www.anarkismi.net/kapis/

Kapinatyöläinen #42 - 2009

Durrutin kolonna

Kun Espanjan sisällissota puhkesi 17. heinäkuuta 1936 nationalistien vallankaappausyrityksestä oli anarkisteilla ja heidän liittolaisillaan kiire järjestäytyä aseellisesti. Barcelonassa kapina saatiin tukahdutettua alkuunsa, mutta anarkistien tärkeä tukialue, Aragonian pääkaupunki Zaragoza lähiseutuineen oli päätynyt nationalistien hallintaan. Sieltä kapinallisten pelättiin etenevän edelleen Barcelonaan. Barcelonassa anarkistit ryhtyivät pian rekrytoimaan vapaaehtoisia miliisijoukoiksi taistelemaan Aragoniassa. Heistä 2500 ensimmäistä lähti Buenaventura Durrutin johdolla 25. heinäkuuta kohti Zaragozaa. Tämä joukko nimettiin Durrutin kolonnaksi. Perässä seurasi lukuisia muita vastaperustettuja anarkistisia ja vasemmistososialistisia kolonnia. Kaikenkaikkiaan Aragonian rintamalle lähti 30 000 miliisiä, joista noin 18 000 anarkistien riveissä.

Joukot etenivät nopeasti Zaragozan kaupungin laitamille asti, jossa ylivoimainen vastus pakotti ne vetäytymään. Durrutin kolonna perusti päämajansa läheiseen Bujaralozin kylään ja ryhtyi edistämään vallankumouksellista toimintaa alueella. Aragonian rintama pysyi pitkään suhteellisen rauhallisena. Eteneminen oli vaikeaa, johtuen osittain miliisijoukkojen puuttellisista sotilaallisista taidoista, mutta erityisesti Madridin tasavaltalaishallituksen haluttomuudesta jakaa aseita ja varusteita anarkisteille ja muille riippumattomille ryhmille, jotka hallitsivat käytännössä koko Aragonian maaseutua.

Aragonian vapautetuilla alueilla syntyi nopeasti satoja itsehallinnollisia maatalouskollektiiveja. Vuoteen 1937 mennessä niihin kuului valtaosa Aragonian viljelijöistä. Anarkistit pyrkivät edesauttamaan kollektiivien syntymistä, mutta niitä syntyi myös kyliin joilla ei ollut erityistä anarkistista perinnettä, tai joita anarkistijoukot eivät olleet vapauttamassa.

Durrutin kolonna piti tuotannon kollektivisointia ja yhteiskunnallista vallankumousta yhtä tärkeänä nationalistien vastaisen taistelun kanssa. Kollektivisaatio tapahtui kuten viljelijät itse parhaaksi näkivät, eikä kollektiiveihin pakotettu liittymään. Sen sijaan kaikki fasistien maat ja tuotantovälineet pakkokollektivisoitiin, ja fasistisiksi aineksiksi katsottuja henkilöitä teloitettiin usein varsin kevyin perustein.

Hallitus ja kommunistit vastustivat tuotannon uudelleenjakoa alusta asti. Heinäkuussa 1937 kommunisti Listerin divisioona tunkeutui Aragoniaan hävittämään kovalla kädellä maatalouskollektiivit ja ottamaan maataloustuotannon hallituksen valvontaan. Tämän seurauksena tuotanto romahti, ja hallitus oli pakotettu jälleen sallimaan kollektivisaatio.

Marraskuussa 1936 yli 1400 miliisiä kolonnan kaikkiaan kuudestatuhannesta lähti Buenaventura Durrutin johdolla Zaragozasta puolustamaan Madridia. Vastahyökkäyksessään Madridin yliopistokaupunginosasta kohti nationalistien asemia he kärsivät mittavia tappioita, ja 19. marraskuuta nationalistit mursivat tiensä läpi yliopistokaupunkiin. Saman päivän taisteluissa Durruti haavoittui, ja kuoli seuraavan päivän aamuna. Durrutin hautajaissaattueeseen Barcelonassa osallistui puoli miljoonaa ihmistä, suurimpana joukkosurun näytöksenä Espanjan historiassa. Durrutin kolonnan johtoon siirtyi vanha Durrutin ystävä ja aiemmin Barcelonan rakennustyöläisiä organisoinut anarkisti Ricardo Sanz. Nationalistien rintama vakiintui yliopistokaupunginosaan eikä läpimurtoja enää tehty. Madridia ryhdyttiin pommittamaan ilmasta käsin. Durrutin kolonna jatkoi taisteluita Madridissa tammikuuhun 1937 asti, kunnes Sanz päätti sulauttaa kolonnan osaksi tasavaltalaishallituksen kansanarmeijaa. Durrutin kolonnan taistelijat jatkoivat nyt tasavaltalaisarmeijan 26. divisioonana. Tätä itsenäisten miliisijoukkojen muuttamista osaksi perinteistä, hierarkista armeijajärjestelmää kutsuttiin “militarisaatioksi”. Anarkistit vastustivat militarisaatiota voimakkaasti, mutta taipuivat siihen tehokkaamman sotilasorganisaation ja fasismin vastaisen taistelun ensisijaisuuden vuoksi. Kompromissina anarkistijoukot pyrkivät myös kansanarmeijan sisällä mahdollisimman pitkälle vietyyn epähierarkisuuteen ja jatkoivat omien johtajiensa demokraattista valitsemista.

Durrutin kolonna, nyt siis 26. divisioona, vetäytyi Mardidin alueelta huhtikuussa 1937 ja palasi yhteen Zaragozaan jääneiden ainesten kanssa. He osallistuivat Belchiten hyökkäykseen Zaragozassa elokuussa 1937 ja Barcelonan puolustukseen tammikuussa 1939. Barcelonan kukistumisen jälkeen eloonjääneet jäsenet pakenivat Ranskaan, jossa heidät internoitiin vankileireille. Niistä heidät siirrettiin edelleen Vernet-les-Bainsin leirille 150 kansainvälisen prikaatilaisen kanssa. Vernetiin sijoitettuja pidettiin “vaarana yleiselle turvallisuudelle”, ja leirin olot koettiin jopa natsien keskitysleirejä kurjempina.

Natsivalloituksen jälkeen monet vangittiin keskitysleireille, toiset liittyivät vastarintaliikkeeseen. Ja kun Pariisi elokuussa 1944 vapautettiin, olivat Durrutin kolonnan anarkistit paikalla ensimmäisinä - Espanjan sisällissodan veteraaneista koostunut panssarikomppania eteni divisioonansa kärjessä.

Artikkeleita Buenaventura Durrutista ja Espanjan sisällissodasta Kapiksen nettisivuilla:

Buenaventura Durruti, Kapis #21
Anarkistikollektiivit Espanjan vallankumouksessa, Kapis #21
Espanjan sisällissota 1936-1939, Kapis #21

Lähteet: Beevor Antony, Taistelu Espanjasta. WSOY 2006
Alexander Robert, The Anarchists in the Spanish Civil War: Volume 1. Janus Publishing Company 1999