Kapinatyöläinen #38 - 2004
Pääkirjoitus
Kuten huomaatte, lukee lehden kannessa jälleen ”Kapinatyöläinen”, välillä käytetyn ”Kapiksen” sijaan. Lukijoiden kanta asiaan on tullut vuosien mittaan selväksi, ja toimituskollektiivi on nyt yksimielisesti todennut teidän olevan oikeassa. Kiitämme hyvästä neuvosta!
Tämänkertaisen Kapinatyöläisen teemana on rasismi ja fasismi – ja ennen kaikkea niiden vastustaminen. Kuten tavallista, teemaa pyritään lähestymään monipuolisesti. Fasistinen ajattelu ilmenee lukemattomin eri tavoin, joista monet pyrkivät piilottamaan lähtökohtansa erilaisten käsitteellisten silmänkääntötemppujen taakse. Niinpä hitaasti mutta varmasti fasistista valtiokoneistoa rakentava Vladimir Putin juhlisti äskettäin näyttävästi ”fasismista saatua voittoa” – aivan kuten spontaanisti syntyneet työläisneuvostot murskanneen ”Neuvostoliiton” punaiset fasistit ennen häntä. ”Demokratian puolesta” sotivissa Yhdysvalloissakin alkavat viranomaisten toimintamahdollisuudet ”epäilyttäviksi” päätettyjen henkilöiden suhteen vähitellen olla tasolla, joka olisi kelvannut Gestapollekin. Israelissa puolestaan rasistisen ja fasistisen ajattelun mitä syvimmin sisäistäneet äärijuutalaiset nimittelevät vapauden ja monikulttuurisuuden puolesta taistelevia juutalaisia silmää räpäyttämättä ”natseiksi”. Eri puolilla länsimaita kaikenlaiset pikkulinkolat jakelevat moraalisia tuomioitaan ”maapalloa kuormittaville” kolmannen maailman asukkaille, samaan aikaan kun itse nauttivat täysin siemauksin omasta jälkiteollisesta olemassaolostaan. Islamistien pommi-iskut taas tuovat elävästi mieleen Italian fasistien 70- ja 80-luvuilla toteuttamat pommiattentaatit, joissa myöskin oli periaatteena uhrien täydellinen valikoimattomuus. Tällaisia esimerkkejä voisi luetella loputtomiin.
Onkin tärkeää tiedostaa etteivät fasismi ja natsismi ole syntyneet köyhyydestä tai tietämättömyydestä, vaan tiettyjen ihmisten pakkomielteisestä vihasta pelkkää ihmisten samanarvoisuuden ajatustakin kohtaan. Poliittiseksi vallaksi tällaiset pakkomielteet muuttuvat siinä vaiheessa kun riittävän monet alkavat kuvitella että ylemmyydentunne riittää korvaamaan todellisen oman elämän haltuunoton. Nykyinen yhteiskuntajärjestyksemme on erinomaista kasvualustaa tällaiselle ajattelulle. Hallitseva eliitti pyrkii päivittäin vakuuttamaan meille että onni syntyy passiivisesta alistumisesta kapitalistisen koneiston heittopussiksi, joka ottaa työpaikan sieltä mistä käsketään, vaihtaa sitä kun käsketään, ja ostaa kiitollisena kaikkea mitä mainokset tyrkyttävät. Äärioikeistolaiset liikkeet ovat hallitsevalle eliitille vaaraton tapa kapinoida mitättömyyden ja tarkoituksettomuuden tunteita vastaan. Ne eivät uhkaa kulutusnihilismiin perustuvaa yhteiskuntajärjestystä, koska ne jakavat sen kanssa saman arvomaailman. Niin uusliberalismi kuin fasismikin nostavat itsekkyyden moraaliseksi ihanteeksi ja käskevät ihmisiä unohtamaan asioiden turhan pohtimisen ja luottamaan epämääräisen eliitin kykyyn tietää heidän puolestaan mikä heille on parasta. ”Brändiuskollisuuden” perusta on sama kuin ”rotutietoisuuden”: järjen vähättely ja irrationaalisen kokemisen ihannointi.
Rasismia ja fasismia vastaan ei siis taistella pönkittämällä nykyjärjestelmää, vaan murskaamalla se. Paras ase vahvan johtajan kaipuuta ja hysteerisiä viholliskuvia vastaan on tehdä ihmiset tietoisiksi mahdollisuuksistaan rakentaa yhdessä parempaa maailmaa. Voimattomuuden tunteen voi voittaa vain parantamalla oman elämänsä ehtoja itse, odottamatta apua ylhäältäpäin.
Tässä numerossa esitellään laajasti eräs suoraan vaikuttamiseen perustuva järjestö, 100-vuotista taivaltaan juhliva syndikalistinen ammattiliitto Industrial Workers of the World. Merkkipäivän muistamisen tekee Kapinatyöläiselle erityisen olennaiseksi se, että suomalaisilla on ollut kyseisessä liikkeessä merkittävä rooli. Eikä kyse ole menneisyyteen, vaan tulevaisuuteen katsovasta liikkeestä…