www.anarkismi.net/kapis/

Kapinatyöläinen #41 - 2008

 

Anarkismi Islannissa - Historia ja nykypäivä

 

Islannin anarkistisella toiminnalla ei ole rikasta historiaa. Sortavia tahoja vastaan on noustu spontaaniin vastarintaan, kuten historiassa on käynyt kaikissa maailman kolkissa. Islannin valtio on yksi monista kolonialismin jälkeisistä valtioista, itsenäisyytensä se sai Tanskan kruunulta Natsi-Saksan armeijan miehitettyä Tanskan toisessa maailmansodassa. 1200-luvulta itsenäistymiseensä asti Islantia hallitsi Norjan kuningas. Anarkistiantropologi Harold Barclay kirjoittaa, että ennen tätä Islanti oli harvinainen esimerkki kerrostuneesta mutta silti anarkkisesta yhteiskunnasta (tarkemmin teoksessa The State).  Maata johtivat päälliköt joiden valta riippui täysin heidän henkilökohtaisesta suosiostaan. Heidän yhdessä tekemänsä päätökset saivat lainvoiman vain jos kansa niin tahtoi. Poliisia ja armeijaa ei tunnettu. Ainoa tapa pyrkiä pysymään johtajana oli pitää kansa ruoassa ja juomassa ja tehdä viisaita valintoja. Henkilökohtaisen suosion romuttuessa päälliköt menettivät asemansa.

Kolonialismin pitkä historia yhdistettynä demokratian lyhyeen historiaan Islannissa on aiheuttanut sen, ettei ihmisillä ole selvää käsitystä siitä mitä ”kansanvallalta” oikeastaan tarkoittaa. Kuten muissakin länsimaisissa demokratioissa, eliitti pyörittää vaalijärjestelmää, rikkaat omistavat pankit ja pankkien kautta ihmisten kodit. Islannissa asuu vain 300 000 ihmistä, mutta maan poliittiset ja taloudelliset järjestelmät ovat aivan yhtä mädänneitä kuin muuallakin. Virkakoneistomme ei ehkä pärjää Yhdysvalloille fundamentalistikristittyjen määrässä, mutta uskossaan oikeuteensa päättää asiat kaikkien muiden saarella elävien puolesta ”edustajamme” ovat aivan yhtä fanaattisia.

Ainoa mellakka Islannin historiassa tapahtui parlamentin ulkopuolella hallituksen liittyessä NATO:n jäseneksi pian toisen maailmansodan jälkeen. Vasemmistolaiset taistelivat poliiseja ja oikeistoa vastaan ja kyynelkaasua käytettiin joukon hajottamiseen. Sotilastukikohtien vastainen liike on ollut aktiivinen siitä lähtien, mutta Yhdysvaltain armeijan lähdettyä maasta se on kutistunut pieneksi rauhanliikkeeksi. Islannissa on ollut myös aktiivinen sosialistiliike, nykyään tosin sen jäseniksi voi laskea vain muutaman yksittäisen ortodoksin. Järjestäytyneitä anarkistiryhmiä ei ole toiminut koskaan ennen. Spontaanista vastarinnasta esimerkkinä voisin mainita kuudenkymmenen viljelijän ja maanomistajan ryhmän, joka tuhosi hallituksen ja paikallisen voimayhtiön rakennuttaman padon. Pato oli rakennettu kauniiseen jokeen, ilman paikallisen väestön hyväksyntää.Viljelijät työskentelivät tuntikausia traktorein ja lapioin ja lopuksi räjäyttivät padon ytimen. Koko ryhmä vaati päästä edesvastuuseen teosta. Heitä ei koskaan viety oikeuteen, eikä patoa koskaan rakennettu uudestaan. Tämä tapahtui vuonna 1970.

Islannin hallitus ja kansallinen voimayhtiö ovat jo vuosia suunnitelleet jäätikköjokien patoamista, päästäkseen tuottamaan sähköä raskaalle teollisuudelle. Teollisuusministeriö markkinoi Islantia halvan sähkön keskittymänä, ja se sopii hyvin raskaan teollisuuden ylikansallisille yhtiöille. Raivoisista vastalauseista huolimatta hämäräperäiset ylikansalliset yhtiöt Alcoa, Bechtel ja Impreglio aloittivat Euroopan suurimpiin lukeutuvan padon ja valtavan alumiinisulattamon rakennustyöt Itä-Islannissa. Vastustajien puheet kantautuivat kuuroille korville. Patoa kritisoineiden luonnontieteilijöiden ja insinöörien raporteista vaiettiin ja niiden laatijat menettivät työnsä. Taistelu hävittiin valtion ja ylikansallisten edustajille, kun Impreglio aloitti räjäytystyöt patoalueella ylängöllä.

Myöhemmin tapahtumiin tuli käänne: kolme anarkistia ryntäsi hotelli Nordican kokoustilaan kesken alumiiniteollisuuden ja Islannin hallituksen edustajien promotilaisuuden. Kokousedustajien puvuille roiskittiin vihreää skyr-jogurttia viestiksi siitä ettei heitä kaivata täällä. ”Pelastetaan Islanti” –kampanja toi anarkistit valokeilaan ja median riepottelu oli sen mukaista. Osallistujat olivat itse aktiivisesti yhteydessä mediaan, mutta julkinen keskustelu kulki paljolti vanhoja latuja siitä oliko Islannin ylänköjen patoaminen ylikansalliselle raskaalle teollisuudelle kuitenkin hyvä asia. Muutamista paikallisista ja eri puolilta Eurooppaa saapuneista ympäristöaktiiveista koostunut ryhmä jatkoi suoraa toimintaa pysäyttääkseen työt ylängön patoalueella ja alumiinisulattamon työmaalla. Ihmiset lukitsivat itsensä rekkoihin ja kiipesivät nostokurkiin lopettaakseen työt. Tämä oli islantilaisessa yhteiskunnassa jotakin aivan uutta. Se ei ollut ainoastaan vastoin islantilaista työmoraalia, se oli sääntöjen rikkomista, päätäntävallan ottamista omiin käsiin. Täysin ennenkuulumatonta! Poliisilla ei edes ollut valmista termiä ”lukittautumiselle”, heidän täytyi keksiä sellainen raportteihinsa. He eivät tienneet kuinka menetellä määrätietoisen ja selväjärkisen kansalaistottelemattomuuden kanssa. Patoa vastustavien ryhmä leiriytyi ylängölle, keskelle ei mitään, vailla mitään tukea. Kukaan ei halunnut olla tekemisissä heidän kanssaan, joten he olivat lähes nälkäkuoleman partaalla ja poliisin jatkuvan häirinnän alaisina. Vasta jälkeenpäin muut ympäristöaktiivit alkoivat ymmärtää kuinka tärkeää työtä ryhmä teki taistelulle patoja ja raskaan teollisuuden suunnitelmia vastaan.

Kesällä 2006 oli jälleen protestileiri alati kasvavan padon luona. Tällä kertaa useammat islantilaiset ottivat osaa ja antoivat tukensa ulkomailta tulleille. Media suhtautui myönteisemmin ja ymmärtäväisemmin suoraa toimintaa kohtaan. Julkisuudessa herätti huomiota myös poliisin toiminnan yltiövainoharhaisuus ja tietämättömyys protestien rauhanomaisuudesta. Suoran toiminnan kesän lopputulos oli työn keskeytyminen patoalueella ja työmaalla useita kertoja joiksikin tunneiksi, mikä merkitsi rahanmenetyksiä yhtiöille. Media oli taas täynnä raportteja siitä kuinka monin eri tavoin koko patoprojekti oli väärässä. Julkisuuteen tuli geologien kadonneita selvityksiä joista selvisi, että padon rakennuspaikka oli geologisesti aktiivista aluetta. Hallitus vapisi liitoksissaan, kun alettiin kysellä, miksi päätöksentekoprosessia vietiin läpi sellaisella kiireellä. Tämä antoi Itä-Islannin paikalliselle väestölle voimia tuoda esiin suuttumustaan ja vaatia kunnollisia vastauksia kysymyksiin padon turvallisuudesta ja koko projektin todellisista taloudellisista vaikutuksista.

Protesteista huolimatta Kárahnjúkarin pato itäisillä ylängöillä saatiin valmiiksi syyskuussa 2006 ja kaunis seutu on hukutettu veden alle “kehityksen” nimissä. Mutta voimayhtiöiden työ ei lopu tähän, pato tuottaa sähköä ainoastaan yhdelle Alcoan alumiinisulattamolle. Paikalliset voimayhtiöt rakentavat yhä geotermisiä voimaloita ja tekevät koeporauksia useissa kohteissa eri puolilla Islantia, eräissä Euroopan viimeisistä erämaakohteista. Alumiinijäteillä on myös suuret suunnitelmansa Islannin varalle. Muualla tuhotusta maaperästä louhitut raaka-aineet kuljetetaan Islantiin halvan sähkön perässä ja hallitus kumartelee kuuliaisesti.
Toisinajattelun kesänä 2007 Pelastetaan Islanti -liike toimi taas aktiivisesti Islannin raskasta teollisuutta vastaan. Aiheesta lisää Internetissä os. http://www.savingiceland.org.

Kaiken tämän lisäksi Islannissa toimii nykyisin, ja on toiminut jo muutaman vuoden, anarkistinen kirjasto. Kirjasto sijaitsee Reykjavikin keskustassa rauhanliikkeen omistamassa vuokravapaassa rakennuksessa. Andspyrna-ryhmä (andspyrna = vastarinta) paitsi pyörittää kirjastoa, myös kääntää anarkistista kirjallisuutta islanniksi. Vuonna 2005 Andspyrna julkaisi Nicholas Walter’n  About Anarchism ja situationistimyönteisen pamfletin nimeltä Revolutionary Self-theory. Elokuussa 2006 ryhmä julkaisi islanninkielisen version Crimethinc.’n Days of War, Nights of Love -kirjasta. Tätä kirjoittaessani uusi suoraan toimintaan ja kansalaistottelemattomuuteen johdattava kirja on painossa, ja parhaillaan työn alla on käännös Harold Barclay’n teoksesta The State. Ennen kirjastoa ja käännös- ja julkaisutoimintaa, Andspyrna julkaisi kopiokoneella tehtyjä pamfletteja monista aiheista, kuten nationalismista, seksistä ja seksismistä, ja anarkismista. Olimme myös välittäneet pienlehtiä ja kirjoja jo useamman vuoden ajan. Kirjaston rahoitus hoidetaan lähinnä tukikeikoilla Reykjavikin vilkkaassa alakulttuurimusiikkiyhteisössä.

Kirjasto etsii jatkuvasti tapoja laajentua, joten sekä uusien että vanhojen kirjojen lahjoitukset ovat tervetulleita (voisimme jopa maksaa jotain).

Voit ottaa yhteyttä meihin:

Sähköpostitse:
Siggi - punknursester [a] gmail.com
Postitse:
Andspyrna (Siggi), P.O. Box 35, 101
Reykjavik.
Internet:
http://andspyrna.helviti.com/

Siggi,
Islanti.

Käännös: Sisli Piisilä