistinen kielenkäyttö lailla. Jos laivanvarustajien, luokituslaitosten, korruptoituneiden viranomaisten jne. ahneuden vuoksi maailman merillä seilaa merikelvottomia tankkereita, säädetään laki, jonka mukaan niissä on ainakin oltava kaksoispohja. Jos pyöräilijät tapaavat kuolla auton alle jäädessään, säädetään pyöräilijöiden kypäräpakko.
Jos ja kun käy ilmi etteivät lait ole onnistuneet poistamaan maailmasta pahuutta, osoittaa se reformistin mielestä että täytyy säätään uusia, parempia lakeja. Koventaa tuomioita talousrikoksista. Kriminalisoida seksin ostaminen myymisen sijaan. Panna tiukempi nopeusrajoitus risteykseen, jossa autot ajavat nopeusrajoituksista piittaamatta. Velvoittaa kunnat tarjoamaan päivähoitopaikka kaikille - ja tietenkin pienentämään ryhmäkokoja. Koventaa tuomioita ympäristörikoksista, joita ei ketään koskaan tunnuta saavat oikeuteen saakka.
Ja koska vanhat lait kerran toisensa jälkeen ovat osoittautuneet riittämättömiksi maailman pahuuden poistamisessa, on meille kertynyt lakeja niin paljon ettei kukaan oppisi tuntemaan niitä kaikkia vaikka yrittäisi koko ikänsä. Ja yhä vain uusia säädetään.
Demarit, vasemmisto-liittolaiset, vihreät...
Alexander Berkman julisti reformisteja käsittelevässä luvussaan reformistin olevan “synnynnäinen kieltolakiuskovainen”. Koska hänen aikanaan “lakiteitse parannuksiin pyrkivä yhteiskunnan uudistaja” tarkoitti käytännössä samaa kuin sosiaalidemokraatti, oli se tuolloin hyvin osuva määritelmä. Sosiaalidemokraatit olivat tuolloin ihmisiä, joiden mielestä kapitalismia, militarismia jne. pitänyt yrittääkään kertakaikkisesti tuhota, mutta kylläkin säätää lakeja joilla ne pidettäisiin kurissa. Työnantajia tarvittiin, mutta heitä piti kieltää lailla olemasta riistäjiä. Sodat olivat toki sivilisaation häpeätahra, mutta olisi ollut liian radikaalia saarnata aseistakieltäytymistä; parempi oli yrittää saada aikaan kansainvälisiä lakeja, joilla rajoitettaisiin aseistusta. Vähemmillä aseilla tapettaisiin vähemmän ihmisiä, ja näin ollen sodista tulisi kunniallisempia. Kuten todettua, työläisten ei pitänyt kuvitella voi-vansa noin vain ottaa kapitalistien omaisuuden haltuunsa suoralla toiminnalla. Jotain kuitenkin voitiin tehdä kapitalistien päänmenoksi. Viinahan oli kapitalistien salajuoni työväenluokan pitämiseksi kurissa. Piti siis kieltää viinan juonti, niin työläisten asema paranisi.
Tällainen ajattelu on edelleen kaikkein olennaisin osa minkä tahansa “edistyksellisen” puolueen ohjelmaa. Parlamentarismi on paras mahdollinen järjestelmä, ja parlamentarismissahan kansanedustajat vaikuttavat säätämällä lakeja. Pitää vain säätää uusia lakeja, niin kaikki muuttuu paremmaksi.
Ne poliitikot, jotka edelleen kutsuvat itseään vasemmistolaisiksi haluavat ennen kaikkea säätää lakeja, joilla kapitalistit pakotettaisiin hyväntekijöiksi. Kohtelemaan työntekijöitään hyvin ja tasapuolisesti ja maksamaan omai-suudestaan mahdollisimman suuren osan valtion kassaan. Niin paljon he eivät toki voisi maksaa pääomatuloistaan kuin työntekijänsä palkkatuloistaan. Muutenhan kukaan ei tuottaisi uusia työpaikkoja palkkatyöläisille. Ja valtion kassa pitää joka tapauksessa rahoittaa ennen kaikkea palkkatyöläisten tuloista, koska kapitalisteja on niin vähän ettei heidän henkilökohtaisen omaisuutensa verottaminen riitä alkua pidemmälle. Mutta niitä rikkaita, jotka sattuvat olemaan jonkinlaisia palkansaajia, pitää tietenkin verottaa prosentuaalisesti enemmän kuin muita palkkatyöläisiä, että heitäkin edes hieman vituttaisi. Pitäähän niiden pienituloisempien palkkatyöläisten saada edes pieni vahingonilo korvaukseksi kaikesta siitä arvonlisäverosta ja tuloverosta, millä he rahoittavat hyvätuloisten poliitikkojen projektit.
Edellä mainittuja ihmisiä ei pidä sekoittaa niihin jotka kutsuvat itseään sosiaalidemokraateiksi. Nykyään suurin osa sosiaalidemokraattien nimellä kulkevista on uusliberalisteja, jotka haluavat että kapitalisteja verotettaisiin mahdollisimman vähän, jotta he tekisivät mahdollisimman paljon rahaa ja palkkaisivat mahdollisimman paljon ihmisiä maksamaan poliisien palkat puolestaan.
Itseään vihreiksi kutsuvat ovat ottaneet lakiteitse vaikuttamiseen hieman toisenlaisen näkökulman kuin sosiaalidemokraatit. Kaikkia ihmisiä pitää tietenkin kieltää lailla olemasta saastuttajia, ja voi olla että kapitalisteja pitää kieltää lailla myös olemasta riistäjiä. Mutta sen lisäksi pitää kumota lakeja, jotka kieltävät asioita, jotka eivät olekaan pahoja, vaikka edelliset lakiteitse vaikuttajat niin luulivat. Esimerkiksi kannabis voisi olla tällainen asia. Pitäisi säätää niin hyvät lait, ettei kenenkään enää tarvitsisi vastustaa vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä. Samaa sukupuolta olevat voisivat mennä naimisiin. Valtio voisi rahoittaa islamilaisia kouluja kristillisten koulujen ohella. Armeijaan voisi mennä pitkätukkaisena. Sivari voisi ryhtyä puolustusministeriksi. Maahanmuuttajia pitäisi saada enemmän poliiseiksi. Naisia enemmän valtionyhtiöiden johtoon. WTO-sopimuksessa voi-taisiin puhua pari sanaa ympäristönsuojelusta kaiken sen talousasian lisäksi.
Kaikki tämä vaatii monta lakia. Tarvitaan monta hyväpalkkaista lainsäätäjää että saadaan kannabis Alkoihin ja viinit maitokauppoihin. Mutta kiitos seisoo ehkä vaalikauden loppuun mennessä. Tai seuraavan vaalikauden. Tai jos ei, niin varmaan kuitenkin pari muuta edistyksellistä lakia on saatu läpi samassa ajassa.
Parlamentarismi vs. suora toiminta
Lakiuskovaiset sanovat usein että juuri lakeja säätämällähän sosiaalidemokraatit ovat teh-neet työläisten aseman niin hyväksi ettei sellaista olisi voitu kuvitellakaan vielä sata vuotta sitten. Tällöin sekoitetaan työläisten joukkovoima sen tuloksiin. Ilman työläisten ulkoparlamentaarista toimintaa ei koko yleistä äänioikeutta olisi - eikä demaripoliitikkoja Myös kaikki sen jälkeiset merkittävät parannukset työläiset ovat saavuttaneet lakoilla ja muulla ulkoparlamentaarisella toiminnalla. Ensin on aina tullut työläisten omaehtoinen toiminta, sen jälkeen heidän ääniään haluavien ihmisten säätämät lait työsuojelusta, irtisanomiskorvauksista jne. Niin kauan kuin tätä maailmankolkkaa on kutsuttu Suomen valtioksi ovat hallitukset väristään riippumatta valittaneet että työläiset itsekkäillä palkkataisteluillaan ja vastuuttomilla solidaarisuustoimillaan vaarantavat suomalaisen elinkeinoelämän menestyksen, valtiontalouden tasapainon ja järkevän kauppapolitiikan. Jos hallitus on sattunut olemaan demarivetoinen, on listaan lisättyvielä valitukset “syndikalismista” ja “demokratian halveksimisesta”. Jos työläiset olisivat päättäneet rajoittaa poliittisen toimintansa joka neljäs vuosi tapahtuvaan äänestämiseen, huolehtisivat poliitikot nyt siitä pärjääkö Suomi enää halpatyövoimakilpailussa Vietnamin ja Indonesian kanssa.
Helsingin kunnallispolitiikka on kaunis esimerkki siitä miten tehokasta on äänestäminen verrattuna suoraan vaikuttamiseen. Juuri äsken kävi ilmi että liikennelautakunta ei muutakaan bussia numero 62 kokopäivälinjasta ruuhkalinjaksi. Syy: maunulalaisten vastustus addressinkeräyksineen ja yleisötilaisuuksineen. Noin vuosi sitten Helsingin kirjastolautakunta päätti lakkauttaa neljä kirjastoa. Spontaanit mielenosoitukset saivat lautakunnan jäsenet äkkiä pyörtämään päänsä. Mitenkähän olisi käynyt, jos bussilinja 62:n ja lakkautusuhan alla olleiden kirjastojen asiakkaat olisivat päättäneet ilmaista mielipiteensä palvelujen huononemisesta vasta seuraavissa kunnallisvaaleissa, niin kuin mallikansalaiset ainakin?
Mitä saataisiinkaan aikaan jos järjestäydyttäisiin ruohonjuuritasolla hieman bussilinjaa suurempienkin asioiden kohdalla.
Mika Sakki