www.anarkismi.net/kapis/

Kapinatyöläinen #41 - 2008

 

Pitkäkyntisyys kannanottona ja toimintamuotona

 

7 dollarin edestä näpistänyt suorittamassa rangaistustaan Alabamassa, 2007.Tässä kirjoituksessa tarkastelen myymälävarkauksia ja näpistyksiä anarkistisen vaikuttamisen muotona, osana sabotaasin perinnettä. En pyri ottamaan kantaa pitkäkyntisyyden puolesta tai vastaan, sen moraalisen päätöksen voi jokainen tehdä tykönään.

Myymälävarkauksia ja näpistyksiä harvemmin käsitellään anarkistisissa kirjoituksissa, ehkä pitkäkyntisyyteen liittyvän leiman pelossa, tai vain koska näpistelyä pidetään vaikutuksiltaan liian vähäisenä toimintamuotona. Taskualennus on toimintana yleistynyt erityisesti itsepalvelun, kaupan isompiin yksiköihin keskittymisen ja lisääntyneen liikkuvuuden vuoksi. Henkilökunta ei tunne enää henkilökohtaisesti asiakkaitaan eivätkä asiakkaat toisiaan. Tuotteita ei tarvitse enää pyytää tiskin takaa. Näpistyksien määrä on Suomessa asukaslukuun suhteutettuna yleisempää kuin keskimääräisesti muualla Euroopassa, huolimatta myytistä suomalaisten rehellisyydestä.

Rikollinen hävikki, jonka osuus kaupan myynnin arvosta on arviolta 1,3 %, ei ole niin merkittävä tappionlähde kuin muu hävikki (esim. elintarvikkeiden pilaantuminen). Liiketaloudellisesti myymälävarkauksien ehkäisemistä pidetään silti tärkeänä. Varastetun tuotteen arvo pyritään korvaamaan ns. käyttökatteella. Jos käyttökate on 5%, pitäisi yhtä varastettua tuotetta kohden myydä 20 vastaavaa tuotetta, jotta menetys korvattaisiin. Myynnin kasvattamisen epäonnistuessa rikollinen hävikki pitäisi siirtää ostajien maksettavaksi. Näin pienimuotoisen sabotaasin avulla voisi mahdollisesti heikentää kaupan kilpailuasemaa. Näpistys ei vahingoita tavarantoimittajaa, koska kauppa on jo maksanut tavarasta saadakseen sen hyllyynsä. Tavarantoimittajaa vahinko koskee vasta kaupan päättäessä lopettaa jonkin tuotteen myymisen jatkuvien näpistysten vuoksi.

Myymälävarkaudet voivat myös lisätä turvattomuutta työpaikalla, jos varkaat käyttäytyvät aggressiivisesti. Tämä on yleistä erityisesti pienissä kaupoissa, joissa oman vartijan pito tulee liian kalliiksi ja vaaratilanteiden sattuessa hälytetty vartija saapuu paikalle toiselta puolelta keskustaa. Turvattomuus voi lisätä työvoiman vaihtuvuutta, mikä on omiaan lisäämään henkilökunnan tekemiä näpistyksiä.

Sakkoja vain murto-osalle

Myymälärikollisuuden kehityksestä Suomessa ei ole olemassa tilastoja. Myymälänäpistyksistä havaitaan vain muutama prosentti. Henkilökunnan sisäiset rikokset harvoin joutuvat poliisin kirjoihin asti, joten näpistysten todellista määrää on mahdotonta edes arvailla. Vuosien 1990-2001 välillä poliisille kirjattujen myymälävarkauksien ja näpistysten määrä lähes kaksinkertaistui. Arviolta 1-5 % rikoksista paljastuu ja ilmoitetaan poliisille. Kaupan alan omien arvailujen mukaan myymälävarkauksia tehtäisiin vuodessa noin 5 miljoonaa kappaletta, joista puoli miljoonaa paljastuu ja poliisille ilmoitetaan 40 000. Voi siis laskea olevansa todella epäonninen tai taitamaton jos joutuu poliisilaitokselle asti näpistyksestä.

Sakkojen lisäksi pitkäkyntinen voi joutua myös ostamaan varastamiaan tuotteita, jos tuotteet ovat näpistyksen yhteydessä muuttuneet myyntikelvottomiksi. Myös kaupan tuotteiden kuluttaminen myymälätiloissa katsotaan näpistykseksi. Näpistyksen ja varkauden rajaa ei ole määritetty tarkasti. Näpistyksen on oltava kokonaisuutena arvostellen vähäinen, myös näpistyksen yritys on rangaistava. Näpistys voidaan katsoa ammattimaiseksi jos näpistettävä tuote pyritään piilottamaan esim. vaatteisiin. Tavaran piilotus ei yksin muuta näpistystä varkaudeksi, mutta lisää sakkojen saamisen todennäköisyyttä kiinnijäädessä.

Taskualennuksen poliittisuus

Pitkäkyntisyyttä poliittisena ilmiönä voidaan pitää vastarintana vaihtotaloudelle. Ihminen on pakotettu elämään vaihtotaloudessa, jossa kansalaisuuden on korvannut kuluttajuus ja vaikuttaminen kuluttamalla. Pysyäkseen hengissä teollisessa yhteiskunnassa on hyväksyttävä raadollinen vaihtokauppa: saadakseen ruokaa on annettava rahaa ja saadakseen rahaa on myytävä palveluksiaan ja aikaansa. Käymme jatkuvasti kauppaa itsellämme voidaksemme syödä (jostain syystä silti vain pientä vähemmistöä meistä kutsutaan ”huoriksi”). Taskualennus on tapa irtisanoutua pakotetusta vaihtotaloudesta. Ihmisellä pitäisi olla oikeus syödä, juoda ja elää huolimatta siitä, kuinka paljon hän on kykeneväinen tekemään työtä ja halukas vaihtamaan rahaa hyödykkeisiin. Joidenkin mielestä toiselta puolelta maailmaa rahdatuista huonolaatuisista tuotteista maksaminen on suurempi rikos kuin niiden varastaminen, kuten myös hypermegalomaanisten kauppakeskusten rahoitus ja ylläpito on suurempi rikos kuin sabotaasi niitä kohtaan. Taskualennus on kuitenkin varsin konformistinen sabotaasin muoto, suurin osa pitkäkyntisistä ylläpitää harrastustaan ennemminkin hyödyttääkseen itseään kuin vahingoittaakseen kauppaa. Lyhyesti: pitkäkyntisyys hylkää kuluttajuuden ainoana jäljelle jääneenä vaikutusmuotona.

Taskualennuksen poliittisuus ei ole itsestäänselvyys taskuvarkaille. Suuri osa heistä varastaa tarpeeseen: nälkään, kylmään, janoon. Tai rahantarpeeseen, suorittaen ammattimaisia tilaustöitä joiden tuotot voi sijoittaa vaikkapa ruiskulla suoneensa. Osa pitää varkautta ammattinaan ja toimii itsenäisesti pyrkien maksimoimaan voiton valikoimalla helposti varastettavia tuotteita, joiden hinta ja laatu takaavat niiden kysynnän. Varastetuimmat tuotteet ovat pienikokoisia, kalliita, useimmiten helposti rahaksi muutettavissa, ja ne on sijoitettu myymälässä katveiseen paikkaan eikä niissä ei ole hälyttimiä.

Mutta millaista on anarkistinen, sabotaasiin pyrkivä pitkäkyntisyys? Sen täytyy sisältää ainakin tavoite vahingon aiheuttamisesta kaupalle. Jos ei koe suurta vihaa paikallista pienyrittäjyyttä kohtaan, kannattaa toiminta keskittää isoihin ostoskeskittymiin: ostoskeskuksiin, tavarataloihin ja hypermarketteihin, eli yhteen niputettuna kulutushelvetteihin. Entä taskualennuksen eettisyys: mitä pitäisi näpistää tai olla näpistämättä? Käsitykset eroavat kautta linjan. Osa varastaa ainoastaan monikansallisten yhtiöiden epäeettisesti tuottamat elintarvikkeet ja ostaa luomua läheltä. Osa varastaa alkoholijuomansa, koska he eivät halua tukea valtion monopolia. Osa varastaa vain vegaanista ja luomua, koska kauppa on joka tapauksessa jo maksanut tuotteista jotka kaupasta löytyvät, ja siten myös varastaminen on tietoisten kulutusvalintojen tekoa. Osan mielestä vegaanisten tuotteiden varastaminen on törkeää, koska se voi vääristää tuotteiden hintakehityksen tai poistaa vegaaniset, usein vähemmistön suosimat tuotteet kokonaan valikoimasta. Monet tekevät kompromissin ja varastavat kaikkea edellä mainituista.

Varastyypit

Suurin osa myymälävarkauksista tapahtuu ruuhka-aikaan, aamuisin tai iltaisin. Osa myymälöistä onkin luopunut kokopäiväisestä vartioinnista ja keskittänyt resurssinsa näihin aikoihin. Opas myymälärikollisuuden torjuntaan (Koskinen, Lalla 2002) paitsi kertoo miten, milloin ja missä varastaa ja millaisia valvontajärjestelmiä kaupat käyttävät, myös jakaa pitkäkyntiset omiin lokeroihinsa. Tässä lyhyt esittely eri varastyypeistä:

Nuori ensikertalainen
Rauhaton, pälyilevä ja hermostunut. Kiinnijäädessä arvaamaton tilanteen uutuuden vuoksi. Motiivina jännitys ja kokeilu, joillain myös rahallinen korvaus tai huumeet. Liikkuvat usein muutaman hengen ryhmissä saadakseen toisiltaan tukea ja rohkaisua. Kiinnijäädessä varkaudet voivat loppua ensimmäiseen kertaan.

Tilaisuus tekee varkaan
Äkillistä houkutusta varastamiseen tuntevat. Useimmiten satunnaisia näpistelijöitä, joukossa myös ammattimaisempia osaajia, jotka seuraavat kameroiden sijoittelua ja toimintaa. Kiinniotettaessa alistuvat tilanteeseen pitkän tarinan kera tai käyttäytyvät röyhkeästi. Harvoin väkivaltaisia.

Ammattivarkaat
Siistejä, kohteliaita, puheliaita. Usein tuttuja vakioasiakkaita. Eivät ota riskejä, toimivat myös pareittain. Valitsevat huolella varastusajankohdan. Voivat toimia ryhminä. Käyttävät usein teknisiä apuvälineitä (saksia ja pihtejä hälyttimien irrottamiseen, foliolla vuorattuja kasseja tai takintaskuja, lastenvaunuja tavaroiden piilottamiseen jne.), vaihtavat paikkaa valvonnan lisääntyessä. Ammattivarkaat saattavat käyttää keräyspisteitä myymälän sisällä tai lähiympäristössä, josta rikoskumppanit myöhemmin hakevat tavaran, esim. Helsingin rautatieaseman säilytyslokeroista on löydetty suurempiakin saaliita.

Ulkomaalaiset
Toimivat usein ryhminä ja harjoittavat organisoituneempaa toimintaa. Tekevät paljon tilausvarkauksia. Usein erittäin röyhkeitä, pyrkivät kiinnittämään henkilökunnan huomion muualle. Joukossa taitavia huijareita ja hämääjiä. Kiinniotettaessa sanavalmiita ja valmiita vastarintaan.

Eläkeläiset
Usein myymälöiden kanta-asiakkaita. Käyttävät usein omia ostoskasseja, joihin tavarat kerätään. Kassin pohjalle laitetaan kalleimmat tuotteet, jotka jätetään nostamatta kassalle. Anastukset kohdistuvat usein samoihin tuotteisiin. Joukossa myös dementikkoja ja vanhuudenhöperöitä, jotka unohtavat maksaa osan tuotteista tai eivät löydä kassaa.

Narkkarit
Arvaamattomia ja häikäilemättömiä. Eivät usein välitä heihin kohdistetusta huomiosta tai ympäröivästä toiminnasta. Tyypillinen varkaus on esimerkiksi oluen varastaminen mäyräkoirapakkauksessa kantamalla mäyräkoira röyhkeästi kassan läpi. Tekevät usein tilausvarkauksia huumeista tai rahasta. Keskittyvät helposti rahaksi muutettaviin tuotteisiin. Usein väkivaltaisia. Tautiriski (hepatiitti, HIV ym.).

Dokut ja hullut
Alkoholistit varastavat usein humalassa ja keskittyvät erityisesti lihatiskin antimiin ja oluthyllyyn. Arvaamattoman väkivaltaisia. Tautiriski.
Vakavasti mielenterveysongelmaiset tunnistaa yleensä helposti. Saattavat käyttäytyä aggressiivisesti ja arvaamattomasti varsinkin kiinniotettaessa.

Kleptomaanit
Harvinaisin pitkäkyntisten ryhmä. Pakonomainen anastamisen tarve. Eivät ole rikoslain alaisia. Tekoihin ajaa mielenterveydellinen häiriökäyttäytyminen, ei rahantarve. Usein siistejä, hyvin toimeentulevia hyväkäytöksisiä ihmisiä. Varkaudet kohdistuvat usein tiettyyn tuoteryhmään tai tuotteeseen.

Hädänalaiset
Varastavat taloudellisen ahdingon vuoksi. Pälyilevät jatkuvasti. Kiertelevät hermostuneesti myymälässä, saattavat käydä useita kertoja ilman tarkoitusta joillain kaupan osastoista. Usein olemukseltaan epäsiistejä.

Isoveli valvomassa kapitalismin sujuvuutta

Kauppa pyrkii luomaan onnistuneen illuusion turvallisuudesta karkottaakseen varkaita. Henkilökunnan viihtyvyyttä pidetään tärkeänä viestinä, pitkäkyntisten arvellaan keskittyvän paikkoihin missä on valmiiksi huono ilmapiiri. Varkauksille alttiit tuotteet sijoitellaan keskelle myymälää kassojen tai palvelupisteiden läheisyyteen näkyville ja valvonnan alaiseksi. Asiakasta estetään pääsemästä suoraan ulko-ovelta kassalle ryöstöriskin minimoimiseksi. Siisteyttä, järjestystä ja valaistusta pyritään ylläpitämään. Graffitien ja tägien poisto katsotaan osaksi turvallisuustoimia, koska rikoksia tehdään tutkimusten mukaan enemmän epäsiisteillä alueilla kuin hoidetussa ympäristössä.

Myymäläetsiviä, vahtimestareita, vartijoita, kameravalvontaa, turvaportteja ja tuotesuojausta käytetään yleisesti. Tehokkaimmat, kupolin muotoiset valvontakamerat kääntyvät 360 astetta ja zoomaavat tarvittaessa. Monet myymälät käyttävät myös valekameroita, jotka sisältävät vain kameran ulkokuoren, mutta joita on vaikeaa ellei mahdotonta erottaa aidoista turvakameroista muuten kuin kokeilemalla. Salakatselua turvakameroilla ei saa harrastaa, esimerkiksi sovituskoppien sisälle ei saa suunnata kameraa.

Jos joutuu epäillyksi näpistyksestä, kannattaa tuntea oikeutensa. Epäiltyä pitkäkyntistä ei saa tutkia, ellei ole selvästi havaittu anastetun omaisuuden piilottamista. Epäilyä ei käsitellä julkisesti vaan asia selvitetään myymälän takatiloissa. Epäillyn saa pyytää avaamaan ostoskassinsa, näyttämään taskujensa sisällön tai riisumaan vaatteitaan. Häntä ei kuitenkaan saa pakottaa tähän, eikä myymälän edustaja itse saa tarkastaa epäilyä. Jos epäiltyyn käydään käsiksi luvatta tai häntä herjataan, voi hän syyttää myymälän edustajaa esimerkiksi seksuaalisesta häirinnästä, lievästä pahoinpitelystä, herjauksesta tai kunnianloukkauksesta. Jos joutuu aiheettomasti epäillyksi voi vaatia hyvitystä. Sitä ei ole pakko antaa, mutta useat kaupat ovat varautuneet lepyttelemään loukkaamiaan asiakkaita.


Lähteet:
Why I love shoplifting from big corporations, kirjassa Days of love, nights of war: crimethink for beginners. CrimethInc. Free Press 2001.
Koskinen, Lalla: Opas myymälärikollisuuden torjuntaan. Kaupan keskusliitto 2002.