Kapinatyöläinen #35 - 2004
Pääkirjoitus
Anarkismi liitetään Suomessa ja monissa muissakin maissa nykyään usein punk-kulttuuriin. Ja kyllähän suomalaisessa anarkistiskenessä onkin paljon entisiä ja nykyisiä punkkareita. Hyvin moni (ehkä enemmistö) tulee kuitenkin mukaan toimintaan täysin muuta kautta. Niinpä moni anarko kokee ärsyttäväksi punk-musiikin hallitsevuuden tukikeikkojen ja erilaisiin tapahtumiin liittyvien bileiden musiikkirepertuaarissa. Tällainen ärtyneisyys johtaa toisinaan käsityksiin, että monien anarkistien ja anarkismista kiinnostuneiden olisi helpompi tulla mukaan toimintaan, jos sen imago ei olisi niin punk.
Kadunvaltauksissa puolestaan on teknomusiikin hallitseva asema ollut ainakin Helsingissä jokavuotinen keskustelun aihe. Toisten mielestä tapahtumien painottuminen tanssiin levittää niiden poliittista puolta muidenkin kuin valmiiksi yhteiskunnallisista aiheista kiinnostuneiden ulottuville; toisten mielestä taas hautaa poliittisen puolen alleen. Niin kadunvaltausten kuin muidenkin vaihtoehtotapahtumien musiikkiesiintyjiä valittaessa on muutenkin tullut esille alakulttuurikysymyksiä. Usein sanotaan että pitäisi saada enemmän tähän tai tuohon alakulttuuriin kuuluvia esiintyjiä, ikään kuin kyseisten alakulttuurien vetämiseksi mukaan toimintaan. Sitten jotkut puolestaan sanovat, ettei tällainen maksaisi vaivaa, koska sen ja sen alakulttuurin edustajia ei kuitenkaan saapuisi tapahtumaan niin paljon että heidän pitäisi antaa vaikuttaa sen luonteeseen.
Edellä mainitut kysymykset eivät liity ensisijaisesti yhtenäiskulttuurin hajoamiseen, vaan pikemminkin ristiriitaisiin näkemyksiin elämäntapavalintojen merkityksestä.. Pukeutumalla jollekin tietylle vastakulttuurille tyypillisellä tavalla yksilö tavallaan julistaa olevansa ulkopuolinen - olkoonkin että hän yleensä on jatkuvasti tekemisissä kaikenlaisten ihmisten kanssa työpaikallaan, koulussaan, vapaa-ajanvietossaan tms. Tällainen ulkopuolelle asettuminen tuntuu ainakin äkkiseltään olevan ristiriidassa sen anarkismin peruspyrkimyksen kanssa, että kaikki ihmiset ulkonäöstään riippumatta tulisivat tietoisiksi omasta voimastaan hoitaa asioita yhdessä muiden ihmisten kanssa. On myös selvää että "omituinen" pukeutuminen voi helposti tehdä valtakulttuurin pukeutumiskoodeja noudattavan jo etukäteen torjuvaksi kaikkia "tuollaisten friikkien" puheita kohtaan.
Toisaalta taas tuttavapiiriin kuuluva mukava punkkari voi saada ihmiset kyseenalaistamaan ennakkoluulojaan, ei vain punkkareiden suhteen, vaan laajemminkin. Ja eikö sitä paitsi ole paljon hedelmällisempää yrittää saada mahdollisimman monet ihmiset kyseenalaistamaan vallitsevia normeja kuin yrittää itse sopia niihin mahdollisimman hyvin? Onhan vallitseva yhteiskuntajärjestys lopulta kuitenkin pakko haastaa, jos sen haluaa kumota.
Tässä Kapiksen numerossa käsitelläänkin erilaisia vastakulttuureita vastarinta-asenteen edistäjinä ja uuden rakentajina. Skaala ulottuu merirosvoista ja katujengeistä kansanperinteen kautta taiteeseen - luvalliseen ja luvattomaan. Mukana on luonnollisesti myös artikkeli siitä mitä anarkopunk varsinaisesti on. Mukaan teemaan sopii hyvin myös bostonilaisten elokuvateatterin koneenkäyttäjien kertomus vastakulttuurien ulkopuolelle murtautumisen tärkeydestä. Myös hakkerikulttuuria oli tarkoitus käsitellä ensi käden tiedon kautta, mutta artikkelia ei saatu tähän numeroon - noloa kyllä - tietokoneongelmien takia! Juttu nähtänee seuraavassa numerossa. Sen teema on vielä auki, mutta kaikenlaisia artikkeleita otetaan mieluusti vastaan.