Kapinatyöläinen #42 - 2009
Gordon Brown ja muut EU-johtajat kampanjoivat GM-ruoan edistämiseksi
Gordon Brown ja muut eurooppalaiset johtavat valmistelevat salaisesti ennen näkemätöntä kampanjaa geenimuunnellun ruoan ja kasvien levittämisestä Isossa-Britanniassa ja Euroopassa, paljastavat Independent on Sundayn käsiinsä saamat salaiset asiakirjat. Asiakirjat ovat 27 hallitusten edustajien yksityisten kokousten pöytäkirjoja, joissa on suunnitelmia “nopeuttaa” gm-kasvien ja -ruokien tuloa sekä “käsitellä” niiden julkista vastustusta. Ne myös näyttävät, että johtajat haluavat maatalouden edustajien ja teollisuuden - oletettavasti esimerkiksi bioteknologian jättiyhtiöiden, kuten Monsanton - olevan äänekkäämpiä toimimaan ympäristönsuojelijoiden tavoitteita vastaan.
Julkinen vastustus on estänyt gm-kasvien viljelyn Isossa-Britannissa. Ranska on yksi niistä vain kolmesta valtiosta Euroopassa, jossa niitä on ollenkaan viljelty, mutta sekin keskeyttänyt viljelyn. Vastustus kasvaa myös kahdessa muussa gm-kasvit sallineessa valtiossa, Espanjassa ja Portugalissa. Bioteknologian teollisuus on käynyt tiedotuskampanjaa, joka perustuu sille kyseenalaiselle väitteelle, että maailma tarvitsee geenimuuntelua. Kampanja on saanut vastakaikua Euroopan komissiossa ja esimerkiksi brittihallituksessa. Salaiset kokoukset kutsui koolle Jose Manuel Barroso, komission geenimuuntelua suosiva presidentti. Puheenjohtajana toimi Barroson kabinetin johtaja, João Vale de Almeida. Kustakin 27 jäsenvaltiosta pääministereitä pyydettiin nimeämään erityisedustajat. Ryhmän jäsenet, tavoitteet eivätkä tulokset ole olleet julkisia. Independent on Sunday on saanut käsiinsä salassa pidettäviä asiakirjoja, kuten osanottajalistan sekä puheenjohtajan kirjoittamat lopputulokset kahdesta pidetystä kokouksesta, jotka pidettiin 17.7. ja 10.10.
Listan mukaan Ranskan Presidentti Nicolas Sarkozy ja Saksan kansleri Angela Merkel lähettivät läheiset avustajansa. Suomea edusti Matti Aho Maa- ja metsätalousministeriöstä.
Päätelmät paljastavat, että keskustelu lähinnä keskittyi siihen, miten nopeuttaa gm-kasvien käyttöönottoa ja miten taivutella yleisöä hyväksymään ne. Geenimuunnellut tuotteet pitää hyväksyttää EU:ssa ennen kuin niitä voidaan kylvää tai myydä Euroopassa. Vaikka komission virkamiehet yleisesti ovat vahvasti gmo:iden puolesta, eurooppalaiset hallitukset ovat mielipiteissään hajallaan. Siksi Ministereiden neuvostossa on lukkiutunut tilanne. Komission byrokraatit voivat kuitenkin viedä gmo:t läpi joka tapauksessa. Heillä on oikeus tehdä tämä, mutta ylikävellyt hallitukset ja ympäristöryhmät ovat tyytymättömiä. Ensimmäisen kokouksen päätelmät vaativat “vankkoihin tarkasteluihin perustuvaa hyväksymisprosessien nopeuttamista yleisön vakuuttamiseksi” ja toinen lisäsi: “Päätöksiä voitaisiin tehdä nopeammin, ilman että turvallisuudesta tingittäisiin.
Asiakirjoista tulee selväksi se, että Barroso menee pidemmälle kuin vain suostutteluun, kun hän yrittää saada pääministerit ajamaan omien maatalous- ja ympäristöministeriensä yli geenimuuntelun suosimisessa. Asiakirjoissa todetaan, että puheenjohtaja vaatii pääministereitä katsomaan laajemmasta näkökulmasta, kutsui osanottajat raportoimaan keskustelut hallituksiensa johtajille ja painotti, että on tärkeää kiinnittää huomiota meneillään olevaan Ministerineuvoston keskusteluun.
Helen Holder Euroopan Maan ystävistä sanoi: “Barroson tavoite on saada geenimuuntelu Eurooppaan niin pian kuin mahdollista. Siksi hän on yhteydessä suoraan pääministereihin ja presidentteihin ja kehottaa heitä astumaan ministereidensä yli ja saamaan heidät riviin. Kokouksen päätelmät julkiseen vastustuksen käsittelemisestä ovat vieläkin sytyttävämpiä. Asiakirjoissa pohditaan, miten käsitellä julkista mielipidettä ja vaaditaan “tunteista vapaata, faktoihin perustuvaa dialogia korkean standardin EU:n gm-politiikasta”. Puheenjohtajan todetaan korostaneen teollisuuden roolia ja vaatineen taloudellisia yhteistyökumppaneita ja tiedettä aktiivisesti panostamaan tällaiseen dialogiin. Hän lisää, että yleisö tuntee olevansa huonosti informoitu ja sanoo, että maatalouden edustajien pitäisi olla äänekkäämpiä. Piilotetusti puheenjohtaja huitaisee ympäristöjärjestöjä ja toteaa, ettei keskustelua pidä “jättää tietyille ryhmille, joilla on legitiimejä, mutta omia etujaan kyseessä”.
Vanhanen ei Maaseudun tulevaisuuden artikkelissa 17.11. juuri kosketellut itse kritiikkiä. Epävirallinen työryhmä oli kutsuttu koolle kuten muissakin EU-asioissa ja “EU:n lainsäädäntö todettiin tiukimmaksi maailmassa eikä mikään jäsenvaltio esittänyt sen muuttamista. EU:ssa jätetyt lupahakemukset on käsiteltävä säännösten edellyttämällä tavalla. Ongelmalliseksi on kuitenkin osoittautunut monipolvinen käsittelyprosessi.” Vanhasen mukaan työryhmän toinen tavoite oli miettiä miten eri sidosryhmät saataisiin “hedelmälliseen keskusteluun” geenitekniikan hyödyistä ja riskeistä.
Soveltaen suomentanut Elisa Niemi
The Independent, Geoffrey Lean, 26.10.2008
http://www.gmovapaa.fi/ajankohtaista/
http://www.independent.co.uk/environment/green-living/europes-secret-plan-to-boost-gm-crop-production-973834.html