Kapinatyöläinen #34 - 2003
Poll Tax mellakat 1990
Vuoteen 1990
tultiin Britanniassa varsin mielenkiintoisissa tunnelmissa.
Berliinin muuri oli murtunut, ja kaikki marxilaiset puolueet
enemmän tai vähemmän kriisissä.. Pitkään kasvussa ollut
talous oli kääntymässä jyrkkään laskuun. Thatcherin
uusliberalistinen hallitus oli pitänyt valtaa koko 1980-luvun,
murskaten tänä aikana kaivosmiesten, painotyöläisten,
merimiesten ja monien muiden perinteisen työväenluokan
edustajien yritykset taistella oikeuksiensa puolesta. Ikääntyminen
oli lisännyt entisestään "Rautarouvan" itsepäisyyttä
ja ylimielisyyttä. Hän oli parhaillaan toteuttamassa projektia,
josta kuka tahansa yhtään alamaistensa mielipiteistä
huolestunut poliitikko olisi tarkemmin harkittuaan luopunut.
Englannissa oli vuonna 1380 määrätty satavuotisen sodan ja Mustan surman jälkeisen väestökadon olosuhteissa "poll tax", henkivero. "Poll" on aikoinaan tarkoittanut englanninkielessä päätä. Poll taxin idea onkin juuri se, että jokainen maksaa valtiolle tietyn summan veroa pelkästä oikeudesta olla olemassa. Vero johti ns. Wat Tylerin kapinaan, erääseen Euroopan ensimmäisistä suurista talonpoikaiskapinoista. Kapina oli hyvin vähällä onnistua, Lontoon käsityöläisten liittyessä mukaan talonpoikien rintamaan ja avatessa kaupungin portit talonpoikaisarmeijalle. Hallitseva eliitti sai lopulta kukistettua kapinan, mutta katsoi parhaaksi samalla luopua sen laukaisseesta henkiverosta.
Thatcher ei aikonut ottaa historiasta opikseen. Hän päätti uudistaa kunnallisverotuksen kertaheitolla tekemällä siitä henkiveron. Eli siis jokainen maksaisi täsmälleen saman summan kunnallisveroa, oli rikas tai köyhä. Ja koska paikallishallinnon kulut eivät tietenkään muuttuneet miksikään verouudistuksen vuoksi (julkiset menot itse asiassa kasvoivat Thatcherin kaudella), piti poll taxilla kerätä suurin piirtein sama summa kuin oli aiemmin saatu kokoon asunnon vuokra-arvoon perustuvalla kunnallisverotuksella. Tämä merkitsi käytännössä verotuksen tuntuvaa kiristymistä kaikille muille paitsi rikkaille. Keskivertobritille poll tax merkitsi kunnallisveron korotusta noin kolmanneksella (veron suuruus vaihteli hieman kunnittain). Kunnallisten vuokratalojen asukkaille muutos oli vielä paljon merkittävämpi. Heidän vuokriinsa nimittäin oli sisällytetty kunnallisvero, ja nyt poll tax tuli kokonaisuudessaan sen päälle.
"Can't Pay, won't pay"
Poll tax saatettiin ensin voimaan Skotlannissa vuonna 1989. Hallitseva Konservatiivipuolue oli vuoden 1987 vaaleissa saanut Skotlannissa vain 10 paikkaa 72:sta, vaikka olikin valtakunnallisesti pärjännyt hyvin. Hallitus ajatteli selvästikin, että koska skotit eivät siitä muutenkaan pitäneet, he olisivat ihanteellinen koelaboratorio poll taxille. Saisivatpahan samalla rangaistuksen siitä että äänestivät niin väärin.
Poll taxin saattaminen voimaan Skotlannissa ei varsinaisesti sujunut hyvin. Suuria mielenosoituksia tietenkin järjestettiin ja pubeissa haukuttiin Lontoon herrat maanrakoon. Tällaisiin ilmiöihin konservatiivihallitus oli varmasti varautunutkin. Paljon ongelmallisemmaksi muodostui se, että ihmiset kieltäytyivät sankoin joukoin maksamasta veroa. Vuonna 1989 neljännes koko Skotlannin aikuisväestöstä (noin miljoona ihmistä) jätti veron maksamatta. Kaikkialle Skotlantiin perustettiin paikallisia Anti-Poll Tax Unioneita (APTU) kampanjoimaan poll taxin maksamatta jättämisen puolesta. Kampanja otti hyvin tulta, mutta pääasiallinen syy joukkokansalaistottelemattomuuteen oli luultavasti se että lukemattomilla ihmisillä ei yksinkertaisesti ollut VARAA maksaa keskimäärin noin 350 punnan (yli 500 euroa + viimeisten 14 vuoden inflaatio) suuruista veroa.
"Perinteisen" vasemmiston reaktio poll taxiin oli varsin mielenkiintoinen. Ketään tuskin yllättää se, että Työväenpuolueen puheenjohtaja Neil Kinnock tuomitsi maksamattajättämiskampanjan, ja puolueen 229:stä kansanedustajasta vain 10 tuki sitä. Labourin hallitsemat kunnanvaltuustot karhusivat poll taxia hyvin innokkaasti, koska mitä enemmän kiusaa konservatiivien määräämä vero ihmisille aiheuttaisi, sitä todennäköisemmin he äänestäisivät Labouria seuraavissa parlamenttivaaleissa Eräiden trotskilaisten ja muiden marxilaisten reaktio poll taxiiin sen sijaan ei perustunut taktikointiin, vaan päinvastoin täydelliseen todellisuudesta vieraantumiseen. Socialist Workers Party vastusti kiivaasti kampanjointia maksulakon puolesta, koska sen mielestä veron maksamatta jättäminen oli "atomisoitunutta" vastarintaa, joka ei voisi johtaa minkäänlaiseen työväenluokan järjestäytymiseen (myöhemmin järjestö kyllä tietenkin ilmaantui kyltteineen ja lehdenmyyjineen APTU:jen järjestämiin tilaisuuksiin). Revolutionary Communist Partyn mukaan poll tax ei ollut vastustamisen arvoinen asia, koska siitä ei kärsinyt ainoastaan työväenluokka, vaan myös keskiluokka, eikä siitä näin ollen ollut luokkakysymykseksi!
Työväenpuolueen sisällä toiminut trostskilainen Militant-järjestö (Työväenpuolueesta savustamisen jälkeen Socialist Party) otti toisenlaisen linjan kuin pahin kilpailijansa SWP. Se pyrki valtaamaan spontaanisti syntyneet Anti-Poll Tax Unionit ja esittämään sitten koko kampanjan itsensä organisoimana juttuna. Militant onnistuikin saamaan runsaasti omia miehiään Anbti Poll Tax Unionien ja niiden kattojärjestöjen johtopaikoille. Ylivoimainen enemmistö Poll Tax Unionin aktiiveista oli kuitenkin ihmisiä, jotka eivät olleet aiemmin ottaneet osaa minkäänlaiseen poliittiseen toimintaan, eivätkä todellakaan tunteneet vetoa marxilaisuuteen (Kuten poll tax aktivisti Donald Burnsin kirjaansa "Poll Tax Rebellion" varten tekemät laajat poll tax -aktiivien haastattelut selvästi osoittavat). On oireellista että eräät kaikkein onnistuneimmista poll tax -aktioista tapahtuivat paikkakunnilla, joissa Militantilla ei ollut lainkaan toimintaa.
Poll taxin oli määrä astua Englannissa ja Walesissa voimaan 1.4.1990. Anti-poll tax -kampanja levisi päivän lähestyessä kulovalkean lailla koko manner-Britanniaan (sen verran realismia tuntui suunnitelmiin tihkuneen, ettei poll taxia yritettykään runnoa läpi Pohjois-Irlannissa!). Siinä missä aiemmin mielenosoitukset olivat pysyneet seisoskelun ja kävelyn tasolla, alkoi ihmisten raivo viranomaisia kohtaan nyt konkretisoitua. 2. maaliskuuta 700 ihmistä hyökkäsi erääseen kunnanvaltuustoon, rikkoen ikkunat ja päättäen kokouksen kaaokseen. Samana iltana lontoolaisen Hillingtonin kaupunginosan kunnanvaltuusto joutui pakenemaan kokoustilastaan yli sadan vihaisen ihmisen vallatessa sen. Bristolin kaupungissa puhkesi n. 1000 ihmisen poll tax -mielenosoituksen jälkeen mellakka, johon osallistui noin 2 000 ihmistä. Rikkaiden omaisuutta tuhottiin ja viisi poliisia toimitettiin sairaalakuntoon.
Tärkeintä oli kuitenkin se, että ihmiset olivat valmiit puolustamaan veronmaksusta kieltäytyneitä naapureitaan ulosmittausyrityksiä vastaan. Sheriffin toimistojen miehet saivat vastaansa kiviä heitteleviä vihaisia ihmisjoukkoja, eikä maksurästejä saatu heidän avullaan kerättyä juuri nimeksikään. Sielläkin missä onnistuttiin ulosmittaamaan irtaimistoa, estivät ihmisjoukot pakkohuutokauppoja ja palauttivat tavaroita oikeille omistajilleen.
"Kymmenen tuntia, jotka vavisuttivat
Trafalgar Squarea"
APTU:jen kattojärjestö, All-Britain Anti-Poll Tax Fedration järjesti 31.3.1990 Lontoossa suurmielenosoituksen. Mielenosoitus keräsi 200 000 - 300 000 osanottajaa. Samaan aikaan Glasgowssa osoitti 50 000 ihmistä mieltään poll taxia vastaan. Järjestön Militant-johto kuvitteli tekevänsä Lontoon suurmielenosoituksesta oman puhesirkuksensa, mutta toisin kävi. Niin Militant kuin muutkin vasemmistopuolueet ja niiden kytkösjärjestöt saivat huomata etteivät ihmiset olleet tulleet demoon kuuntelemaan paskapuheita eivätkä ostamaan paskalehtiä.
"Labour and Trade Union Rewievin" toimittaja Walter Cobb kommentoi mielenosoituksen koostumusta näin: "Useat meistä menivät maaliskuun 31. päivän poll tax -mielenosoitukseen myymään L&TUR:ia, kun kaikki vielä kuvittelivat että siitä tulisi vain tavallinen mielenosoitus muiden joukossa. Toivoimme saavamme viestimme läpi monenlaisille ihmisille. Ja me tosiaan löysimmekin monenlaisia ihmisiä - mutta emme sellaisia, jotka olisivat todennäköisiä vakavan poliittisen julkaisun ostajia. Emme saaneet paljoa myytyä, eivätkä muidenkaan vasemmistolehtien myyjät näyttäneet pärjäävän sen paremmin. Vaikka paikalla olikin laaja kirjo erilaisia ihmisiä, niin kuin mielenosoituksissa aina, hämmästyttävän monet osanottajista olivat epäpoliittisia ja ryysyköyhälistöä. Heitä kiinnosti vain Thatcherin vastaisten iskulauseiden huutaminen. Kohtasimme jopa jonkin verran vihamielisiä reaktioita, koska identifioimme itsemme osaksi laajaa työväen- ja ay-liikettä, sen sijaan että olisimme käyttäneet jotakin sellaista verenpunaista titteliä kuin "Punainen Paasaaja" tai "Sosialistinen Päähänhakkaaja"
Vaikka väki olikin vihaista, se oli poliisi, joka laukaisi jännityksen mellakaksi. Joidenkin satojen mielenosoittajien asetuttua kadulle istumaan Whitehallin eteeen, kytät hyökkäsivät väkijoukkoon pampuin, hevosin, autoin ja moottoripyörin. Mielenosoittajat ryhtyivät kiivaasti puolustamaan itseään ja tovereitaan. Tapahtumasta muodostui eräs Britannian historian suurimmista mellakoista. Mellakkapoliisitt saivat maksaa kalliisti hyökkäyksestään tavallisten työläisten kimppuun. Heitä heiteltiin kivillä, pulloilla ja kaikella mahdollisella käteen osuvalla, potkittiin, lyötiin ja huidottiin rautatangoilla. Poliisin ilmoituksen mukaan mellakointiin osallistui 3 000 - 3 500 ihmistä, todellista määrää tuskin kykenee kukaan luotettavasti arvioimaan.
Mellakointi levisi Trafalgar Squarelta nopeasti rikkaiden asuma-alueille. Lukemattomia juppi-autoja sytytettiin tuleen, samoin Etelä-Afrikan suurlähetystö (Apartheid-hallinto oli tuolloin vielä vallassa). Hienostokauppojen ikkunoita hajotettiin ja tavaroita ryöstettiin ympäri West Endiä. Laajat alueet Lontoon varakkaassa keskustassa olivat koko loppupäivän ja yön täydellisesti poliisin kontrollin ulkopuolella. Hienostokaupunginosien asukkaat järkyttyivät pahanpäiväisesti siitä että slummiutuvien alueiden asukkaat eivät nyt tuhonneetkaan omaa kaupunginosaansa, vaan tulivat purkamaan raivonsa heidän asuinalueeseensa.
Yli 350 poliisia loukkaantui, loukkaantuneiden mielenosoittajien määrästä ei ole tarkkaa tietoa, koska useimmat ymmärsivät että oli viisainta olla menemättä sairaalaan hoidattamaan haavojaan. Mellakoiden aikana pidätettiin kaikkiaan 391 ihmistä. Jälkeenpäin pidätettiin vielä satoja ihmisiä lisää suoraan kotoaan. Koska mellakka oli alkanut spontaanisti, hyvin harvat olivat käyttäneet minkäänlaista naamiota. Mellakoita tutkimaan perustettiin 125 henkinen poliisin erikoisryhmä, jolla ei ollut mitään muita työtehtäviä. 27 ihmistä tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin.
Viranomaiset luonnollisestikin julistivat mellakan olleen tarkkaan organisoitu. Organisaattorikin löytyi: anarkistinen Class War -järjestö. Class War oli samannimisen lehden ympärille rakennettu organisaatio. Kyseinen lehti oli tullut maankuuluksi suorasanaisesta työväenluokan väkivaltaisen joukkotoiminnan ihannoinnista (joukkotoiminnan vastakohtana massoista vieraantuneelle "kaupunkisissitoiminnalle"). Lehden räväkkä ja humoristinen tyyli oli saavuttanut laajan lukijakunnan tavallisten duunarien keskuudessa, 15 000 kappaleen painos myytiin säännöllisesti loppuun.
Mellakointiin osallistui satoja anarkisteja niin Class Warista kuin sen ulkopuoleltakin, ja poll taxin vastaiseen kampanjaan varmasti tuhansia. Väitteet siitä että Class War olisi organisoinut mellakat olivat kuitenkin täyttä fantasiaa. "Tämä osoittaa kuinka vähän heillä oli kosketusta todellisuuteen. Kaikki ne ihmiset, jotka mellakoivat olivat täysin kykeneviä tekemään sen itse. He eivät tarvinneet Class Waria tai ketään muutakaan johtamaan itseään", kommentoi lehden toimituskunta poliisien ja poliitikkojen väitteitä vuosia myöhemmin.
Vasemmistopuolueiden lausunnot mellakoiden jälkeen erosivat hyvin vähän konservatiivien vastaavista. "On mahdoton uskoa että näin suuren mittakaavan väkivalta olisi spontaania. Lauantaina [mellakoiden aikana] vaadin varoittavana esimerkkinä toimivia tuomioita niille joiden todettiin syyllistyneen rikoksiin. Tänään pyydän saada painottaa että on yhtä tärkeää - kenties vieläkin tärkeämpää - asettaa syytteeseen ne, jotka suunnittelivat ja organisoivat tämän verilöylyn" julisti Työväenpuolueen varjohallituksen sisäministeri Roy Hattersley seuraavalla viikolla. Militantin trotskilaiset panivat vielä paremmaksi. ABAPTF:n Militantiin kuuluvat johtajat Tommy Sheridan ja Steve Nally eivät ainoastaan tuominneet kaikkia poliiseja vastaan taistelleita, vaan kertoivat suorassa TV-lähetyksessä olevansa valmiita ilmoittamaan poliisille mellakoitsijoiden nimiä. Militantilaiset yrittivät myöhemmin epätoivoisesti selitellä vihaisille anti-poll tax aktivisteille johtajiensa lausuntoja.
Demareiden ja leninistien ankkalammikon ulkopuolella reaktiot mellakoihin olivat kovasti toisenlaisia. Välittömästi mellakoiden jälkeen tehdyssä Sunday Correspondin mielipidetiedustelussa 32% vastanneista ilmoitti pitävänsä mellakoita ymmärrettävinä, koska poll tax oli niin epäoikeudenmukainen. Uutiset mellakoinnista saivat punnan arvon laskemaan niin Wall Streetillä kuin kaukoidänkin pörsseissä, koska niin massiivista mellakkaa pidettiin osoituksena Britannian poliittisesta epävakaudesta. Australian New South Walesin osavaltion oikeistohallitus luopui kiireen vilkkaa omista poll tax -suunnitelmistaan Trafalgar Squaren tapahtumien vuoksi. "Täällä raivottaisiin kuin bersekit", totesi hallitsevan liberaalisen puolueen poliitikko George Buckworth lakonisesti.
Voitto!
Taistelu poll taxia vastaan jatkui Trafalgar Squaren mellakoiden jälkeen entistä kiivaampana. 18 miljoonaa ihmistä jätti vuoden 1990 aikana poll taxin kokonaan tai osittain maksamatta. Yritykset karhuta veroa kilpistyivät Englannissa ja Walesissa samanlaiseen fyysiseen vastarintaan kuin Skotlannissakin. Veron maksamatta jättäneiden haastaminen oikeuteen ei onnistunut sen paremmin. Syytetyt pyrkivät oikeudessa viivyttämään käsittelyä niin että yhden poll tax -jutun läpivienti saattoi kestää tunnin. Massaoikeudenkäynnit muuttuivat farsseiksi, joissa vain muutaman haastetun juttu ehdittiin viedä läpi, loppujen jutut jouduttiin mitätöimään, koska niitä ei saatu käsiteltyä. Oikeuteen haastaminen olisi toiminuti vain mikäli useimmat haastetut olisivat säikähtäneet haastetta ja maksaneet veron suosiolla. Sitä useimmat eivät kuitenkaan tehneet, poll tax -kampanjan tuoman joukkovoiman ansiosta.
Valtiolla oli kyllä myös mahdollisuus tuomita ihmisiä vankeusrangaistuksiin veron maksamatta jättämisestä. Joitakin kymmeniä näkyviä anti- poll tax aktivisteja tuomittiinkin muutaman kukauden pituisiin vankeusrangaistuksiin, mutta tällä ei ollut toivottua pelotusvaikutusta veron maksamatta jättäneisiin massoihin. Poll taxista oli tullut katastrofi paitsi poliittisesti myös taloudellisesti. Kunnanvaltuustot olivat joutuneet Skotlannissa nostamaan poll taxia kattaakseen saamatta jääneet tulot, mikä puolestaan oli saanut entistäkin useammat jättämään veron maksamatta. Seuraavalla tilikaudella sama olisi mitä ilmeisimmin edessä myös Englannissa ja Walesissa. Konservatiivipuolueen johdossa alkoi syntyä yhä laajempi yksimielisyys siitä että poll taxista olisi pakko päästä eroon. Ongelma oli vain siinä, että Thatcher oli julkisesti julistanut ettei tulisi tekemään mitään "U-käännöstä" poll taxin suhteen.22.11.1990 Margareth Thatcher käveli itkien ulos Downing Street 10:stä. Hänen oma puolueensa oli sysännyt hänet pääministerin paikalta katkeraksi eläkeläiseksi. Uusi pääministeri John Major antoi uudelle ympäristöministerille Michael Heseltinelle tehtäväksi poll taxista eroon hankkiutumisen. Vuoden 1991 maaliskuussa hallitus julisti että poll tax korvattaisiin huhtikuusta 1993 alkaen asunnon arvon mukaan määräytyvällä "council taxilla" . Lontoossa järjestettiin suuri voitonmarssi, jossa poliisien ja Militantin suureksi närkästykseksi Class Warin liput keräsivät taakseen kaikkein suurimmat joukot. Poll taxin tarinan epilogi nähtiin vuonna 1999, kun kaikki yhä karhuamatta olevat poll tax-velat raukesivat kuuden vuoden vanhenemisajan vuoksi. Viiden miljardin punnan edestä veroja jäi ikuisiksi ajoiksi keräämättä.
Useimmat britit tavallisista katujentallaajista poliitikkoihin ovat valmiita sanomaan että Trafalgar Squaren mellakka kaatoi poll taxin ja Thatcherin. He eivät ole pahasti väärässä, vaikka veron joukkomaksamattomuudella olikin varmasti suurempi vaikutus. Poll tax -mellakat osoittivat hallitukselle ja koko maailmalle kuinka suurta vihaa Thatcherin politiikka herätti tavallisten brittien keskuudessa. Sitä tapahtumaa Britannian poliittinen historia ei vähään aikaan unohda. Eikä sitä ole syytä unohtaa täällä Suomessakaan.
Mika Sakki
Poll tax -mellakoista Class War -henkinen uutisointi Kapinatyöläisessä 2/1990.