Vanhan anarkowikin artikkelit

SpoonerNoTreasonOsaVI

2006-08-22 07:49:44

Käännöstä [[Spooner Lysander Spoonerin]] No Treason -teksteistä.

No. VI

käännöstä
----

NO TREASON
Perustuslaki ilman auktoriteettia

No. VI

Lysander Spooner

I.

Perustuslailla ei ole luontaista auktoriteettia tai velvoittavuutta.
Sillä ei ole lainkaan auktoriteettia tai velvoittavuutta, muuten kuin
ihmisten välisenä sopimuksena. Eikä Se edes ole olevinaan muuta kuin nyt
olemassa olevien ihmisten välinen sopimus. Se voi enimmillään olla 80 vuotta
sitten eläneiden henkilöiden välinen sopimus. [Teksti kirjoitettiin 1869 
""(USA:ssa)"".] Sen voi lisäksi olettaa olevan vain niiden ihmisten välinen
sopimus, jotka ovat tulleet täysi-ikäisiksi pystyäkseen tekemään järkeviä ja
sitovia sopimuksia. Tiedämme menneestä vielä, että vain pienen osan jopa
silloin eläneistä kanssa neuvoteltiin tai kyseltiin mielipidettä asiasta. 
Vain tällä pienellä osalla oli mahdollisuus ilmaista hyväksyntänsä tai
vastustuksensa millään virallisella tavalla. Sopimuksen virallisesti
hyväksyneet - jos hekään sitä tekivät- ovat jo kuolleet. Itse asiassa useimmat
heistä ovat olleet vainaita 40, 50, 60 tai 70 vuotta.  Ja perustuslaki, heidän
välisenä sopimuksena, kuoli heidän mukanaan. Heillä ei ollut mitään
luonnollista valtaa tai oikeutta tehdä sitä velvoitteeksi lapsilleen. Ei ole
pelkästään asioiden tilan vuoksi mahdotonta, että he olisivat voineet sitoa
jälkikasvuaan; mutta eivät he sitä yrittäneetkään. Toisin sanoen, väline
(perustuslaki) ei ole olevinaan kenenkään muun kuin silloin eläneen kansan
välinen sopimus; eikä siihen siten ilmaisuiltaan tai seurauksena, sisälly
minkäänlaista oikeutta, valtaa tai pakkoa, sopimuksen tekijöiden puolelta,
sitoa muita kuin heidät itsensä. Katsokaamme. Sen sanamuoto on:

Me, Yhdysvaltain kansa (so. SILLOIN elänyt Yhdysvaltain kansa),
	    muodostaaksemme täydellisen unionin, varmistaaksemme
	    yhteiskuntajärjestyksen, järjestääksemme yhteisen puolustuksen,
	    kehittääksemme yleistä hyvinvointia ja turvataksemme itselle ja
	    jälkikasvullemme vapauden siunauksen, julistamme ja perustamme
	    tämän Amerikan Yhdysvaltain Perustuslain.

Ensinnäkin on selvää, että tämä lausuma, sopimuksena, voi olla vain mitä se
korkeintaan voikin olla, nimittäin, silloin eläneen kansan keskinen sopimus;
ja siksi se välttämättä sopimuksena sitoo vain niitä silloin eläneitä.
Toiseksi sanamuoto ei ilmaise tai väitä, että heillä olisi ollut mitään
oikeutta tai valtaa sitoa heidän jälkikasvuaan elämään sopimuksen alla. Se
ei sano, että jälkeläiset eläisivät, tulisi tai olisi suoranainen pakko elää
sen alaisuudessa. Se sanoo vain, että heidän toiveensa ja motiivinsa
sopimusta solmiessaan oli, että se osoittautuisi hyödylliseksi niin heidän
jälkeläisilleen kuin itselleenkin, unionin, turvallisuuden, järjestyksen,
vapauden jne. kehittämisessä.

Oletetaan sopimus, joka olisi kirjoitettu muotoon:

Me, Bostonin asukkaat, sovimme pitävämme (fort) Governor's Islandilla,
suojelevamme itseämme ja meidän jälkeläisiämme valloitukselta.

Tämä lause, sopimuksena, ei selvästikään sitoisi muita kuin silloin eläneitä
ihmisiä (Bostonissa). Toiseksi, siihen ei sisälly mitään valtaa tai oikeutta 
heidän puoleltaan, pakottaa jälkeläisiään säilyttämään (fort). Se sanoisi vain
että heidän jälkeläistensä oletettu hyvinvointi oli yksi syistä, joka sai
alkuperäiset osapuolet liittymään sopimukseen.

Kun joku sanoo rakentavansa talon itselleen ja jälkikasvulleen, hän ei halua
tulla ymmärretyksi siten että hänellä olisi aikomusta sitoa heitä. Siitä ei 
voi myöskään päätellä että hän olisi niin hölmö, että kuvittelisi hänellä
olevan oikeutta tai valtaa sitoa jälkeläisiään asumaan talossa. Heidän ollessa
kyseessä, hän antaa ymmärtää sanomallaan vain, että hänen toiveensa ja syynsä
rakentaa olivat, että he tai edes osa heistä pitäisi onnenaan asua siinä.

Eli kun joku sanoo istuttavansa puun itselleen ja jälkeläisilleen, hän ei
sano, että hän aikoo pakottaa heitä, eikä siitä voi päätellä häntä niin
yksinkertaiseksi, että kuvittelisi hänellä olevan minkäänlaista oikeutta tai
valtaa pakottaa heitä syömään Puun hedelmiä. Heidän ollessa kyseessä, hän
vain tahtoo sanoa, että hänen toiveensa ja motiivinsa puuta istuttaessaan oli
että sen hedelmät olisivat heillekin maistuvia.

Samoin oli niiden laita, jotka alunperin solmivat Perustuslain. Riippumatta
siitä mitkä heidän henkilökohtaiset aikeensa, laillisesti Perustuslain
sanoo puhuessaan heidän jälkeläisistä, yksinkertaisesti, että he solmivat
sopimuksen toiveinaan ja motiiveinaan, että se voi osoittautua hyödylliseksi  
heidän jälkikasvulleenkin; että se voisi vahvistaa heidän unionia,
turvallisuutta, yhteiskuntajärjestystä ja turvallisuutta; että se voi turvata
heille "Vapauden Siunauksen". Sopimuksen sanamuodosta ei voi nähdä eikä siitä
seuraa minkäänlaista valtaa, oikeutta tau (disposition) sopimuksen
alkuperäisille osapuolille pakottaa jälkikasvuaan elämään sen alaisena. Jos
he olisivat halunneet sitoa jälkeläisensä elämään sen alla, heidän olisi
sanoa motiivikseen ei "turvata heille vapauden siunaus" vaan heidän
orjuuttaminen; sillä jos heidän jälkeläisensä on kahlittu elämään sen
alaisuudessa, he eivät olisi vähempää kuin heidän kuolleiden hölmöjen ja
tyrannimaisten esi-isiensä orjia.

Ei voida sanoa, että Perustuslaki teki "Yhdysvaltain kansasta" kaikkina
aikoina korporaation, joukon. Se ei puhu "kansasta" joukkona, vaan yksilöinä.
Korporaatio ei määrittele itseään "meiksi" eikä "kansaksi". Eikä sillä ole
laillisessa mielessä "jälkeläisi". Korporaatio olettaa itselleen oman
olemassaolon, yksityisen yksilöllisyyden.

Vieläpä on niin, että yhdelläkään minään aikana olevalla ihmisten ryhmä ei ole
valtaa luoda (perpetual) korporaatiota. Korporaatio voi käytännössä tulla
(pertuaaliksi) vain, jos uusilla jäsenillä on vapaus liittyä siihen,
korporaatio kuolee välttämättä sen alunperin muodostaneiden mukana.

Siis laillisesti Perustuslaissa ei ole mitään mikä antaa oikeutta tai yrittää
sitoa sen perustaneiden jälkeläisiä.

Siis jos niillä jotka Perustuslain perustivat, ei ollut valtaa, ja jos he
eivät yrittäneet sitoa jälkeläisiään, on kysyttävä, pitäisikö heidän
jälkeläistensä sitoa itsensä. Jos he tekisivät niin, he voisivat tehdä sen
vain toisella tai molemmilla tavoilla, nimittäin, äänestämällä tai maksamalla
veroja.

II.

Miettikäämme molempaa asiaa, äänestämistä ja verojen maksua, erikseen. Ja
ensin äänestellään.

Ainoa Perustuslaista koskaan pidetty äänestys oli sellainen, että se ei
antanut koko kansalle mahdollisuutta tukea Perustuslakia, eikä se edes
pyytänyt yhtäkään heistä tekemään niin, kuten seuraavat pohdinnat osoittavat.

1. Tosiasia on, että äänestys ei voi sitoa ketään muuta kuin varsinaisia
äänestäjiä. Mutta omaisuusosloista johtuen on luultavaa että ensimmäisen
20 tai 30 Perustuslain vuoden jälkeen, enintään kymmenes-, viidestoista- tai
ehkä kahdeskymmenesosa koko kansasta (mustat ja valkoiset, miehet, naiset ja
vähemmistöt) sai äänestää. Tämän seurauksena äänestyksen tulos velvoitti
enintään 5-10% silloin olemassa olleesta kansasta tukemaan Perustuslakia.

Tänään [1869] on luultavaa että enimmillään kuudenneksella koko väestöstä on
oikeus äänestää. Žänestämisen luonteesta johtuen loppu 5/6 ei ole vannonut
tukevansa Perustuslakia.

2. Niistä kuudesosasta äänioikeutetusta luultavasti vain kaksi kolmannesta
(noin yhdeksäsosa koko väestöstä) on tavallisesti äänestänyt. Monet eivät
äänestä koskaan. Monet äänestävät kerran kahdessa, kolmessa, viidessä tai
kymmenessä vuodessa suuren innostuksen aikoina.

Ketään ei voi sanoa velvoittavan itseään kauemmaksi ajaksi kuin mistä hän
äänestää. Jos esimerkiksi minä äänestäisin virkailijaa, joka hoitaisi virastoa
vain vuoden, minua ei sen seurauksena voi sanoa vannoneeni tukea hallitukselle
tuon ajan yli. Siis varsinaisen äänestys-käsitteen perusteella on luultavaa,
että enintään yhdeksäs- tai kahdeksasosa koko väestöstä ovat mitenkään
velvollisia tukemaan Perustuslakia. [Viime vuosina, 1940 lähtien,
äänestäneiden määrä on vaihdellut kolmanneksen ja kahden viidenneksen
väestöstä välillä.]

3. Ei voida sanoa että kukaan äänestäessään sitoo itsensä Perustuslakiin,
ellei äänestäminen ole hänelle täysin vapaaehtoista. Mutta äänestämämistä ei
voida pitää vapaaehtoisena suurelle joukolle äänestäjiä. Se on pikemminkin
toisten heidän päälleen sälyttämä välttämättömyyden pakko, kuin heidän oma
valintansa. Tässä kohden toistan sen mitä kirjoitin edellisessä numerossa,
nimittäin:

"Tosiasiassa yksilöiden äänestämistä ei voida pitää hyväksymisen
	    todisteena, edes äänestyksen aikana tai sen jälkeen. Päinvastoin
	    on katsottava, että ilman hänen suostumuksensa kysymistä hän huomaa 
	    olevansa hallituksen, jota hän ei kykene vastustamaan, alistama.
	    Hallitus pakottaa hänet antamaan rahaa, tekemään palveluksia ja
	    riistää muutenkin useita hänen luontaisia oikeuksiaan raskaiden
	    rangaistuksen uhan turvin. Hän huomaa myös, että muut harjoittavat
	    tätä samaista tyranniaa häneen äänestyslipuillaan. Edelleen hän näkee
	    että jos äänestää hän voi mahdollisesti vapautua osasta tästä
	    tyranniasta alistamalla muut omaansa. Lyhyesti, hän löytää itsensä
	    haluamattaan tilanteesta, jossa hänessä äänestäessään voi tulla Herra, 
	    mutta äänestämättä jättäessään hänestä tulee pakosta orja. Eikä
	    hänellä muita vaihtoehtoja kuin nuo kaksi. Itsepuolustukseksi hän
	    yrittää edellistä. Hänen tapauksensa on siis yhtälainen kuin se, jossa
	    joku joutuu taisteluun tahtomattamaan ja hän joutuu joko tappamaan
	    muita tai tulla itse tapetuksi. Kun joku ottaa toiselta hengen
	    taistelussa säilyttääkseen omansa, ei voida päätellä, että hän on itse
	    valinnut taistella. Myöskään ei äänestyskilvoissa -- jotka ovat vain
	    äänestyksen korvike -- voida päätellä että, kun joku ainoana
	    itsesuojelun tapana käyttää ääntään, hän vapaaehtoisesti osallistuu
	    äänestykseen; että hän vapaaehtoisesti asettaa kaikki luonnolliset
	    oikeutensa panokseksi muiden samoja vastaan voitettavaksi tai
	    hävittäväksi pelkästään numeroiden mukaan. Päinvastoin on katsottava,
	    että tilanteessa, johon muut ovat hänet pakottaneet ja jossa ei ole
	    tarjolla muunlaisia tapoja itsepuolustukseen, hän välttämättömyyden
	    pakosta käyttää sitä ainoaa joka hänelle on jätetty jäljelle.

Epäilemättä maailman sortavimpien hallituksien kurjistamat ihmiset
	    käyttäisivät ääntään, jos se olisi heille sallittua, jos he näkisivät
	    siitä seuraavan jotain muutoksen mahdollisuuksia vallitseviin
	    olosuhteisiinsa. Mutta siitä ei voida legitiimisti päätellä, että
	    heidät murskaama hallitus olisi heidän vapaaehtoisesti perustama tai
	    jopa hyväksymä.

Siis, henkilön ääntä Perustuslain alaisessa Yhdysvalloissa ei voida 
	    pitää todisteena vapaasta sitoutumisesta Perustuslakiin edes nykyisin.
	    Seurauksena meillä ei ole todisteita, että mikään suuri osa edes
	    Yhdysvaltain varsinaisista äänestäjistä olisi todella ja
	    vapaaehtoisesti koskaan hyväksynyt Perustuslakia, edes nykyisin. Eikä
	    meillä voi olla tästä minkäänlaisia todisteita, ennenkuin jokaisella
	    ihmisellä on täysivapaus liittyä tai olla liittyä, ilman että hän
	    siten tekee itsensä alamaiseksi, saattaa omaisuutensa uhanalaiseksi
	    tai joutuu muiden väkivallan kohteeksi."

Koska meillä ei ole laillista tietoa siitä, kuka äänestää vapaasta tahdostaan
ja kuka hänen päälleen sälytetyn välttämättömyyden pakon takia, meillä ei ole
laillista tietoa siitä, onko joku yksittäinen yksilö äänestänyt vapaasta
tahdostaan; seurauksena hän ei siis äänestäessään välttämättä ala tai sitoudu
tukemaan Hallitusta. Laillisesti äänestäminen ei onnistu sitomaan ketään
tukemaan Hallitusta. Se toistuvasti epäonnistuu todistamaan, että
hallituksella olisi kenenkään vapaaehtoinen tuki. Lain ja järjen yleisten
periaatteiden mukaan voidaan sanoa, että hallituksella ei ole lainkaan
vapaaehtoisia tukijoita kunnes se on yksitellen osoittanut ketkä sen tukijoita
ovat.

4. Koska veronmaksaminen on tehty kaikille pakolliseksi, riippumatta siitä
äänestäkö vai ei, suuri osa äänestävistä äänestää epäilemättä estääkseen sen,
että heidän omia rahojaan käytettäisiin heitä vastaan. Todellisuudessa he
voisivat ilomielin pidättäytyä äänestämästä, jos he siten säästäisivät
itsensä veronmaksusta, puhumattakaan kaikesta muusta hallituksen suorittamasta
sorrosta ja riistosta. Otetaan henkilön omaisuutta ilman lupaa, ja sitten
päätellään hänen suostumustaan siitä että hän äänestäessään yrittää estää
omaisuuttaan käytettävän hänen vahingoksi: ei ole riittäviä todisteita että
hän todella hyväksyisi Perustuslain. Ei tosiasissa ole minkäänlaisia
todisteita. Ja kun meillä ei ole laillista tietämystä ketkä yksittäiset
ihmiset, jos ketkään, äänestämisen takia on halukas maksamaan veroja, niin
meillä ei ole laillista tietoa että yksikään haluaa tulla verotetuksi
äänestämisen takia, tai että hän seurauksena hyväksyisi Perustuslain.

5. Melkein kaikissa äänestyksissä annetaan ääniä samaan virkaan hakeville
useille ehdokkaille. Niiden jotka antavat äänensä äänestyksessä hävinneelle, 
ei voida sanoa antaneen tukea Perustuslaille. Ehkä he ovatkin äänestäneet 
erityisesti estääkseen odottamansa menestyneiden häntä vastaan suunnatun ja
Perustuslain nimissä harjoitetun sorron. Siten voidaan järkevästi olettaa
hänen äänestäneen Perustuslakia vastaan! Tämä olettamus on sitäkin järkevämpi,
kun muistamme että se on ainoa Perustuslakia vastustaville jätetty malli.

6. Monet antavat äänensä ehdokkaille, joilla ei ole menestymisen
mahdollisuuksia. Heidän voi järkevästi olettaa äänestäneen erityisesti
Perustuslakia ja perustuslaillista sortoa vastaan, ei sen puolesta.

7. Koska äänet annetaan salaa (salainen äänestys), niistä itsestään ei voida
mitenkään laillisesti tietää, kuka äänestää Perustuslakia vastaan ja kuka sen
puolesta. Siksi äänestäminen ei anna mitään laillisia todisteita siitä, että
yksikään tukee Perustuslakia. Kun ei ole laillisia todisteita siitä, että
kukaan yksittäinen henkilö tukisi Perustuslakia, ei voida laillisesti olettaa
että kukaan sitä tukisikaan. On selvästikin mahdotonta olla olemassa
minkäänlaisia laillisia todisteita suurten ihmisjoukkojen intentioista, kun ei
tiedetä laillisesti heidän intentioitaan yksilöinä.

8. Koska ei ole laillisia todisteita kenenkään motiiveista äänestää, voimme
vain (conjecture) heidät. Sinä, on oletettavaa että hyvin monet äänestävät
äänestävät juuri tämän periaatteen mukaisesti, nimittäin että jos he voivat
saada hallituksen äänestäen omiin tai ystäviensä käsiin ja sitten käyttää sen
valtaa vastustajiinsa, he tukevat silloin mieluusti Perustuslakia. Mutta jos
heidän vastustajansa ovat vallassa ja käyttävät sitä heitä vastaan, he Eivät
tukisi Perustuslakia.

Lyhyesti henkilöiden vapaaehtoinen tuki Perustuslaille on epäilemättä monissa
tapauksissa täysin riippuvainen ovatko he -- Perustuslain kautta -- Herroja
vai Orjia.

Tuollainen riippuvainen hyväksyntä ei - lain ja järjen mukaan - ole lainkaan
hyväksyntä.

9. Jokainen Perustuslakia äänestäen tukeva (jos sellaisia on) tekee sen salaa
(salaisella äänestyksellä) ja siten väistäen kantamasta vastuuta
edustajiensa tai agenttiensa teoista. Siksi ei voida laillisesti tai
järkevästi sanoa kenenkään tukevan Perustuslakia äänestäen. Kenenkään ei voida 
laillisesti tai järkevästi sanoa sitoutuneen Perustuslakiin tai tukevanm sitä,
ellei hän avoimesti niin tee, ja siten laita itseään henkilökohtaisesti
vastuuseen edustajansa teoista, niin kauan kuin he toimivat niissä rajoissa
minkä verran hän on heille valtaa siirtänyt.

10. Koska kaikki äänestykset ovat salaisia, ja kaikki salaiset hallitukset
ovat vain salainen joukko rosvoja, tyranneja ja murhaajia, itse tosiasia, että
hallituksemme kokoonpannaan juuri salaisella äänestyksellä, osoittaa, että
joukossamme on salainen ryhmä rosvoja, tyranneja ja murhaajia, joiden
tarkoituksenaan on ryövätä, orjuuttaa ja jos tarpeen tavoitteidensa
toteuttamiseksi, murhata loppuosa kansasta. Tällaisen joukkion olemassaolon 
yksinkertainen tosiasia ei mitenkään todista, että "Yhdysvaltain kansa" tai
yksikään siihen kuuluva vapaaehtoisesti tukisi Perustuslakia.

Kaikista niistä syistä jotka on tähän mennessä osoitettu, äänestäminen ei anna
mitään laillista pohjaa olettaa, että joku yksittäinen henkilö (jos kukaan)
tukisi vapaaehtoisesti Perustuslakia. Näin ollen äänestämisestä ei voida
laillisesti olettaa kukaan niin tekisi.

Siis kun puhutaan äänestämisestä, Perustuslailla ei ole laillisesti yhtäkään
tukijaa.

Ja tosiasiassa ei ole pinintäkään mahdollisuutta, että Perustuslailla olisi
yhtä bona fide- tukijaa tässä maassa. Toisin sanoen, ei ole pienintäkään
mahdollisuutta, että tässä maassa on yhtäkään miestä, joka yhtäaikaa todella
ymmärtää Perustuslain merkityksen ja samalla vilpittömästi tukee sitä
sellaisena kuin se on.

(Ostensible) Perustuslain tukijat niin monet muut toisten hallitusten tukijat
jakautuvat kolmeen ryhmään, nimittäin: 1) Knaves, monilukuinen ja aktiivinen
luokka, joka näkee hallituksessa välineen, jota he voivat käyttää omiin
tarkoituksiinsa tai rikkauksiensa hyväksi. 2) Dupes -- epäilemättä suuri
luokka -- joista jokainen on, koska hänelle on annettu yksi ääni miljoonien 
joukossa, mitä hän voi tehdä kehollaan tai omaisuudellaan, ja koska hänellä 
on sama yksi ääni ryövätä, orjuuttaa ja murhata toiset, kuin toisilla on
ryövätä, orjuuttaa ja murhata hänet, riittävän typerä kuvittelemaan olevansa
"vapaa mies", "suvereeni", ja että tämä on "vapaa hallitus"; "tasavertaisten
oikeuksien hallitus", "paras hallitus maan pääll" [1] ja muuta yhtä absurdia.
3) Luokka, jolla on jonkinlaista käsitystä hallituksen pahuudesta, mutta joka
joko ei näe miten päästä eroon niistä tai ei halua uhrata omaa elämäänsä niin
pitkälle että alkaisi vakavasti ja rehellisesti toimia muutoksen
aikaansaamiseksi.

---------
[1] Olkoonkin vaikka "paras hallitus maan pääll" todistaako se tämän
hallituksen hyvyydestä, vaiko vain muiden hallitusten huonoudesta.
----------

III.

Pakollinen verotus ei tietenkään anna minkäänlaisia todisteita sille, että
kukaan tukee Perustuslakia vapaaehtoisesti.

1. On totta, että Perustuslakimme Teoria on että verot maksetaan
vapaaehtoisesti, että hallitus on keskinäinen vakuutusyhtiömme, johon yksilö
liittyy vapaaehtoisesti muiden kanssa; että jokainen tekee vapaan ja täysin
vapaaehtoisen sitoumuksen kaikkien muiden kanssa, jotka ovat myös Perustuslain
osapuolia, maksaa tietty summa tiettyä määrää turvaa vastaan, samoin kuin
minkä tahansa vakuutusyhtiön kanssa; ja että hänellä on sama vapaus olla
turvatta ja olla maksamatta veroja.

Mutta hallituksemme teoria on täysin eri kuin käytännön tosiasiat.
Hallituksemme käytäntö sanoo niinkuin maantierosvo:"Rahat tai henki!". Ja
monet elleivät kaikki verot maksetaan tuon uhan alaisina.

Hallitus ei tosiaankaan vedä henkilöä syrjäiseen paikkaan, hyökkää hänen
kimppuunsa tienposkessa ja pitäen pistoolia uhrinsa ohimolla tyhjennä hänen
taskujaan. Mutta ryöstö on vähemmän ryöstö nytkään; ja se on paljon kamalampi 
ja häpeällisempi.

Maantierosvo ottaa täyden vastuun teostaan, sen vaarasta ja rikollisuudesta.
Hän ei väitä, että hänellä on mitään oikeuksia rahoihisi, tai että hän aikoisi
käyttää niitä sinun eduksesi. Hän ei ole olevinaan muuta kuin rosvo. Hänellä
ei ole tarpeeksi impudenssia väittää olevansa pelkkä "suojelija" ja että hän
ottaisi rahaa vastoin ihmisen tahtoa vain "suojellakseen" noita (infatuated)
matkaajia, jotka tuntuvat olevan täysin kykeneviä suojelemaan itseään, tai
jotka eivät halua hänen suojelustaan. Hän on liian (sensible) mies tehdäkseen
noin monia asioita. Vieläpä otettuaan rahasi hän jättää sinut niin kuin
toivoitkin hänen tekevän. Hän ei jatka seuraamistasi tiellä vastoin tahtoasi;
	    olettaen olevansa sinun oikeudenmukainen "suvereeni" antaen sinulle
"suojelusta" josta maksoit. Hän ei jatka "suojelemistasi" käskien sinua
kumartumaan maahan ja palvelemaan häntä; määräten sinua tekemään näin ja
kieltäen tekemästä noin; ryöväten sinulta lisää rahaa aina kun hän katsoo
sen halujensa tai intressiensä mukaiseksi; tai luokittelemalla sinut
kapinalliseksi, petturiksi ja Isänmaan viholliseksi ja ampuen sinut armotta
kuoliaaksi, jos kiistät hänen auktoriteettinsa tai vastustat hänen
vaatimuksiaan. Hän on liian herrasmies syyllityäkseen tuon kaltaisiin
(imposture) ja loukkauksiin ja (villany). Lyhyesti hän ei sinun ryöstämisesi
lisäksi yritä tehdä sinusta hänen (dupe) tai orjaansa.

"Hallitukseksi" itseään kutsuvien rosvojen ja murhaajien toimintatavat ovat
täysin vastakkaiset kuin tuo yhden maantierosvon.

Ensinnäkin, he eivät tee itseään henkilökohtaisesti tunnetuiksi kuten hän;
tai seurauksena ota henkilökohtaista vastuuta teoistaan. Päinvastoin, he
(salaisella äänestyksellä) asettavat jotkut joukoistaan rosvoamaan puolestaan,
samalla kun pitävät itsensä käytännössä salassa. He sanovat siten tehtävään
asetetulle henkilölle:

Menkää N.N:n luo ja sanokaa että Hallitus tarvitsee rahaa kattaakseen
kustannukset, jotka koituvat hänen ja omaisuutensa suojelemisesta. Jos hän
vastaa sanomalla, ettei ole koskaan solminut meidän kanssamme
suojelusopimusta, ja että hän ei halua meidän suojelustamme, sanokaa hänelle,
että se on meidän asiamme, ei hänen; että me suojelemme häntä, halusipa hän
sitä tai ei, ja että vaadimme myös maksua suojelusta. Jos hän kehtaa kysyä,
ketä ovat ne yksilöt, jotka ovat ottaneet nimekseen "Hallitus" ja jotka
olettavat suojelevansa häntä ja vaativat maksua häneltä, ilman että hän on
koskaan sopinut mistään heidän kanssaan, sanokaa hänelle että se myös on
meidän asiamme, eikä hänen; että me emme paljasta itseämme hänelle yksilöinä;
että teidät on salaisella äänestyksellä asetettu meidän asioiden hoitajaksemme
viemään tietoa meidän vaatimuksistamme, ja jos hän suostuu niihin, hänen on
annettava teille meille kirjattu maksuosoitus, ettemme laskuttaisi häntä
toista kertaa samana vuonna. Jos hän ei suostu, ottakaa haltuunne ja myykää
hänen omaisuudestaan niin paljon, että se riittää paitsi vaatimustemme
korvaukseksi, vaan myös peittää kaikki teille koituneet kustannukset ja
haitat. Jos hän vastustaa omaisuuden haltuunottamista, kutsukaa sivullisia
avuksenne (varmasti joku heistä osoittautuu kuuluvan Meihin). Jos hän
omaisuuttaan puolustaessaan, tappaa jonkun apulaisistasi, Meistä, vangitkaa
hänet, haastakaa hänet (jossakin Meidän oikeusistuimistamme) murhasta,
tuomitkaa syylliseksi ja hirttäkää hänet. Jos hän kutsuu avukseen
lähimmäisiään tai ketä vain joka kuten hän haluaa vastustaa vaatimuksiamme, 
ja heistä syntyy suuri joukko hänen avukseen, syyttäkää heitä kaikkia
kapinallisiksi ja pettureiksi, että "maamme" on vaarassa; kutsukaa paikalle
palkkaamiemme murhaajien komentaja ja käskekää hänen murskata kapinalliset ja
"pelasta Isänmaa" hinnalla millä hyvänsä. Käskekää häntä tappamaan kaikki
vastustelevat, vaikka heitä olisi satoja tuhansia, siten levittäen pelkoa
kaikkiin noin ajatteleviin. Katsokaa että murhatyö viedään loppuun, ettei
meille jatkossa tule vastaavanlaisia ongelmia. Kun nämä petturit ovat näin
saaneet tietää voimamme ja vakaamuksemme, heistä tulee lojaaleja kansalaisia
vuosikausiksi, ja he maksavat kyselemättä miksi tai mihin.

Tuonkaltaisen painostuksen alaisina ns. verot maksetaan. Ja se kuinka vähän
perusteita verojen maksaminen antaa sille että kansalaiset haluavat
"tukea hallitusta", ei tarvitse enempiä perusteluja.

2. Toinen seikka miksi verojen maksamisesta ei seuraa hyväksyntää tai valaa
"tukea hallitusta", on se, ettei veronmaksaja tiedä, eikä hän voi tietää,
ketkä yksittäiset yksilöt muodostavat "Hallituksen". Hänelle Hallitus on
myytti, abstraktio, (incorporeality), jonka kanssa ei voi tehdä sopimusta, ja
jolle hän ei voi antaa hyväksyntäänsä tai sitoutumustaan. Hän tuntee sen vain
sen edustajiensa kautta. "Hallitusta" itseään hän ei näe koskaan. Hän totta
kai tietää jonkin tiedotteen pohjalta, että tietyt tietyn ikäiset henkilöt
saavat äänestää, ja siis tehdä itsestään hallituksen osia tai halutessaan
sen vastustajia (fttb). Mutta kuka heistä sitten äänestää ja erityisesti miten
yksittäinen ihminen äänestää (tukeeko vai vastustaako hän hallitusta), hän ei
tiedä sitä; kaikki äänestykset kun ovat salaisia. Keistä "hallitus" nyt sitten
käytännössä muodostuu? Sitä hän ei voi tietää. Tietenkään hän ei siten voi
tehdä sen kanssa mitään sopimustakaan, antaa tukeaan tai sitoutumustaan.
Siis välttämättömyydestä, hänen verojen maksamisesta ei seuraa hänen
suunnaltaan mitään sopimusta, suostumusta tai sitoutumista tukea Heitä -- siis
"hallitusta" tai Perustuslakia.

3. Koska veronmaksaja ei tiedä niitä yksittäisiä ihmisiä jotka muodostavat
"hallituksen" he eivät tiedä kenelle rahansa antavat. Hän tietää vain että
hänen luokseen tulee mies joka esittelee itsensä "hallituksen" valtuuttamaksi,
eli: salaisen rosvojen ja murhaajien joukon edustajaksi, jotka ovat ottaneet
nimekseen "hallitus" ja jotka aikovat tappaa jokaisen joka ei anna heille
heidän vaatimaansa rahasummaa. Säästääkseen henkensä hän antaa rahansa tälle
edustajalle. Mutta koska edustaja ei kerro veronmaksajalle ketä hänen
esimiehensä yksilöinä ovat, jälkeenpäinkään annettuaan rahansa, hän ei sen
enempää tiedä ketkä ovat "hallitus" -- eli: ketkä ovat nuo rasvot. On
yksinkertaisesti naurettavaa väittää, että hän annettuaa rahansa agentille,
olisi solminut vapaaehtoisen sopimuksen heidän kanssaan, että hän vannoo
tottelevansa heitä, tukea heitä ja antaa heille kaikki rahat mitä he päättävät
häneltä tulevaisuudessa vaatia.

4. Kaiken ns. poliittisen vallan perusta on käytännössä tämä rahajuttu -
verotus. Mikä vain määrä (scoundrels) ilman rahaa aloittaa, voivat perustaa
itsestään "hallituksen"; koska rahalla he voivat palkata sotilaita, ja
sotilaiden avulla repiä lisää rahaa ja saada aikaan yleinen tottelevaisuus.
Hallituksessa, sanoi Caesar sodan aikana, raha ja sotilaat tukevat toinen
toistaan; että rahalla voi palkata sotilöaista ja sotilailla riistää lisää
rahaa. Eli nämä (villain), jotka kutsuvat itseään hallitukseksi, ymmärtävät
hyvin että heidän valtansa lepää pääasiassa rahassa. Rahalla he voivat
palkata sotilaita ja sotilailla riistää rahaa. Ja kun heidän auktoriteettinsa
kielletään, rahan ensimmäinen käyttökohde on aina palkata sotilaita tappamaan
tai alistamaan kaikki ne, jotka kieltäytyvät antamasta heille lisää rahaa.

Tästä syystä kenen tahansa vapautta haluavan pitäisi ymmärtää nämä elintärkeät
tosiasiat, nimittäin: 1. Jokainen joka antaa rahaa "hallituksen" käsiin,
ojentaa miekan, jota käytetään häntä vastaan häneltä enemmän rahan
riistämiseen, ja myös hänen pitämiseen sen keinotekoisen tahdon alaisena. 2. 
Että jotka ensinnäkin ottavat hänen rahaa ilman hänen lupaansa, käyttävät
sitä jatkossa hänen riistämiseen ja orjuuttamiseen, jos hän vastustaa heidän
vaatimuksiaan tulevaisuudessa. 3. Että on järjetöntä olettaa, että mikään
ihmisten joukko saisi koskaan ottaa luvatta rahaa henkilöltä mihin tahansa
tehtävään he sanovatkaan sitä ottavansa, nimittäin. suojellakseen häntä; koska
miksi heidän täytyy haluta suojella häntä, jos hän ei halua heidän suojelua?
Olettaa että he tekisivät niin on yhtä järjetöntä kuin olettaa että he
ottaisivat luvatta hänen rahaansa ostaakseen hänelle ruokaa tai vaatteita,
kun hän ei halua sitä. 4. Jos joku haluaa "suojelua", hän pystyy tekemään itse
valintansa, eikä kenelläkään ole tilaisuutta ryöstää häntää "tarkoituksenaan
suojella hänt" vastoin hänen tahtoaan. 5. Että ainoa turva jonka voi saada
poliittiselle vapaudelleen, on se että pitää rahansa omissa taskuissaan,
kunnes on takuita, täysin tyydyttäviä heille, että sitä käytetään hänen
hyväkseen ei vahingoksi. 6.- Että yhteenkään ns. hallitukseen ei voi luottaa
hetkeäkään eikä sen tarkoituksia voi pitää rehellisinä siinä mielessä, yhtään
pidempään kuin se riippuu täysin vapaaehtoisesta tuesta.

Nämä tosiasiassa ovat niin elintärkeitä ja itsestään selviä, että ei voida
järkevästi olettaa kenenkään maksavan vapaaehtoisesti "hallitukselle" sen
suojelukseksi, ellei ei ensin solmita (explicit) ja täysin vapaaehtoinen
sopimus sen kanssa tuohon tarkoitusta varten.

On siten täysin selvää, ettei kuvatun kaltainen äänestäminen eikä verojen
makaminen siten kuin se todellisuudessa on, todista kenenkään suostumusta tai
velvollisuutta tukea Perustuslakia. Seurauksen meillä ei ole minkäänlaisia
todisteita, että Perustuslaki sitoisi ketään, tai että kukaan olisi sitonut
minkäänlaista sopimusta tai velvoitetta tukea sitä. Ja kukaan ei ole
mitenkään velvollinen tukemaan sitä.

IV.

Perustuslaki ei sido ketään nyt, eikä se ole koskaan sitonut ketään. Se ei ole
koskaan sitonut ketään, koska kukaan ei ole koskaan tehnyt siitä missään
mielessä itselleen sitovaksi lain ja järjen yleisten periaatteiden mukaan.

Järjen ja lain yleisten periaatteiden mukaan kirjoitettu sopimus ei sido
ketään ennen kuin se on allekirjoitettu. Tämä periaate on niin joustamaton,
että vaikka joku ei osaisi kirjoittaa nimeään, hänen täytyy silti tehdä
puumerkkinsä, ennen kuin kirjallinen sopimus sitoo häntä. Tämä tapa syntyi
aikoja sitten, kun harvat osasivat kirjoittaa nimiään; kun oppinut -- se on:
mies joka osasi kirjoittaa nimensä -- oli niin harvinainen ja arvokas henkilö,
että vaikka hänet havaittiin syylliseksi vakavaan rikokseen, hänet
armahdettiin, sillä perustalla että ei voitu menettää hänen suomiaan
palveluksiaan. Jopa siihen aikaan kirjallinen sopimus piti allekirjoittaa; ja
ne jotka eivät osanneet kirjoittaa joko tekivät puumerkkinsä tai löivät
vahaleimansa sopimuspaperille. Tämä tapa on yhä käytössä.

Laki ja järki sanovat, että jos kirjallinen sopimus ei ole allekirjoitettu,
on oletettava että se osapuoli jonka piti sitoutua siihen, valitsi olla
allekirjoittamatta sitä ja olla sitoutumatta siihen. Ja laki ja järki antavat
hänelle oikeuden viimehetkeen asti päättää allekirjoittaako hän sitä vai ei.
Kumpikaan, ei laki eikä järki, oleta tai odota että kukaan olisi hyväksynyt
sopimuksen ennen kuin on se kirjoitettu; sillä ennen kuin se on kirjoitettu
hän ei voi tietää sen tarkkaa laillista merkitystä. Ja kun se on kirjoitettu,
ja hänellä on ollut mahdollisuus tutkia sen tarkka laillinen merkitys, hänen
voi sen jälkeen olettaa päättävän, ei ennen, hyväksyykö hän sopimuksen vai ei.
Ja ellei hän allekirjoita sitä silloin, on oletettava siihen olevan syynä,
ettei hän halunnut solmia tätä sopimusta. Se että sopimus oli kirjoitettu
hänen allekirjoitettavakseen, tai toivoen että hän allekirjoittaisi sen,
ei merkitse mitään.

Mihin loppuisikaan petollisuus ja (litigation), jos joku voisi tuoda oikeuteen
kirjallisen sopimuksen ilman allekirjoitusta ja väittäen sitä lainvoimaiseksi
sillä perusteella että se on kirjoitettu toisen allekirjoitettavaksi? Tai että
tämä toinen on luvannut allekirjoittaa sen? Tai että hänen olisi pitänyt
allekirjoittaa se? Tai että hänellä oli mahdollisuus allekirjoittaa sopimus
niin halutessaan, mutta että hän oli kieltäytynyt tai jättänyt sen tekemättä?
Silti tuo enintä mitä voitaisiin koskaan sanoa Perustulaista. [1] Jopa
tuomarit, jotka jatkuvasti johtavat auktoriteettinsa Perustuslaista --
sopimuksesta, jota kukaan ei ole allekirjoittanut -- hylkäisivät minkä tahansa
toisen allekirjoittamattoman sopimuksen, joka heidän eteensä tuodaan.

[1] Eivät Perustuslakia luonnostelleetkaan koskaan allekirjoittaneet sitä
niin että se sitoisi heitä sopimuksena. Ja yksikään heistä olisi tuskin  
allekirjoittanutkaan sitä sitomaan heitä - sopimuksena.

On vielä niinkin, että kirjallinen sopimus, lain ja järjen mukaan, pitää
ei vain olla allekirjoitettu, vaan se täytyy myös kopioida sopimuksen
toiselle osapuolelle (tai jollekin joka sen hänelle välittää), ennen kuin se
voi sitoa sopimusosapuolia. Allekirjoituksella ei ole merkitystä ellei kopiota
ole lähetetty tai annettu toiselle osapuolelle. [...] Perustuslakia ei paitsi
koskaan ole allekirjoitettu, sitä ei ole koskaan lähetetty sopimusosapuolille
edustajan tai lakimiehen välitykselläkään. Sillä ei siis voi enää olla
pätevyyttä sopimuksena, tai sitten kaikki allekirjoittamattomat ja kopiottomat
sopimukset ovat päteviä.

V.

Ihmisten yleisen oikeustunnon mukaan on välttämättä niin, että jokainen tärkeä
sopimus - erityisesti pysyviksi tarkoitetut - pitää kirjoittaa puhtaaksi ja
alle, on välttämätöntä tuoda vielä lisätodisteita.

Englannin asetuskirja on ollut olemassa lähes kaksi sataa vuotta -- eli
1677 -- ja se on ellei nyt aivan sanatarkasti otettu käyttöön myös melkein
kaikissa USA:n osavaltioissa, asetuskirja, jonka pääkohde on julistaa, ettei
ole sallittua tuoda oikeuden tuomittavaksi mitään tärkeämpiä sopimuksia, ennen
kuin ne on puhtaaksikirjoitettu ja vastuulliset osapuolet ovat
allekirjoittaneet sen. [Tässä kohden Spooner luettelee ne 34:n osavaltion
lakikirjat jotka hän on tutkinut; hän myös siteeraa osaa Massachussettsin
valtiosäännöstä.]

Huomattakoon että asetuskirjan sanoma ei ole vain että pelkästään kirjalliset 
sopimukset pitää allekirjoittaa, vaan myös että kaikkien sopimusten, paitsi
erityisesti poissuljetut -- varsinkin kun on kyse vain pienestä rahasummasta
tai jotka ovat voimassa vain lyhyen aikaa -- pitää olla kirjallisia ja
allekirjoitettuja.

Säännön merkitys tässä on että on niin helppoa tehdä sopimus kirjalliseksi ja
allekirjoittaa se, että sen tekemättä jättäminen avaa ovet epäilykselle,
petokselle ja huijaukselle, että tärkeän sopimuksensa kirjoittamatta ja
allekirjoittamatta jättävälle ei ole tarjota mahdollisuutta käydä oikeutta
olemattomalla sopimuksella ja yrittää toinen tottelemaan sitä. Ja tämä on
viisasta; ja kokemus on osoittanut sen viisauden ja tarpeellisuuden, onhan
se ollut voimassa Englannissa [1869] kaksisataa vuott, ja sitä on yleisesti
sovellettu ympäri tätäkin maata, eikä kukaan ole sitä purkamassa.

Tiedämme kaikki myös kuinka huolellisesti useimmat tekevät sopimuksensa
kirjallisina ja hankkivat siihen allekirjoituksen, silloinkin kun sääntö ei
sitä vaadi. Esimerkiksi monet jonkun ollessa velkaa heille vaikkapa vain viisi
tai kymmenen dollaria he ottavat siitä kirjallisen kuitin. Samoin jos
he ostavat tavaroita velaksi, maksaakseen ne toimituksen yhteydessä, he
ottavat kirjatun maksuosoituksen. Ja maksaessaa tilille velkoja he ottavat
siitä todistuksen.

Laki (luultavasti) kaikkialla täällä, niin kuin Englannissakin, edellyttää,
että suurempien sopimusten, kuten testamenttien, (deeds), jne., pitää olla 
paitsi kirjallisia ja allekirjoitettuja, mutta myös sinetöityjä,
todistettuja ja tiedettyjä. Ja kun naimissa olevat naiset hakevat oikeutta,
laki edellyttää monessa osavaltiossa, että heitä kuullaan erillään ja erikseen 
aviomiehistään, ja että he allekirjoittavat sopimuksensa vapaina pelosta tai
aviomiestensä painostuksesta.

Laki edellyttää nämä ennakkovalmistelut ja jotka yksilö tekee yhteisöllisestä
vastuusta, vaikka se ei ole aina laissa määrättyä: tekevät sopimuksista
kirjallisia ja allekirjoitettuja. Näin ne eivät ole epävarmoja ja
ristiriitaisia merkityksessään tai pätevyydessään. Ja silti meidän väitetään
tehneen nk. sopimuksen, Perustuslain 80 vuotta sitten. Sen solmivat nyt jo
kuolleet miehet, joilla ei ollut oikeutta tai valtaa sitoa USA:ta, mutta jotka
ovat kuitenkin "sopimuksellaan" sitoneet kolmea sukupolvea, miljoonia
henkilöitä, ja joka sitoisi vielä miljoonia tulevia, vaikka kukaan ei ole
koskaan allekirjoittanut, sinetöinyt, todistuttanut, saanut kopiota tai tiedä
siitä. Harvat ovat koskaan lukeneet tai edes nähneet sitä, tai koskaan lukevat 
tai näkevät sen. Ja sen lukeneista tai lukevista tuskin monikaan on koskaan
hyväksynyt tai hyväksyy tulevaisuudessa sitä mitä se merkitsee.

Vielä tästä oletetusta sopimuksesta, jonka takia yksikään oikeusistuin ei
pitäisi istuntoa edes pienen velan todistamiseksi. Tälle sopimukselle -- niin
kuin sen valvojat sitä kutsuvat -- kaikki miehet, naiset ja lapset eivät
luovuta vai omaisuuksiaan vaan myös vapautensa, jopa elämänsä sellaisten
käsiin jotka eivät ole mitenkään vastuussa heille tekosistaan. Me olemme
niin hulluja tai vinksahtaneita, että tuhoamme rajatta omaisuutta ja elämiä, 
täyttääksemme oletetun sopimuksen, joka on pelkkää paperin tuhlausta. Se ei
sido ketään, kukaan ei ole allekirjoittanut sitä, vaikka sitä vaaditaan
kaikilta sopimuksilta. Sen voi huoletta heittää tuleen, tai jos se
säilytetään, säilytettäköön se esimerkkinä ja varoituksena ihmisen
kieroutuneisuudesta.

VI.

Ei ole liioittelua, vaan kirjaimellinen totuus sanoa, että Perustuslailla --
ei sellaisena kuin minä sen kuvaan, vaan sellaisena kuin sen "valvojat" sen
kuvaavat -- koko USA:n kansakunnan omaisuudet, vapaudet ja elämät luovutetaan
vastikkeetta henkilöiden käsiin joilla ei -- Perustuslain mukaan -- ole
vastuuta siitä mitä he niillä tekevät.

Perustuslaki näet sanoo (Art. I, Sec. 6) "missään keskustelussa tai
äänestyksessä, missään, senaattoreita ja edustajia ei kyseenalaisteta
mitenkään."

Kaikki lainsäädäntövalta on annettu senaattoreille ja kongressiedustajille.
(Kun he äänestävät 2/3 äänestyksellä); [1] ja tämä vapautta heidät kaikesta 
vastuusta siitä millaisia lakeja he säätävät.

[1] Tämä 2/3 voi olla vain ko. osa enemmistöstä, koko määrän sijasta.

Perustuslaki turvaa heille myös kaiken laintoimeenpanovallan, natamalla
oikeuden pidättää lakia vastustavien virkamiesten palkan, kuulustella heitä
tai erottaa heidät.

Kaikki hallitusvalta on siis heidän käsissään ja he käyttävät sitä olematta
itse vastuussa seurauksista. Onko tämä mitään muuta kuin absoluuttista,
vastuutonta valtaa?

Ei riitä vastaukseksi sanoa, että edustajat ovat vannoneet käyttävänsä
valtaansa vain tietyissä rajoissa, koska mitä he välittävät ja miksi
heidän pitäisi välittääkään mistään valoista tai rajoista, kun on
nimenomaisesti Perustuslaissa määrätty, että heitä ei "kyseenalaisteta" tai
panna mitenkään vastuuseen valansa rikkomisesta tai noiden rajojen
ylittämisestä?

Ei myöskään riitä vastataan, että kansan (tai sen osan) on valittava nämä
absoluuttista ja vastuuvapaata valtaa, jotta se olisi kansan. Ihminen ei ole
sen vähempää orja silloin kun hänen annetaan tietyn vuoden ajanjaksoissa
valita herransa. Se mikä tekee meistä orjia ja orjuuttaa edelleen, on se että
he ovat ovat sellaisten henkilöiden käsissä, joiden valta heihin on aina ja
on vast'edeskin absoluuttia ja vapaata vastuusta. [2]

[2] Mitä todellista merkitystä on yksilölle sillä että hänelle annetaan
	    yksi ääni valita nämä yleiset herrat? Hänen äänensä on vain yksi
	    miljoonista.

Oikeus absoluuttiin ja vastuuttomaan herruuteen on omaisuuden oikeutta, ja
omaisuusoikeus on absoluuttia ja vastuutonta herruutta. Nuo kaksi ovat
identtisiä; toisesta seuraa välttämättä toinen. Kumpikaan ei voi olla olemassa
ilman toista. Jos siis Kongressilla on absoluuttinen ja vastuuvapaa valta
säätää lakeja, jonka Perustuslaki heidän tulkintansa mukaan heille antaa, näin
voi olla vain jos he omistavat meidät omaisuutenaan. Jos he omistavat meidät
omaisuutena, he ovat meidän herrojamme, ja heidän tahtonsa on meidän lakimme.
Jos he eivät omista meitä, he eivät ole herrojamme eikä heidän tahdollaan ole
sinällään valtaa meidän ylitsemme.

Mutta ne jotka väittävät että heillä on ja jotka käyttävät absoluuttista
vastuuvapaata valtaa meihin, eivät ole tarpeeksi johdonmukaisia, väittääkseen
olevansa herrojamme tai omistavansa meidät omaisuutenaan. He sanovat olevansa
pelkkiä palvelijoita, agenttejeja, asianajajia ja edustajia. Mutta tämä väite
sisältää järjettömyyden, ristiriidan. Kukaan ei voi olla minun palvelijani,
agenttini, asianajajani tai edustajani ja olla saman aikaan kontrollini
ulottumattomissa ja ilman vastuuvelvollisuutta teoistaan minulle. Sillä ei ole
mitään merkitystä, olenko osoittanut hänet ja antanut hänelle kaiken valtani
hänen käsiinsä. Jos hän on kontrollini ulottumattomissa, hän ei enää ole
palvelijani, asiamies, asianajajani ja edustajani. Jos annan hänelle
absoluuttisen ja vastuuvapaan vallan omaisuuteeni, annan hänelle omaisuuteni.
Jos annan hänelle absoluuttisen ja vastuuvapaan vallan itseeni, teen hänestä
herrani ja teeni itsestäni hänen orjansa. Sillä ei ole mitään merkitystä
kutsunko häntä herraksi vai palvelijaksi, asiamieheksi vai omistajaksi. Kyse
on vain siitä minkälaisen vallan annoin hänelle absoluuttisen ja vastuuttoman?
Vai rajallisen ja vastuuvelvoittavan?

SpoonerNoTreasonOsaVI

2006-05-11 09:57:47

Käännöstä [[Spooner Lysander Spoonerin]] No Treason -teksteistä.

No. VI

käännöstä
----

NO TREASON
Perustuslaki ilman auktoriteettia

No. VI

Lysander Spooner

I.

Perustuslailla ei ole luontaista auktoriteettia tai velvoittavuutta.
Sillä ei ole lainkaan auktoriteettia tai velvoittavuutta, muuten kuin
ihmisten välisenä sopimuksena. Eikä Se edes ole olevinaan muuta kuin nyt
olemassa olevien ihmisten välinen sopimus. Se voi enimmillään olla 80 vuotta
sitten eläneiden henkilöiden välinen sopimus. [Teksti kirjoitettiin 1869 
""(USA:ssa)"".] Sen voi lisäksi olettaa olevan vain niiden ihmisten välinen
sopimus, jotka ovat tulleet täysi-ikäisiksi pystyäkseen tekemään järkeviä ja
sitovia sopimuksia. Tiedämme menneestä vielä, että vain pienen osan jopa
silloin eläneistä kanssa neuvoteltiin tai kyseltiin mielipidettä asiasta. 
Vain tällä pienellä osalla oli mahdollisuus ilmaista hyväksyntänsä tai
vastustuksensa millään virallisella tavalla. Sopimuksen virallisesti
hyväksyneet - jos hekään sitä tekivät- ovat jo kuolleet. Itse asiassa useimmat
heistä ovat olleet vainaita 40, 50, 60 tai 70 vuotta.  Ja perustuslaki, heidän
välisenä sopimuksena, kuoli heidän mukanaan. Heillä ei ollut mitään
luonnollista valtaa tai oikeutta tehdä sitä velvoitteeksi lapsilleen. Ei ole
pelkästään asioiden tilan vuoksi mahdotonta, että he olisivat voineet sitoa
jälkikasvuaan; mutta eivät he sitä yrittäneetkään. Toisin sanoen, väline
(perustuslaki) ei ole olevinaan kenenkään muun kuin silloin eläneen kansan
välinen sopimus; eikä siihen siten ilmaisuiltaan tai seurauksena, sisälly
minkäänlaista oikeutta, valtaa tai pakkoa, sopimuksen tekijöiden puolelta,
sitoa muita kuin heidät itsensä. Katsokaamme. Sen sanamuoto on:

Me, Yhdysvaltain kansa (so. SILLOIN elänyt Yhdysvaltain kansa),
	    muodostaaksemme täydellisen unionin, varmistaaksemme
	    yhteiskuntajärjestyksen, järjestääksemme yhteisen puolustuksen,
	    kehittääksemme yleistä hyvinvointia ja turvataksemme itselle ja
	    jälkikasvullemme vapauden siunauksen, julistamme ja perustamme
	    tämän Amerikan Yhdysvaltain Perustuslain.

Ensinnäkin on selvää, että tämä lausuma, sopimuksena, voi olla vain mitä se
korkeintaan voikin olla, nimittäin, silloin eläneen kansan keskinen sopimus;
ja siksi se välttämättä sopimuksena sitoo vain niitä silloin eläneitä.
Toiseksi sanamuoto ei ilmaise tai väitä, että heillä olisi ollut mitään
oikeutta tai valtaa sitoa heidän jälkikasvuaan elämään sopimuksen alla. Se
ei sano, että jälkeläiset eläisivät, tulisi tai olisi suoranainen pakko elää
sen alaisuudessa. Se sanoo vain, että heidän toiveensa ja motiivinsa
sopimusta solmiessaan oli, että se osoittautuisi hyödylliseksi niin heidän
jälkeläisilleen kuin itselleenkin, unionin, turvallisuuden, järjestyksen,
vapauden jne. kehittämisessä.

Oletetaan sopimus, joka olisi kirjoitettu muotoon:

Me, Bostonin asukkaat, sovimme pitävämme (fort) Governor's Islandilla,
suojelevamme itseämme ja meidän jälkeläisiämme valloitukselta.

Tämä lause, sopimuksena, ei selvästikään sitoisi muita kuin silloin eläneitä
ihmisiä (Bostonissa). Toiseksi, siihen ei sisälly mitään valtaa tai oikeutta 
heidän puoleltaan, pakottaa jälkeläisiään säilyttämään (fort). Se sanoisi vain
että heidän jälkeläistensä oletettu hyvinvointi oli yksi syistä, joka sai
alkuperäiset osapuolet liittymään sopimukseen.

Kun joku sanoo rakentavansa talon itselleen ja jälkikasvulleen, hän ei halua
tulla ymmärretyksi siten että hänellä olisi aikomusta sitoa heitä. Siitä ei 
voi myöskään päätellä että hän olisi niin hölmö, että kuvittelisi hänellä
olevan oikeutta tai valtaa sitoa jälkeläisiään asumaan talossa. Heidän ollessa
kyseessä, hän antaa ymmärtää sanomallaan vain, että hänen toiveensa ja syynsä
rakentaa olivat, että he tai edes osa heistä pitäisi onnenaan asua siinä.

Eli kun joku sanoo istuttavansa puun itselleen ja jälkeläisilleen, hän ei
sano, että hän aikoo pakottaa heitä, eikä siitä voi päätellä häntä niin
yksinkertaiseksi, että kuvittelisi hänellä olevan minkäänlaista oikeutta tai
valtaa pakottaa heitä syömään Puun hedelmiä. Heidän ollessa kyseessä, hän
vain tahtoo sanoa, että hänen toiveensa ja motiivinsa puuta istuttaessaan oli
että sen hedelmät olisivat heillekin maistuvia.

Samoin oli niiden laita, jotka alunperin solmivat Perustuslain. Riippumatta
siitä mitkä heidän henkilökohtaiset aikeensa, laillisesti Perustuslain
sanoo puhuessaan heidän jälkeläisistä, yksinkertaisesti, että he solmivat
sopimuksen toiveinaan ja motiiveinaan, että se voi osoittautua hyödylliseksi  
heidän jälkikasvulleenkin; että se voisi vahvistaa heidän unionia,
turvallisuutta, yhteiskuntajärjestystä ja turvallisuutta; että se voi turvata
heille "Vapauden Siunauksen". Sopimuksen sanamuodosta ei voi nähdä eikä siitä
seuraa minkäänlaista valtaa, oikeutta tau (disposition) sopimuksen
alkuperäisille osapuolille pakottaa jälkikasvuaan elämään sen alaisena. Jos
he olisivat halunneet sitoa jälkeläisensä elämään sen alla, heidän olisi
sanoa motiivikseen ei "turvata heille vapauden siunaus" vaan heidän
orjuuttaminen; sillä jos heidän jälkeläisensä on kahlittu elämään sen
alaisuudessa, he eivät olisi vähempää kuin heidän kuolleiden hölmöjen ja
tyrannimaisten esi-isiensä orjia.

Ei voida sanoa, että Perustuslaki teki "Yhdysvaltain kansasta" kaikkina
aikoina korporaation, joukon. Se ei puhu "kansasta" joukkona, vaan yksilöinä.
Korporaatio ei määrittele itseään "meiksi" eikä "kansaksi". Eikä sillä ole
laillisessa mielessä "jälkeläisiä". Korporaatio olettaa itselleen oman
olemassaolon, yksityisen yksilöllisyyden.