Kapinatyöläinen #37 - 2005
Anarkismi Rio De Janeriossa
Brasilialainen anarkisti Mariana Affonso Penna vieraili Suomessa loppuvuodesta 2004. Tämä juttu perustuu lähinnä hänen haastatteluunsa.
Historiaa
Anarkismi, ja samalla työväenliike, tuli Brasiliaan 1800-luvun lopulla, pääasiassa italialaisten siirtolaisten mukana. Vuonna 1889 perustettiin Brasilian viidakoihin maailman ensimmäinen anarkistinen siirtokunta, Cecilia. Siirtokunta syntyi samana vuonna kun Brasilia muuttui keisarikunnasta tasavallaksi. Tasavalta ei kuitenkaan kauaa katsonut anarkistista yhteiskuntaa rajojensa sisäpuolella, vaan murskasi siirtokunnan jo muutaman vuoden kuluttua.
Anarkismi pysyi kuitenkin hegemonisessa asemassa Brasilian työväenliikkeessä noin vuoteen 1920 saakka. On kuvaavaa, että Brasilian kommunistisen puolueen perusti Venäjän vallankumouksen jälkeen 11 anarkistia ja 3 kommunistia. Anarkistit kävivät Brasiliassa monia menestyksekkäitä lakkotaisteluita, onnistuen toisinaan jopa saavuttamaan väliaikaisesti 8 tunnin työpäivän joillekin työpaikoille (siinä missä työpäivät saattoivat pahimmillaan olla jopa 16-tuntisia.). Koska ylivoimainen enemmistö brasilialaisista oli 1900-luvun alussa lukutaidottomia, panostivat anarkistit voimakkaasti kansanopetukseen ja teatteritoimintaan. Opettamalla työläisiä lukemaan mahdollistettiin tehokkaampi aatteen levitys, ja teatterin avulla puolestaan voitiin harjoittaa propagandatoimintaa lukutaidottomienkin keskuudessa. Anarkistisella työväenliikkeellä olikin merkittävä vaikutus lukutaidon yleistymisessä Brasiliassa.
1920-luvulta lähtien anarkistit alkoivat kuitenkin menettää asemiaan Brasilian työväenliikkeessä. Osittain tämä johtui kommunismin noususta Venäjän vallankumouksen jälkeen, osittain anarkistien vainoista ja massakarkotuksista takaisin Eurooppaan. 1910-luvulla anarkisteja vangittiin joukoittain ja vietiin viidakon keskelle perustettuihin erityisiin anarkistikeskitysleireihin. Vain kolme näihin leireihin viedyistä onnistui pakenemaan viidakon läpi; kaikki muut kuolivat. Vuonna 1930 nousi Brasiliassa sotilasvallankaappauksella valtaan kenraali Vargas. Vargasin hallituksessa oli eräässä vaiheessa kommunisti työministerinä, samaan aikaan kun anarkistien vainoaminen jatkui. Euroopan fasistijohtajia ihailevien sotilasdiktaattorien yhteistyö kommunistien kanssa oli Latinalaisessa Amerikassa suhteellisen yleistä maailmansotien välisenä aikana, ja tästä omalaatuisesta ilmiöstä tuntuu alueella kaikuja vieläkin.
Anarkistinen liike ei missään vaiheessa tuhoutunut Brasiliassa aivan täydellisesti. Vuosien 1964-1985 sotilasdiktatuurikaudellakin maassa esiintyi anarkistista vastarintatoimintaa. Brasilian anarkistiliikkeellä on siis katkeamaton, vaikkakin hento, jatkumo 1800-luvulle saakka.
Nykyisyyttä
Brasilialle on Marianan mukaan ollut Vargasin valtakaudelta saakka tyypillistä tietynlainen eristyneisyys sekä suhteessa muuhun Latinalaiseen Amerikkaan että myös maan eri osien välillä (Brasiliahan on pinta-alaltaan maailman viidenneksi suurin valtio). Eri puolilla maata toimivat anarkistit ovat usein hämmästyttävän tietämättömiä toisistaan. Poikkeuksen muodostavat anarkopunkkarit, jotka tuntuvat verkostoituneen todella hyvin, mutta jotka eivät Brasilian anarkistiliikkeessä kuitenkaan ole kovin merkittävä ryhmä. Maassa toimii lukemattomia eri suuntauksia edustavia paikallisia ja valtakunnallisia anarkistijärjestöjä, joiden tarkkaa määrää Mariana ei uskaltaudu arvaamaan, kuten ei myöskään anarkistien kokonaismäärää Brasiliassa. Mariana itse toimii Rio de Janeiron anarkistiliitossa Hän arvioi kotikaupungissaan olevan ”todella, todella aktiivisia anarkisteja” ehkä 200. Toimintamuodot ovat moninaisia. Anarkosyndikalisteja toimii mm. Petrobrasissa, Brasilian valtion omistamassa öljy-yhtiössä, jolla on Suomen Nesteen tavoin nykyään runsaasti toimintaa myös muissa maissa. Anarkosyndikalistit olivat aktiivisesti mukana mm. vuoden 1999 menestyksekkäässä Petrobrasin yksityistämisen vastaisessa lakossa. Yhtiö on myöhemmin erottanut joitakin aktiivisia anarkisteja, joista osan se on myöhemmin joutunut ottamaan takaisin työntekijöidensä laajan solidaarisuuskampanjan tuloksena.
Vuonna 2004 Rioon perustettiin anarkistinen sosiaalikeskus Centro de Cultura Sociale de Rio de Janiero, kaupungin paikallisen anarkistiliiton toimesta. Keskus harjoittaa mm. runsaasti aikuiskoulutustoimintaa kaupungin slummeissa. Kaupungissa toimii myös useita anarkistien pyörittämiä vallattuja taloja, joista monet asunnottomat ovat löytäneet kodin, vaikka talonvaltaus ei Brasiliassa olekaan helppoa, hyvin väkivaltaisten poliisivoimien vuoksi. Myös anarkistinen julkaisutoiminta on Riossa aktiivista.
Ympäri Brasiliaa huomiota herätti vuonna 2003 Salvadorin kaupungissa anarkistien aloitteesta käynnistetty koululakko. Salvadot on Bahian osavaltiossa, Atlantin rannikolla, sijaitseva kaupunki, jonka asukkaista noin 90% on mustia. Monet koululaiset joutuvat matkaamaan jopa 20 kilometriä kouluun, kaupungin laidoilla sijaitsevista slummeista. Tällaiset koulubussimatkat tulevat hyvin kalliiksi köyhille. Bussiyhtiöiden julkistettua suunnitelman nostaa koulubussien taksoja, alkoivat paikalliset anarkistit organisoida koululakkoa. Lakko kasvoi pian spontaaniksi joukkoliikkeeksi. Täydellinen koululakko kesti kuusi viikkoa, josta kaksi ja puoli viikkoa koulut olivat vallattuina. Joukkovoimansa havaittuaan teini-ikäiset koululaiset alkoivat vaatia bussimaksujen laskemista nostamisen sijaan. Lopulta bussiyhtiöiden oli pakko taipua, ja taksat tosiaan laskivat nousemisen sijaan. Anarkistitoiminta on Marianan mukaan Salvadorissa muutenkin poikkeuksellisen organisoitunutta, Brasilian mittapuun mukaan.
Sao Paolossa järjestettiin syyskuussa 2004 kansainvälinen anarkistikongressi paikallisen anarkistisen julkaisukollektiivin ja Brasilian anarkistiliiton toimesta (joka on eri organisaatio kuin esimerkiksi Rio de Janeiron anarkistiliitto tai Vallankumouksellisten anarkistien liitto). Marianan tietojen mukaan tapahtuma oli erittäin hedelmällinen, vaikka korkeat osallistumismaksut (yliopiston tilan vuokran kattamiseksi) estivätkin hänen mukaansa hyvin monia kiinnostuneita osallistumasta. Tapahtuman aikana sattui myös yhteenotto kyttien kanssa, näiden tultua pidättämään anarkistisia T-paitoja ym. kaupitellutta toveria laittomasta katukaupustelusta (ks. Kapis 36).
Marianan mukaan yhteistyö eri anarkistiryhmien välillä on viime aikoina voimakkaasti kasvanut Brasiliassa. Hän näkee tämän erittäin positiivisena ilmiönä, koska juuri hajanaisuus on hänen mukaansa ollut Brasilian anarkistisen liikkeen suurin ongelma. Myös muiden yhteiskunnallisten liikkeiden kanssa on verkostoiduttu. Anarkisteja on mukana mm. Brasilian maattomien liikkeessä (MST), vaikka liikkeen johto edustaakin jonkinlaista maolaisuutta. Myös huhtikuussa 2004 tapahtuneeseen Stora Enson eucalyptusplantaasin valtaukseen osallistui anarkisteja. Valtauksen aikana kaadettiin eucalyptuspuita ja istutettiin maissia, papua ja maniokkia tilalle. Ylikansallisten suuryritysten (ennen kaikkea juuri Stora Enson) omistamat eucalyptusplantaasit vievät Brasiliassa valtavia maa-alueita ruokakasveilta, samaan aikaan kun presidentti Lulan maattomille lupailema maareformi antaa odottaa itseään. MST:n johto päätti lopettaa Stora Enson eucalyptusviljelmän valtauksen muutaman viikon jälkeen, vaikka rivivaltaajat (anarkistit mukaan lukien) olisivat halunneet jatkaa taistelua. Osa Brasilian maanvaltaajista onkin irrottautunut MST:stä ja perustanut omia valtauksiaan viidakoihin. Maattomien liikkeen lisäksi Brasiliassa toimii myös erityinen kaupunkien asunnottomien liike, jonka valtauksiin anarkistit ovat myös osallistuneet aktiivisesti.
Mariana näkee anarkismin tulevaisuuden Brasiliassa varsin valoisana. Nykyinen anarkistitoiminta tuntuu tietysti pieneltä, jos sitä vertaa 1900-luvun alun liikkeeseen, mutta liike on selvästi kasvanut viime vuosina. Lisäksi huomattavasti parantunut verkostoituminen on johtanut olemassa olevien resurssien aiempaa tehokkaampaan hyödyntämiseen.
Mika Sakki