Kapinatyöläinen #34 - 2003
Toisenlainen maailma on
mahdollinen
- Ilman ylikansallisia kansalaisjärjestöjä!
Joulukuussa 1997 ranskalainen vasemmistolehti Le Monde Diplomatique kirjotti pääkirjoituksen kampanjoinnista kansainvälisille valuuttakeinotteluille ehdotetun Tobinin veron puolesta. Tämä johti Attacin (Association for the Taxation of financial Transactions to Aid Citizens) perustamiseen seuraavan vuoden kesäkuussa. Tänään Attac on levinnyt yli viiteenkymmeneen maahan, mutta suurin kansallinen järjestö on edelleen Ranskassa jossa järjestöön osallistuu 30 000 jäsentä ja 220 paikallisjärjestöä.
Tobinin vero
Tobinin veron kannattajat eivät koskaan unohda mainita, että idean isä James Tobin on Nobelin palkinnon voittanut taloustieteilijä. Ja kuten suurin osa Nobel-ekonomisteista, hänkin edustaa yhteiskunnan turvaverkkojen purkamista ajavia äärilaidan oikeistoliberaaleja, fakta josta Attac harvemmin muistuttaa. Alkuperäinen ehdotus oli 0.1% suuruinen vero, kannattajat ennustavat että näin voitaisiin kerätä 50-200 miljardin euron ylimääräiset vuosittaiset tulot, vaikka veron päätarkoitus olisikin ohjata investointeja eikä kerätä rahaa. Veron puolustajat ehdottavat, että nämä rahat kanavoitaisiin YK:lle ja muille vastaaville kansainvälisille järjestöille köyhyyden poistamista varten. Minua idea ei kuitenkaan innosta lainkaan.
Attac tekee eron kahden erilaisen pääoman välillä - teollisuuspääoman ja finanssipääoman. Ensimmäinen luo työtä ja hyvinvointia, jälkimmäinen spekulaatiota, epävakautta ja talouskriisejä. Tämä on kuitenkin roskaa, viimeiset 200 vuotta kapitalismin historiaa todistavat että teollisuuspääoma on aivan yhtä tuhoisaa, julmaa ja vaarallista kuin finanssipääomakin. Suurimmalla osalla ihmiskunnasta ei mennyt yhtään nykyistä paremmin kun kansainvälisiä lyhytaikaisia valuuttaoperaatioita oli 50%, 90% tai 99.9% vähemmän kuin nykyään, koska teollisuuspääoma provosoi imperialistisia sotia, ryösti luonnonvaroja, aitasi yhteismaita ja loi ihmisarvoa alentavia työolosuhteita kaikkialla.
Kehittyneet maat keräävät jo nyt 100 kertaa enemmän verotuloja kun Tobinin vero toisi, mutta köyhyys ei tunnu katoavan maailmasta mihinkään - päinvastoin. Ja entä Tobinin veron tuomat uudet verotulot todella käytettäisiin jotenkin eritavalla kuin tuhannen jo olemassaolevan veron? Valtaosa "kehitysavusta" jonka pitäisi "poistaa maailman köyhyyttä" on vientitukia länsimaisille suuryrityksille, joiden avulla rahoitetaan miljoonien ihmisten elinolosuhteiden tuhoutumista, esimerkiksi patohankkeita ja sellutehtaita. Kaikista harmittomimmasta päästä ovat kansalaisjärjestöprojektit, jotka luovat korruptoituneen "kansalaisyhteiskunnan" joka tarjoaa paremmin palkatun uraputken kehitysmaiden eliitille kuin sen oma hallitus voi tarjota. Tarvitsemmeko lisää tätä "apua"? Ei kiitos!
Attacin muut päätavoitteet
Tobinin veron lisäksi Attac kampanjoi useamman "edistyksellisen asian" puolesta, joista tärkeimmät ovat kehitysmaiden velkojen anteeksianto, veroparatiisien vastainen kampanja, julkisten palvelujen yksityistämisen vastustaminen ja sodan vastustaminen. Mitä velkojen anteeksiantoon tulee, en oikein ymmärrä miksi maailman köyhimpien pitäisi rukoilla armoa velkarahoista, joita länsimaat jakelivat avokätisesti tukemilleen diktaattoreille 30-40 vuotta sitten. Kieltäytyminen velkojen maksamisesta ei ole tavatonta, esimerkiksi Suomi oli ainoa maa joka maksoi sotakorvauksia toisen maailmansodan jälkeen. Samaa yrittäneet kehitysmaat ovat epäonnistuneet ainoastaan siksi, että ne ovat olleet yrityksissään yksin. Ja mitä maailmanlaajuiseen sotaan yleensä tulee, Attac on kyllä julkaissut joukon sodanvastaisia kannanottoja joista yleensä puuttuu raaka-ainetuotannon kontrolointiin liittyvien syiden analyysi, mutta esimerkiksi Ranskan Attacin näkyvä jäsen ministeri Daniel Cohn-Bendt oli Yhdysvaltain Afganistanin kampanjan aktiivinen kannattaja.
Ranskan Attacin puheenjohtaja huomioi saksalaisen sisarorganisaation perustamiskokouksessa, että "Presidentti Bush on astunut Attacin ehdotusten toteuttamisen suuntaan syyskuun 11. päivän 2001 jälkeen. On selvää, että meillä on yhä pitkä matka kuljettavamme. Mutta meidän on huomioitava... että Bush on nyt veroparatiiseja vastaan". Tämä Cassenin äärimmäisen typerä vitsi myös muistuttaa, että olennaisesti Attacin kampanja veroparatiiseja vastaan tarkoittaa enemmän tai vähemmän väkivaltaista imperiaalista interventiota valtioiden suvereniteettia vastaan. Anarkistina en toki halua pelastaa valtioiden suvereniteettia, mutta en ymmärrä miksi maailmanlaajuinen imperiumi, tai "globaali demokratia" kuten sellaiset Attacin ideologit kuten Network Institute for Global Democratisationin (NIGD) Heikki Patomäki sitä kutsuvat, olisi yhtään sen parempi. Kampanja veroparatiiseja vastaan on myös lietsonut maailmanlaajuista terrorismin vastaista hysteriaa.
50-vuotisen olemassaolonsa aikana Yhdistyneet Kansakunnat ei ole ollut mitään muuta kuin supervaltojen valtataistelun pelikenttä, mitä se tulee olemaan vastaisuudessakin. En ymmärrä, miksi tämänhetkinen Yhdysvaltojen "globaali demokratia" parantuisi yhtään jos sitä maustettaisiin kiinalaisilla politrukeilla, intialaisilla hindulaisilla fasisteilla ja afrikkalaisilla diktaattoreilla. Attac kannattaa myös WTO:n, IMF:n ja Maailmanpankin "demokratisaatiota", mikä tarkoittaa että Attac pitää näitä rakenteita periaatteessa tarpeellisena tukemansa globaalin kapitalismin hallinnointia varten.
Mutta mikä olennaisinta, minä en näe mitään demokratiaa vittumaisessa määräaikaisessa työssäni jota minun on tehtävä elääkseni, enkä vittumaisessa yliopistokurissa johon minun on alistuttava saadakseni edes mahdollisuuden saavuttaa siedettävä paikka valtion ja kapitalismin hierarkiassa. Miksi minun pitäisi odottaa isojen pomojen tekevän parannuksen minkään reformin seurauksena, jos mikään ei vie pois kaikista pienintä päätäni päivittäin potkivaa kihoa? Attacin vastaisen kritiikin olennaisin huomio ei ole että Attacin ajamat asiat olisivat sinänsä haitallisia, järjestön päämäärillä ei vain yksinkertaisesti ole mitään relevanssia. Ne ovat merkityksettömiä siinä paikallisten ja maailmanlaajuisten sortavien järjestelmien verkostossa jossa me elämme. Pahimmillaan Attacin toiminta luo uusia valtajärjestelmiä tai legitimisoi vanhoja, parhaimmillaankin aktiivisuus on vain harhailevaa ja sekavaa reagointia jotakin pääoman uutta elinolosuhteittemme vastaan kohdistunutta hyökkäystä vastaan.
Uudelleenperustettu sosiaalidemokratia
Attacin muodollinen päämäärä voi olla mahdoton ihmiskasvoinen kapitalismi, mutta sen todellinen tehtävä on länsieurooppalaisen sosiaalidemokratian uudelleenperustaminen. Vuoden 1999 alussa sosiaalidemokratia tuntui olevan käyvän lopullista kuolinkamppailuaan, he hallitsivat kahtatoista viidestätoista EU-maasta, eikä heidän alkuperäisistä sosialistisista ideoistaan ollut enää mitään jäljellä. Sosiaalidemokraattinen työväenliike tuntui olevan täysin voimaton puolueensa hallitsemien parlamenttien kumileimaamia hyökkäyksiä vastaan. Kukaan ei olisi tuolloin uskonut, että sosiaalidemokratia on jo neljä vuotta myöhemmin uudelleen syntynyt uskottava oppositioliike hävittyään Itävallan, Tanskan, Ranskan, Kreikan ja Italian ja kärsittyään vakavia takaiskuja muun muassa Saksassa ja Suomessa.
Attacin edustama globalisaatiokriittisen liikkeen suuntaus on lottovoitto ideologiseen konkurssiin ajautuneelle 110 vuotta vanhalle liikkeelle. Attac antaa sille mahdollisuuden haudata lopullisesti marxilaisen ja kautskylaisen ohjelman tuotantovälineiden haltuunotosta. Attacin naurettavat ja äärimaltilliset päämäärät vastaavat enintään yhtä prosenttia alkuperäisestä projektista, tämä on kuitenkin nähtävästi riittävä minimi oppositioliikkeen uudelleenkastamista varten. Epätoivoisen tuntuinen uhkayritys näyttää tuottaneen tulosta.
Itä-Euroopassa sosiaalidemokraattista liikettä ei pidä uudelleenperustaa, koska siellä kapitalismin hallinnointi sujuu muilla tavoin. Puolalaisen Obywatel (Kansalainen) - aikakauslehden toimituskollektiiviin kuuluvat Puolan Attacin puheenjohtaja Maciej Muskat, sekä Attacin ohjelmaryhmän varapuheenjohtaja Stefan Adamski. Attacin näkyvä osallistuminen Obywatel-lehteen tarkoittaa että se on Attacin epävirallinen äänenkannattaja. Obywatel julkaisee säännöllisesti materiaalia uusoikeistolaisilta ja fasistisilta teoreetikoilta, kuten entiseltä RAF:in taistelijalta Horst Mahlerilta, joka on nykyään Saksan uusnatsien johtava teoreetikko. Koska Puolan Attacilla ei ole mitään selvää yhteiskunnallista tarkoitusta, se on sekava toimitsija joka vetää puoleensa ihmisiä joiden tarkoitus on luoda "edistyksellisten" ja fasististen ideoiden synteesi. Kansallisista järjestöistä ainakin Ranskan Attac on tietoinen Puolan tilanteesta, mutta se on kiistänyt Puolan Attacin vastaiset syytteet, kirjoittaen että "mahdollisuudet yhteistyöhön eivät riipu ideoista, vaan niistä menetelmistä jotka ideoiden kannattajat ovat valinneet edistääkseen asiaansa".
Ranskan Attac onkin seurannut tätä politiikkaa johdonmukaisesti, esimerkiksi kutsuen vuoden 2001 Genovan G8-protestien ympärillä järjestettyihin tapahtumiin venäläisen delegaation, johon osallistui muun muassa jyrkän antisemitistinen patriootti Aleksander Nikolajev Venäjän Kommunistisesta Työväenpuolueesta. Delegaation toinen mätä omena oli Sergei Hramov Sotsprof-ammattiliitosta, joka järjesti laitonta rahanpesua Jeltsinin vaalirahaston tarpeisiin vuoden 1996 presidentinvaalien alla, jolloin Jeltsinin suosio oli pohjamudissa Tshetsenian verilöylyn takia.
Attacin länsieurooppalaisen luonteen takia ajoittaiset amerikanvastaiset purskahdukset heidän ideologisilta johtajiltaan eivät yllätä. Näitä edusti muun muassa Erkki Tuomiojan taannoinen arvostelu Enronin konkurssia käsitelleestä kirjasta Helsingin Sanomissa. Amerikanvastaisuus on sosiaalidemokraateille kätevää monesta syystä Ensinäkin se tarjoaa kätevän syntipukin maailmanlaajuisen kapitalismin epäoikeudenmukaisuuksista. 60-luvulle asti Länsieuroopan valtiot toteuttivat aivan yhtä agressiivista imperialistista politiikkaa kuin Yhdysvallatkin, ja siitä eteenpäin pääongelma ei ole ollut tahdon vaan resurssien puute, kuten Ranskan päättymättömät seikkailut Afrikassa osoittavat. Toisinakin amerikanvastaisuus legitimisoi Euroopan yhteisen puolustus- ja ulkopolitiikan, mehän tarvitsemme eurooppalaista iskukykyä puolustaaksemme hyvinvointiarvojamme "pahaa amerikkalaista uusliberalismia" vastaan - aivan kuin Euroopan hyvinvointipalveluiden ensisijainen tuhoaja eivät olisi olleet sosiaalidemokraatit itse. Kolmanneksi, kilpailu Yhdysvaltoja vastaan tukee hyvin sosiaalidemokraattien orwellilaista uuskieltä, jossa hyvinvointivaltion tuhoamista kutsutaan "hyvinvointivaltion pelastamiseksi" - meidänhän on leikattava hyvinvointipalveluita mahdollisimman paljon jotta voisimme pitää yllä Yhdysvaltoja paremman hyvinvointipalveluiden tason!
Ansioton kunnia
Valtamediassa Attac on leimattu globalisaatiokriittisten protestien pääorganisaattoriksi. Attacilla ei kuitenkaan ollut mitään osaa Seattlen tai muiden pohjoisamerikkalaisten protestien järjestämisessä. Mitä Prahaan tulee, Attac boikotoi tapahtumaa koska he eivät saaneet haluamiansa vakuuksia tapahtuman väkivallattomuudesta, mikä on ilmeisesti heidän käsityksensä solidaarisuudesta. Kymmeniä kristillisiä ja muita väkivallattomia järjestöjä ilmaantui Prahaan, he tuskin ilahtuivat mellakoista mutta eivät kuitenkaan katuneet osallistumistaan.
Sosiaalifoorumeita lukuunottamatta Attac on osallistunut ainoastaan länsieurooppalaisten tapahtumien järjestämiseen, nämä ovat kyllä olleet valtavia mutta myös institutionalisoituneimpia ja mielikuvituksettomimpia kaikkien globaalien protestien joukossa. Viimekesäisen Strasburgin laittomia siirtolaisia puolustaneen leirin aikana Attacin paikallisjärjestö ei päättänyt pelkästään olla tukematta leiriä millään muotoa, vaan he myös levittivät leiriä vastaan hyökänneitä lehdistötiedotteita.
Kehityksen jonkinlainen kliimaksi olivat viime joulukuun mielenosoitukset Kööpenhaminan EU-huippukokouksen yhteydessä, siellä pieni muutaman sadan osanottajan anarkistimielenosoitus oli ainoa kriittinen ääni Tanskan oikeistohallituksen ja EU:n muukalaisvihamielistä politiikkaa vastaan. Virkavalta ahdisteli anarkistimielenosoitusta ahkerasti, ja solutti joukkoon myös muutaman naamioituneen edustajansa väkivaltaisuuksia lietsomaan. Yksi näistä provokaattoreista joutuu parhaillaan vastaamaan rikossyytteisiin Tanskassa. Samaan aikaan kun neljä henkilöä pidätettiin poliisin tekaisemien vakavien syytteiden nojalla, Attacin ystävineen kokoama laajapohjainen "väkivallan vastainen koalitio" tarjosi kakkua kaupungin poliisipäälikölle kiitokseksi "hyvästä yhteistyöstä". Ilmeisesti Attacin tarkoitus oli osoittaa, että maailman vakavin ongelma ei sittenkään ole veronkierto eikä valuuttaspekulaatio, vaan väkivaltaiset mielenosoittajat!
Attacin vihamielinen asenne siirtolaisaiheisia protesteja kohtaan sopii hyvin yhteen monien merkittävimpien Attacin jäsenien muukalaisvihamielisten mielipiteiden kanssa. Esimerkiksi Oskar Lafontaine, Attacin jäsen, Saksan Sosiaalidemokraattisen Puolueen entinen johtaja ja lyhytaikainen Schröderin hallituksen valtionvarainministeri on vaatinut Saksalta tiukempaa siirtolaispolitiikkaa. Bild-lehdessä hän väitti Saksan ulkomaisille asiantuntijoille jakamien työlupien "helpottaneen potentiaalisten terroristien kouluttamista Saksassa".
Samassa artikkelissa Lafontainen nousi barrikaadeille kansallisvaltioiden puolesta: "Meidän täytyy laittaa loppu valtion väheksymiselle. Me olemme valtio!".
Homogeenisten kansallisvaltioiden luominen alkoi Euroopassa Ranskan vähemmistökielten sortamisella vuoden 1789 vallankumouksen jälkeen, ja projekti saatiin päätökseen Balkanin verisen 1990-luvun aikana - aktiivisin vaihe osui viimevuosisadan alkupuoliskon armenialaisten ja juutalaisten kansanmurhiin. Kansallisvaltioiden luontiprosessi kulki kaikkialla käsi kädessä pääomien keräytymisen kanssa. Työväenluokan pilkkominen kansallisuusrajojen mukaan, protektionismi ja tukiaiset olivat nykyisen globaalin talousjärjestelmän perustuskivet, vaikka sittemmin kaksi jälkimmäistä on kuulunut rikkaissa maissa ainoastaan keinovalikoimaan, eikä enää retoriikkaan.
Attac tuntuu olevan aika lailla epävarma tulisiko sen kääntää historian pyörä taaksepäin ja palata vähemmän hohdokkaaseen kansallisvaltioiden aikaan, vai luoda globaali hallitus. Esimerkiksi "kansainvälisten instituutioiden demokratisaatio" ja "veroparatiisien sulkeminen" ovat totaalisessa ristiriidassa Lafontainen peräänkuuluttaman kansallisvaltioiden suvereniteetin kanssa, koska arkikielelle käännettynä tämä "demokratisaatio" tarkoittaisi että esimerkiksi YK:n ja EU:n päätöksenteon perussubjekti ei enää olisi kansallisvaltio vaan yksilö. Nämä liikkeen kaksi siipeä tuntuvat kuitenkin olevan yhtä mieltä että meidän tulisi taistella kansainvälisiä suuryrityksiä vastaan - mutta en näe missään yhtiöiden yksityisten armeijoiden sotia, kaikki suurpääoman intressejä puolustavat sodat soditaan kansallisvaltioiden armeijoiden avulla. Kansallisvaltiot eivät ole menettäneet valtaansa eikä niitä tulla koskaan korvaamaan suuryhtiöillä, koska nämä kaksi eivät voi tulla toimeen ilman toisiaan. "Yhtiövalta" ja "uusliberalismi" ovat tekaistuja vihollisia, joiden tarkoitus on vain voittaa ääniä demareille.
Antti Rautiainen