Vanhan anarkowikin artikkelit

Fighting

2005-11-05 01:20:02

=====Taistelua elämiemme puolesta =====''{?}''

===[Alkusoitto: tositarina]===

Lopetimme koulun, erosimme, pistimme välit poikki perheidemme, itsemme ja kaiken tuntemamme kanssa.

Otettiin loparit, jätettiin lainat maksamatta, heitettiin huonekalut kadulle ja lähdettiin kävelemään.

Mentiin pummilla museoihin joissa näytettiin uusintoina Guy Debordin vanhoja filmejä. Kirjoitettiin selkänojiin "taistele hölmö"''{?}'' tai "nopeammin ystäväni, vanha maailma jahtaa sua" istuinten selkänojiin.

Käytimme varastettuja puhelinkortteja harrastaakseemme puhelinseksiä teinirakastajiemme kanssa poliisilaitosten auloissa.

Murtauduimme uima-altaille ja saunoihin nauttiaksemme niistä enemmän kuin niiden rikkaat omistajat olivat niistä koskaan nauttineet.

Elimme riipaisevia, hilpeitä hetkiä tehdessämme mahdottomiksi luulemiamme asioita. Räimme päin pläsiä pelkojamme lähestyä luoksepääsemättömiä suloja, laskea banderolleja kansallisten monumenttien päältä, lopettaa lukio kesken ... sitten purimme hammasta ja odotimme maailmanlopun tulevan - mutta se ei tullut!

Seisoimme tyhjenevissä konserttisaleissa, talojen katoilla keskellä ukkosmyrskyä, hautaismaiden kuolleilla nurmikentillä, ja vannoimme kyyneleet silmissä ettemme koskaan palaa.

Majoitimme laittomia maahanmuuttajia, poliittisia pakolaisia, oikeutta pakenevia, teinejä karkumatkalla. Vaatimattomissa kodeissamme ja sängyissämme me heidät majoitimme niin kuin hekin meidät.

Improvisoimme reseptejä leipoaksemme toisillemme keksejä, kakkuja, aamiaisia vuoteisiin, viikoittaisia ilmaisia aterioita puistossa, hienoja juhla-aterioita rohkeutemme ja hengenheimolaisuutemme kunniaksi jotta pystyimme maistamaan niiden makeuden omilla kielillämme.

Annoimme tuhon aallon käydä heidän sukupuolirooliensa, etnisten stereotypioidensa ja kulttuuristen odotustensa yli näyttäen kehoillamme, suhteillamme ja haluillamme kuinka keinotekoisia heidän luonnonlakinsa olivat.

Kommunikoimme keskenämme pulpetteihin kaiverrettujen nimikirjainten, kujien seinille sapluunoiden läpi spreijattujen kuvien, iltauutisissa näytettävien paskaks potkittujen yhtiöiden ikkunoiden, väärennetyillä postimerkeillä tai ystävän mukana valtameren yli lähetetyillä kirjeillä, salaisilla ohjeilla koodattuna nimettömiin sähköposteihin, salamyhkäisissä kahvilakokouksissa, vankilapunkkien lautoihin kaiverretuilla rakkausrunoilla.

Soitimme yhdessä saksofoneja Länsi-Virginian kaikuvien luolien pimeydessä.

Istuimme leikkikenttien keinuissa kunnes varpaamme olivat pakkasen puremat, ihaillen kuun kajastusta kasteisessa ruohikossa, kirjoittaen tuuleen toisillemme runoja.

Menimme sänkyyn aikaisin ja makasimme valveilla pitkälle yli auringonnousun muistellen kaikkia niitä kauheita asioita joita olimme tehneet toisille ja joita he olivat tehneet meille - nauraen, siunaten ja anteeksi antaen toisillemme ja tälle hullulle kosmokselle.

Bensan haju edelleen käsissämme katsoimme uuden auringon nousua kuiskaillen toisillemme siitä mitä tekisimme seuraavaksi, väristen rajattoman voimamme kukkivassa tietoisuudessa.

Livahdimme toimistoihin joissa pökkelöt ''{?}'' ystävämme järjestelivät papereita pikkumaisille despooteille, tehdäksemme imperialisminvastaisia julistuksia heidän tietokoneillaan - tai vain nukkuaksemme heidän työpöytiensä alla. He olivat järkyttyneitä sinä aamuna kun he vihdoin sattuivat kävelemään sisään kun olimme puolialastomina pesemässä hampaitamme vesiautomaatin kupeessa.

Istuimme yläasteiden jälki-istuntoluokissa, bussiasemien kuluneita seiniä vasten, kertakäyttöisillä muovialustoilla epäsympaattisten sairaaloiden vastaanottohuoneissa, työsiirtoloiden ruokaloiden kovilla penkeillä, ja vannoimme samaa asiaa yhteenpurtujen hampaidemme välistä, mutta saman hellyyden säilyttäen.

Luotimme toisiimme sydämissämme ja haluissamme, säveltäen hyväilyjen ja nautintojen sinfonioita, tehden rakkaudesta verbin haltioitumisen kieleen.

Lainatuilla ullakoilla hoidimme kipeitä ulkomaisia rakastajiamme ja kamppailimme kirjoittaaksemme rivit jotka voisivat sytyttää ympärillämme olevassa moninaisuudessa uinuvat liekit.

Jännittyneinä mutta järkkymättä salakuljetimme julisteita, kirjoja, lainsuojattomia ja itsemme yli rajojen Kanadasta Pakistaniin.

Valehtelimme puhtaalla omallatunnolla murhatutkijoille Renossa, sotilaspoliiseille Santosissa, vihaisille isovanhemmille Oslossa ja oikeuden puheenjohtajille Portlandissa.

Kerroimme toisillemme totuuksia joita emme koskaan ennen olleet uskaltaneet kertoa.

Kun emme voineet syöstä hallituksia vallasta, kasvatimme uusia sukupolvia jotka maistaisivat barrikadien ja omatekoisen liisterin makean adrenaliinin, jotka jatkaisivat romanttisen ihanteellista etsintäämme kun me kaadumme tai pakenemme orjallisten pelkureiden säälimättömän ankaran hyökkäyksen edeltä.

Olimme todistajina toinen toistemme jälkeen vuosikymmenestä toiseen, vuosisadasta toiseen ja huusimme niin että kuuroinkin itsetyytyväinen oikeudentuntoinen kansalainen kuulisi sen: "... ja jos voisin tehdä sen uudestaan, tekisin!"

Kun onnistuimme syöksemään hallituksia vallasta, teimme sen.

Kun liberaalien ja reformistien hyväntahtoisuus hukkui byrokratian viidakkoon dyykkasimme roskiksia ruokkiaksemme nälkäisiä, murtauduimme purkutuomion saaneisiin rakennuksiin muuttaaksemme ne kerjäläiskuninkaille ja rosvokuningattarille sopiviksi palatseiksi ja pidimme sairaita ja kuolevia tiukasti rakastavilla käsivarsillamme.

Kun aurinko nousi talvisten bileiden jälkeen lämmittämättömissä vallatuissa taloissa keräsimme suuria säkillisiä rikkoutunutta lasia ja pesimme astioita jäisessä vedessä samalla kun kriitikkomme eristäytyneinä palatseissaan palvelijoineen vaativat saada tietää kuka veisi roskat meidän niin kutsutussa utopiassamme.

Yksi meistä jopa murhasi Yhdysvaltain presidentin.

Rakastuimme sirpaleisiin, hoilasimme lauluja metakoissa, tanssimme nautinnollisesti painavimmissa kahleissa jotka he pystyivät takomaan, salakuljetimme tarinamme hiljaisuuden, nälän ja alistamisen kujien läpi, herättääksemme ne eloon uudestaan ja uudestaan pommeina ja sydämenlyönteinä. Rakensimme taivaalle linnoja maanpäällisen helvetin jäännöksistä.

Hyväksymättä rajoja emme myöskään hyväksyneet ketään joukostamme ''{?}'' ja huomasimme maailman aukenevan edessämme kuin ruusun terälehdet.

Puhun tietysti anarkisteista, ja kun ihmiset kyselevät politiikastani, vastaan että paras syy olla vallankumouksellinen on että se on yksinkertaisesti parempi elämäntapa. Heidän lakinsa takaavat meille oikeuden vaieta...

''==tästä puuttuu palanen==''

===Rakas Ilona-täti,=== 
===                saatat olla jo anarkisti.===

Tosi on. Jos miellät terveisiin ihmissuhteisiin vaikkapa päivällisen ystävien kesken, jossa vastuu jakautuu vapaaehtoisesti ja epämuodollisesti, kukaan ei komentele toisia tai kaupittele kellekään mitään: olet anarkisti, siinä se. ''{plain and simple?}'' Ainoaksi kysymykseksi jääkin miten muutat muut vuorovaikutuksen muodot elämässäsi muistuttamaan tätä.

Ottaessasi ohjat omiin käsiin odottamatta ohjeistusta tai virallista lupaa siihen, olet anarkisti. Joka kerta kun jätät salaa huomioimatta naurettavan säännöksen, olet anarkisti. Anarkismia on myös, jos et luota hallitukseen, koulujärjestelmään, Hollywoodiin, tai kieltäydyt uskomasta hallinnon ''{management?, tarkoitetaan kai hallintoja yleensä esim. KELA?}'' tietävän sinun elämääsi koskevista asioista sinua paremmin. Ja olet erityisesti anarkisti ollessasi aloitteellinen, luodessasi omia ratkaisuja ja ideoita.

Kuten näet, elämä on kiinnostavaa ja maailma pyörii anarkismin ansiosta. Jos odottaisimme auktoriteettien, asiantuntijoiden ja teknikkojen huolehtivan kaikesta, maailma ei olisi ainoastaan täynnä ongelmia vaan myös kammottavan tylsistyttävä sekä kuolemantylsä. ''{bored ? and boring ? to boot?}'' Nykyinen maailmamme on juuri niin karmaisevan tylsä, missä määrin me luovumme vastuusta ja vallasta.

Anarkismi on luonnollinen tila, joka löytyy jokaisen terveen ihmisen sisästä. Siinä ei ole kyse välttämättä pommien heittelystä tai mustien naamioiden pitämisestä, vaikka televisiossa olisitkin niitä nähnyt (Uskotko kaiken mitä televisiosta näet? Se jos joku on epäanarkistista!). Anarkismin juuret ovat yksinkertaisessa mielijohteessa: //tee se itse//. Kaikki seuraa tästä.

===Esinäytös:=== 
=====Voiman sukututkimus=====

Alussa oli sopusointu: ihmisten heimoja asumassa yhdessä, kokoontumassa ja syömässä, leikkimässä ja nukkumassa, laulamassa ja rakastelemassa ja kertomassa tarinoita toisilleen. Ja toisinaan eripurassa: sanaharkka syttyy, vahvoja sanoja vaihdetaan ja lyödään kolhuille. ''{a blow is struck}''

Kun näin käy, heimo tapaa ja pääsee ratkaisuun. Heimot jotka eivät kykene tähän, hajoavat ja hajonneiden heimojen jäsenet nääntyvät nälkään, paleltuvat tai joutuvat villipetojen saaliiksi, tai liittyvät toiseen heimoon joka pystyy ratkaisemaan selkkaukset. Heimojen väliset riitaisuudet ratkaistaan samaan tapaan. Tuhansia ja tuhansia vuosia, tämä elämäntapa toimii ja säilyy.

Mutta eräänä päivänä tulee ristiriita, jota ei voida ratkaista. Keskustelu, rauhoittelu ''{placation?}'', edes taistelu ei ole tarpeeksi: kiistakumppanit janoavat yhä kostoa. Ehkä kyseessä on henkinen harhautuminen, tai jokin teknologinen tai sivistyksellinen keksintö joka antaa heidän jatkaa ottelua kauan ylitse terveyden rajojen ??{?}??, mutta rauhaa ei enää saavuteta kuten toiset olivat aina tähän asti saavuttaneet. Heistä tulee sodan koneita. Heidän suhteensa luontoon vaihtuu: maapallo täytyy pitää kurissa jotta se antaisi heille tarpeeksi ruokavarastoja taistelun loppuun asti. Heidän keskinäiset suhteensa vaihtuvat: he näkevät kaikki mahdollisina taistelukumppaneina tai vihollisina, arvioiden vallan ylitse kaikkien muiden ominaisuuksien.

Läheiset heimot eivät pakene vahingoittumattomina. Pian he ovat kiedottuna ristiriitaan ja heidän täytyy käydä taistelua vihollisen kanssa, jota he eivät ole koskaan kohdanneet. Monet näistä yhteisöistä tuhoutuvat kokonaan, toiset ? jotka selviytyisivät millä hinnalla hyvänsä ? huomaavat pakon muuttua myös sodan koneiksi. He myös alistavat maan ja sen eläimet, orjuuttavat kukistetut vihamiehensä, jopa omansa, mitä tahansa kestääkseen kurjuuden ja kauheuden keskellä ''{in the face of this terror}''. Heistä tulee kurjuus ja kauheus, he ylittävät sen ja tämä on heidän tekemättömänsä. ''{they become the terror, they outdo it, and this is their undoing}''

Leviten syövän lailla heimosta heimoon, oudot muutokset pyyhkivät maapallon pintaa. Pienet heimot yhdistyvät isommiksi ja lopulta valtioiksi, väliaikaiset sotilasjohdot muuttuvat periytyviksi yksinvalloiksi ''{monarkeiksi?}'', kerran rauhaa rakastaneiden ihmisten sinitaivas peittyy verilöylyn pilviin. Eikä heimojen muutos rajoitu vain sotilaallisiin asioihin. Maa-alueet julistetaan ja merkitään omaisuudeksi ja samalla seuraaviksi ristiriidan aiheiksi. Markkinatalous keksitään: ihmiset, jotka eivät enää luota toisiinsa penäävät ''{insist?}'' kaupankäyntiä siinä missä ennen lahjat olivat kylliksi, ja kompuroivat saadakseen toisensa pois markkinoilta, leikatakseen kuluja rauhankin aikaan ''{**???**}''. Patriarkaatti (?isäinvalta?, miesten valta) näyttäytyy - julistamaton sota sukupuolien välillä sekä soturien ja palvelijoiden sukupuoliroolit - jokaisen sukupolven vakiinnuttaen ja pakottaen nämä jälleen seuraaville. Järjestäytynyt uskonto on keksitty: kilpailu ei ole enää ainoastaan maasta, ruoasta ja omaisuudesta, kostosta, vaan myös jokaisen mielistä ja sydämistä.

Kaikki nämä keksinnöt ovat katastrofaalisia ihmisille. He yrittävät korvata vaikutukset uusilla keksinnöillä, jotka osoittautuvat vain suuremmiksi katastrofeiksi. Hallitukset, kootut suojelemaan ihmisiä, kiskovat veroja heiltä ja menestyvät joutilaana heidän selkänahkojensa hiestä ja raadannasta. Poliisit täyttävät kadut ehkäistäkseen rikoksia ja tekevät pahimmat rikokset rankaisemattomuudella. Puolustaessaan itseään sivistyksen epäsikiöltä, näistä ihmisistä jalostuu yhä kauheampia hirviöitä.

''==tästä puuttuu palanen==''

==Toimiiko anarkia?==

Ihmiset joilla on erittäin vähän {actual historical background} väittävät usein ettei anarkia voisi koskaan toimia tajuamatta ettei se ainoastaan ole toiminut valtaosan aikaa ihmiskunnan historiasta, vaan että itseasiassa se toimii juuri nyt. Unohdetaan hetkeksi pariisin kommuuni, republikaaninen Espanja, Woodstock, avoimen lähdekoodin ohjelmointi ja kaikki muut tunnetut vallankumouksellisen anarkismin toteutumat. Anarkia on yksinkertaisesti yhteistyöhön perustuvaaitsemäärittelyä - se on osa jokapäiväistä elämää, ei jotain joka tapahtuu vasta "vallankumouksen jälkeen". Anarkia toimii tänään ystäväpiireissä kaikkialla - kuinka voisimme tehdä myös useammista taloudellisista suhteistamme anarkistisia? Käytännön anarkia toimii ihmisten järjestäessä telttaretken tai ilmaisia aterioita nälkäisille - kuinka voimme sovletaa noita oppeja kanssakäymiseemme kouluissa, työpaikoilla tai naapurustoissamme?

Konsultoidaksemme kaaosteoriaa: anarkia on kaaosta ja kaaos on järjestystä. Mikä tahansa luollisesti järjestynyt systeemi - sademetsä, lämminhenkinen naapurusto - on harmoniassa jossa tasapaino (perpetuates) itsensä kaaoksen ja muutoksen kautta. Toisaalta systemaattinen epäjärjestys - peruskoululuokan kuri, rikkaruohoilta ja hyönteisiltä suojatut steriilit geenimaissirivistöt - voidaan ylläpitää vain voimankäytön (ever-escalating exertions). Jotkut ajattelevat epäjärjestyksen tarkoittavan järjestelmän puutetta sekoittaen sen anarkiaan, mutta epäjärjestys on järjestelmistä armottomin: ratkaisematon epäjärjestys ja konflikti  systematisoivat itsensä nopeasti kasaten hierarkioita omien säälimättömien vaatimustensa mukaisesti - itsekkyyttä, sydämettömyyttä, vallanhimoa. Epäjärjestys on kapitalismin kehittynein muoto: kaikkien sotaa kaikkia vastaan, hallitse tai tule hallituksi, myy tai tule myydyksi, maasta taivaaseen.

Elämme erityisen väkivaltaista ja hierarkista aikaa. Ne hullut jotka tästä hierarkiasta kuvittelevat hyötyvänsä kertovat meille että väkivaltaisuus olisi pahempaa ilman sitä. He eivät myönnä (not comprehed?) että hierarkia itsessään olipa kyseessä sitten taloudelliseen asemaan tai poliittiseen valtaan liittyvä epätasa-arvo, on väkivallan seuraus ja ilmaisu (???). Ei niinkään että auktoriteettien pakonomainen lakkauttaminen poistaisi välittömästi väkivallan aallot jotka ilmentävät suurempaa väkivaltaaö vaan että välillämme ei voi olla rauhaa ennenkuin opimme tulemaan keskenämme toimeen oman parhaamme edistämiseksi meihin kohdistettujen aseiden pelon sijaan, aseiden joita pitelevät ne jotka hyötyvät meidän ahdingostamme (stirfe? - kuvittelevat hyötyvnsä???).

Asiaintilaa ei ylläpidetä ainoastaan asein, hierarkian (vertigo) tapa tai tule tapetuksi - ajattelulla: sitä ylläpidetään myös menestyksen myytin avulla. Virallinen historia esittää menneisyytemme Suurten Miesten historiana jossa kaikki muut elämät ovat vain heidän tekojensa seurausta (effects of their causes????). On vain muutamia historian toimijoita, he haluaisivat meille uskotella. Minkä tahansa hierarkian kuvan mukaan yhteiskunnassa on vain yksi "vapaa mies": kuningas (tai presidentti, johtaja, elokuvatähti jne). Koska näin on aina ollut ja tulee olemaan, väite kuuluu, meidän tulisi ainataistella ollaksemme hän (päästäksemme hänen paikalleen/kalifiksi kalifin paikalle) tai vähintäänkin hyväksyä asemamme hänen alapuolellaan (gracefully), kiitollisina siitä että voimme talloa alapuolellamme olevia kun omanarvontuntomme kaipaa kohennusta.

Mutta presidenttikään ei ole vapaa lähtemään kävelylle mille tahansa kulmille. Miksi tyytyä palaan maailmasta tai vähempään? Kun valta ei ole läsnä - tasa-arvoisten aitojen rakastavaisten sängyissä, omistautuneiden ystävysten demokratiassa, hyvistä bileistä nauttivien leikkikavereiden huiputtomissa federaatioissa tai ompelukerhoissa jututstelevien naapureiden keskuudessa - olemme kaikki kuninkaallisia. Pystyipä anarkia "toimimaan" moisten turvapaikkojen ulkopuolella tai ei, on tulemassa yhä selvemmäksi että hierarkia ei toimi. Käväise uuden "maailmanjärjestyksen" mallikaupungeissa - istu ykstityisomistuksessa olevista ajoneuvoista koostuvassa ruuhkassa hikoilevien ja kiroilevien motoristien joukossa eristetyssä yhteisyydessä, saastepilvi vasemmalla puolella, oikealla lähiä jossa virkapukuiset ja virkapuvuttomat jengit ottavat yhteen ja näe ihmisen kehityksen huippu. Jos tämä on järjestystä miksi emme kokeilisi kaaosta!

==Anarkiaa, ei anarkismia!==

Jos sanoisi anarkistien uskovan anarkismiin tuntuisi se samalta kuin puhuisi pianistien kannattavan pianismia. Ei ole olemassa Anarkismia - on anarkia, tai pikemminkin anarkioita.

Niin kauan kuin on ollut vallankäyttöä, on keskuudessamme elänyt myös anarkian henki, nimettynä tai nimeämättömänä, yhdistäen miljoonia tai sementoiden yhden ainoan yksilön päättäväisyyden. Orjat ja villit jotka taistelivat roomalaisia vastaan vapautensa puolesta ja elivät aseellisessa {??} vapaudessa, tasa-arvossa ja veljeydessä, äidit jotka kasvattivat tyttärensä rakastamaan kehojaan joka puolella hymyileviä laihdutusmainoksia uhmaten, luopiot jotka maalasivat kasvonsa ja heittivät teetä Bostonin satama-altaaseen ja kaikki muut jotka ottivat ohjat omiin käsiinsä. He olivat anarkisteja kutsuivatpa he itseään {Ranters= paasaajiksi???}, {Taborites???}, {Communards???}, orjuuden vastustajiksi, jipeiksi, syndikalisteiksi, kveekareiksi, kadonneiden äideiksi {mothers of the disappeared} ruokaa ei aseita-ryhmäksi, libertaristeiksi tai jopa republikaaneiksi - aivan niin kuin me kaikki olemme anarkisteja yhtä pitkälti kuin teemme samoin. Tänä päivänä elää yhtä monta anarkistia kuin on lintsaavia opiskelijoita, veroissa huijaavia vanhempia, pyöränkorjausta opettavia naisia tai rakastavaisia jotka himoitsevat ohi normien. Heidän ei tarvitse äänestää anarkistipuoluetta ollakseen anarkisteja - jota he eivät olisi ainakaan tuona hetkenä. Anarkia on olemisen tapa, tilanteisiin tai ihmisiin suhtautumisen tapa, ihmiskäyttäytymisen luokka {???} - muttei "työväen" luokka.

Unohda anarkismin historia ideana - unohda partaukot. On eri asia kehittää kieltä kuvailemaan asiaa kuin elää tuota asiaa täysillä. Kyse ei ole teorioista tai kaavoista, sankareista tai elämäkerroista - on kyse elämästä. Anarkialla on merkitystä kaikkialla missä sitä esiintyy toisin kuin nojatuolianarkismilla, spesialistien vapauden tutkimuksella! On olemassa itsensä anarkisteiksi julistaneita jotka eivät ole kokeneet päivääkään anarkiaa elämässään - meidän pitäisi tietää kuinka paljon voimme luottaa heihin tässä asiassa!

Kuinka anarkistinen utopia sitten toimii? Siinäpä kysymys josta väittelemiseen emme enää koskaan suostu tulemaan harhautetuksi, punainen harhapolku, tosiaan! Tämä ei ole utooppinen visio tai ohjelma tai ihanne jota palvella. Se on yksinkertaisesti tapa edetä, tapa lähestyä suhteita tai ratkoa ongelmia nyt - varmastikaan emme koskaan tule selvittämään kaikkia ongelmia! Anarkistina oleminen ei tarkoita että uskoisi anarkian, anarkismista nyt puhumattakaan, pystyvän ratkaisemaan kaikkia ongelmia. Se tarkoittaa vain sen myöntämistä että asioiden selvittäminen on meistä itsestämme kiinni, että kukaan tai mikään muu ei voi tehdä sitä puolestamme. Se tarkoittaa sen myöntämistä että, pidimmepä siitä tai emme, elämämme ovat omissa - ja toistemme - käsissä.

{kuvateksti}

Hän soittaa sanomalehteen jotta nämä voisivat tarkistaa mielipidetiedustelujen tulokset. Katsoessaan toimijoita tämän suodattimen läpi hän näkee sen mitä haluaa eikä sitä mitä katsoo. Tuhannet pommikoneet, kymmenet tuhannet sotilaat ja sadat tuhannet tonnit pommeja ja luoteja suojelevat keisaria hänen valtakunnaltaan. Toivokaamme että ne eivät riitä.

==Tältäkö demokratia näyttää?==

Me anarkistit käytämme demokratiaa mutta emme anna demokratian käyttää meitä. Meille mukana olevien yksilöiden tarpeet ja tunteet ovat aina A ja Ö, jokainen niihin vetoava järjestelmä on parhaimmillaankin tilapäinen. Me emme yritä pakottaa itseämme minkään vakiintuneiden käytäntöjen rajoituksiin. Sovellamme käytäntöjä siihen pisteeseen asti kun ne palvelevat ihmisten tarpeita ja hylkäämme ne kun ne ylittävät tuon pisteen. Vakavasti ottaen, kumpi on tärkeämpi, järjestelmämme vai me?

äö

Fighting

2005-11-05 01:19:54