Hotelli Bauenin työntekijät ottivat rakennuksen haltuunsa vuonna 2003.

On kulunut jo viisi ja puoli vuotta Argentiinan talouskriisin synnyttämästä kansannoususta, jolloin Buenos Airesin asukkaat nousivat yhdessä vastustamaan maan epäonnistunutta uusliberalistista politiikkaa ja maailmanpankin kehittämissuunnitelmia. Talouden romahdus syöksi argentiinalaiset köyhyyteen, työttömyyteen ja epävarmuuteen, mikä antoi kansalaisille kouriintuntuvan esimerkin globaalin kapitalismin synkimmistä puolista. Noustessaan vastustamaan korruptiota ja epäoikeudenmukaisuutta argentiinalaiset synnyttivät samalla pysyviä kansanliikkeitä joiden vaikutus kantaa yhä hedelmää vielä mellakoiden jälkeenkin. Vastalauseena kapitalistisen järjestelmän epäoikeudenmukaisuutta kohtaan maahan on syntynyt työläisjohtoisia uudelleen käynnistettyjä tehtaita, työttömien yhdistyksiä ja poliittisesti aktiivista asukastoimintaa.

Tehtaiden uudelleenkäynnistäminen antaa innostavan esimerkin koko maailman työväenluokalle. Tämä The Economist-lehden tuomitsema esimerkki omistusoikeuden heikkenemisestä on noussut Argentiinassa keskeiseksi toimintamuodoksi taistelussa kapitalistista epävakautta vastaan. Haastaessaan kapitalistiset toimintaperiaatteet uudelleenkäynnistetyt yritykset ovat samalla pyrkineet korvaamaan vanhan kilpailun, epävarmuuden ja pelon kulttuurin solidaarisuuden, tasa-arvon ja yhteistyön hengellä. Tänä kesänä olen vieraillut useissa työläisjohtoisissa yrityksissä haastattelemassa työläisiä ja kysymässä heidän kokemuksistaan.

Una Empresa Nacional

Hotelli Bauenista on tullut yksi yritysten uudelleenkäynnistyksen symboleista Buenos Airesissa. Kun entiset omistajat erottivat työntekijät ja sulkivat hotellin, nelisenkymmentä entistä työntekijää päätti ottaa sen uudelleen haltuunsa. Rakennus vallattiin vuonna 2003 muiden työläisten ja aktivistien avustuksella, jonka jälkeen hotellin työntekijät ovat kamppailleet saadakseen yritystoiminnan käyntiin ja pitääkseen toiminnan demokraattisena ja tasa-arvoisena. ”Tarkoituksenamme on pitää työyhteisö vapaana riistosta ja toimia mahdollisimman demokraattisella pohjalla”, sanoo hotellissa työskentelevä Jorge. Työntekijöiden neuvokkuudesta huolimatta hotellin toiminta kohtaa jatkuvaa vastustusta valtion taholta. Hotellin käynnissä pitämiseksi on vaadittu jatkuvaa tukea niin yhteisöltä kuin poliittisilta ryhmiltäkin. ”Vaikka toimintamme ei ole sinänsä laillista, saamme tarvittavan tuen ja oikeutuksen suoraan yhteisöltä”, sanoo hotellissa työskentelevä Federico.

Hotellin menneisyys tekee Bauenin nykytilasta erityisen mielenkiintoisen. Vuonna 1978 avattu hotelli on jäänne ajalta jolloin maata hallinnut sotilasdiktatuuri kidutti ja murhasi kymmeniätuhansia vallankumouksellisuudesta epäiltyjä, ja juuri Bauen nähtiin maata hallinneen eliitin symbolina. Myöhemmin hotelli toimi maassa vaikuttaneiden kansainvälisten liikemiesten ja heidän kätyreinään toimineiden korruptoituneiden poliitikkojen kohtaamispaikkana. ”Entinen presidentti Menem ja muu vastaava roskasakki tapasi pyöriä täällä”, sanoo Jorge hotellin menneisyydestä kysyttäessä. Hotellin yläkerrosten sviiteistä avautuvaa näkymää tarkastellessa voikin hyvin kuvitella pääoman ja poliittisen vallan edustajien katselleen korkeuksista kaupunkiaan kuin valtakuntaansa tarkastelleet kuninkaat. Nyt tätä hotellia hallitsevat kuitenkin työläiset, ja riiston ja epätasa-arvon sijasta rakennus symboloi heidän uskoaan tasa-arvoon ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.

”Kun lama iski vuonna 2001, maahan alkoi tulvia halvan peson houkuttelemia turisteja ja me huomasimme voivamme jatkaa toimintaa laskusuhdanteesta huolimatta”, sanoo Federico. On kohtalon ironiaa, että hotellin työntekijät pystyivät kääntämään uusliberalistisen järjestelmän epäonnistumisen omaksi hyödykseen, samalla kamppaillen vallitsevaa järjestelmää vastaan. ”Kenenkään on turha tulla väittämään ettemmekö me olisi vallankumouksellisia laskuttaessamme joltain jupilta työläisen kuukausipalkan suuruisen hinnan huoneesta” Otettuaan liiketoiminnan omiin käsiinsä Bauenin työläiset ovat pystyneet palkkaamaan yli sata uutta työntekijää. ”Tämä on mukava työpaikka”, sanoo Lucio, yksi uusista työntekijöistä ”täällä työntekijällä on mahdollisuus oppia uutta”. Kapitalistisille työyhteisöille ominaisen epäluuloisuuden ja oman aseman turvaamisen sijasta Bauenin arvomaailmassa oman osaamisen jakaminen muille on kaikkien yhteisen edun mukaista.

Yksi Bauenin merkittävistä piirteistä on se, että hotelli tarjoaa toimintatiloja erilaisille työväenyhdistyksille ja muille sosiaalisesti merkittäville järjestöille. Hotellin tarjoama solidaarinen ympäristö on tehnyt paikasta merkittävän kohtaamispaikan useiden eri alojen toimijoille, kaupungin metrotyöläiset tekivät paikasta lakkopäämajan menestyksekkäässä taistelussaan lyhyempien työaikojen ja parempien palkkojen puolesta. Jo hotellin aula on osoitus solidaarisuudesta muita itsehallinnollisia tuotantolaitoksia kohtaan. Työläisjohtoinen kenkätehdas esittelee tuotteitaan hotellin ikkunassa ja hotellin kahvilan kiiltävät lattialaatat on toimitettu Zanonin keramiikkatehtaasta, jonka työntekijät yöpyvät hotellissa ilmaiseksi kaupungissa käydessään. Aulan seiniä koristavat vaikuttavat luokkataistelua kuvaavat seinämaalaukset. Hotellin tiloissa järjestetään toistuvasti myös teatteria ja erilaista radiotoimintaa.

Impresa Chilavert

”Minun aatteeni on työ”, sanoo Pompeyan kaupunginosassa toimivan Chilavert-painotalon työntekijä Fermin. ”Minun mielestäni ei ole oikein että pomo lihoo työläisen kärsiessä”. Chilavert vallattiin vuonna 2002 entisen omistajan annettua työläisille potkut. Tätä ennen omistaja oli kunnostautunut jättämällä rästiin jääneet palkat maksamatta, hävittämällä työntekijöiden eläkerahat ja yrittämällä vielä lainvastaisesti myydä painokoneet konkurssipesästä. Valheisiin ja maksamattomiin palkkoihin kyrpiintyneet työntekijät päättivät viimein ottaa tehtaan haltuunsa. ”Suurimman osan valtauksesta minä vietin keittiössä”, naureskelee Fermin kertoessaan työläisten onnistuneesta vastarinnasta poliisien yritettyä häätää valtaajia. ”Minä otin yhteyttä tiedotusvälineisiin ja ilmoitin, että poliisien aikeet johtaisivat onnistuessaan joukkomurhaan”. Nyt tehdas työllistää 15 ihmistä, joista kaikki saavat suurin piirtein samaa palkkaa perhetilanteesta riippuen.

Kuten Bauenissakin, solidaarisuus ja yhteistyö ovat keskeisiä Chilavertin arvomaailmassa. Tehtaan pyörittämiseen vaadittavien tilausten lisäksi he painavat myös liikkeen kannalta olennaisia pamfletteja ja kirjoja. Vaikuttavana esimerkkinä kapitalistisen ja vallankumouksellisen ajatusmaailman eroavaisuuksista Chilavert tarjoaa sosiaalisia tiloja yhteisön jäsenten ja taiteilijoiden käyttöön. Työtilojen yläpuolella sijaitsevaa tilaa hallitsevat maalaukset, kirjat, taiteilijatarvikkeet, soittimet ja esiintymislava, jotka yhdessä mahdollistavat toisenlaisen tuotannon jonka merkitystä ei voi pitää alakerrassa pyörivää teollista tuotantoa vähäisempänä. Rakennuksen toimistotiloihin rakennetaan vapaaehtoisvoimin liikkeen historiaa dokumentoivaa kirjastoa. Valtion ja markkinavoimien painostusta uhmaten Chilavertin painotalo on muodostunut eläväksi taiteen ja politiikan keskukseksi, joka olemassaolollaan toimii vaikuttavana esimerkkinä työväen itsehallinnon ja yhteisöllisyyden mahdollisuuksista.

Fermin on työskennellyt kirjapainossa vuosikymmenien ajan ja on joutunut uransa aikana kokemaan lukemattomia nöyryytyksiä. Omistajan röyhkeiden valheiden kuunteleminen oli erityisen koettelevaa.. ”Hän tapasi matkustella ympäri maailmaa, jonka jälkeen hän saattoi palata takaisin ja ilmoittaa olevansa rahaton”. ”Kerran satuin yllättämään hänet suuri setelitukko kourassaan ja hän yksinkertaisesti vain heitti minut ulos huoneesta”. Yrityksen mentyä konkurssiin työntekijät saivat samalla kuulla eläkerahojensa kadonneen. Nyt Fermin saa itselleen vain murto-osan niistä rahoista jotka hänelle kuuluisivat, mutta hän jatkaa työntekoa paitsi taloudellisesta pakosta, myös siirtääkseen oppinsa eteenpäin seuraaville sukupolville. Ferminin kohtalo kuvaa hyvin niitä vaikeuksia ja voittoja joita argentiinalainen tehtaanvaltausliike on saanut kokea, mutta antaa samalla toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Viimekädessä Natalian, Chilavertilaisen vapaaehtoistyöntekijän sanat kuvaavat tilannetta osuvasti, työskentely vallatussa tehtaassa on itsessään poliittinen kanta.

Taistellessaan paikastaan vihamielisessä markkinaympäristössä osa yrityksistä on palannut takaisin vanhoihin hierarkkisiin ja epädemokraattisiin rakenteisiin. Puuttuva rahoitus, valtion vihamielinen suhtautuminen ja vaihtoehtoisen markkinapaikan luomiseen liittyvät vaikeudet ovat ajaneet itsehallinnolliset yritykset ja niiden edustamat arvot ahtaalle. Vaikka tehtaiden kohtaamia vaikeuksia ei voikaan jättää huomioimatta, ei toisaalta tule unohtaa sitä valtavaa potentiaalia joka työläisjohtoisilla yrityksillä on mikäli ne kykenevät jatkamaan toimintaansa.

Hotelli Bauen ja Chilavertin painotalo ovat vaikuttavia esimerkkejä siitä, miten elvytetyt yritykset ovat kohtaamistaan vaikeuksista huolimatta kyenneet vahvistamaan tukiverkostojaan tarjotessaan toimivan vaihtoehdon työväen riistoon pohjautuvalle liiketoiminnalle. Yli viisi vuotta maata koetelleen talouskatastrofin jälkeen niiden edelleen menestyksekkäästi jatkuva toiminta on paitsi merkittävä, myös maailmanlaajuisesti toivoa herättävä esimerkki itsehallinnollisen toiminnan voimasta.